Eino Koponen
Merirosvoutta
Merirosvouksesta eli piratismista tuli tällä viikolla päivän
sana, kun suomalainen ympäristöaktivisti Sini Saarela tovereineen sai tätä
koskevan syytteen Murmanskissa. Tiistai-illan uutislähetyksessä sanaa
taivutettiin kahdella eri tavalla, niin että merirosvouksen rinnalla puhuttiin
useamman kerran myös merirosvoudesta.
Suomen kielen us/ys-loppuiset
sanat jakautuvat taivutuksen perusteella kahteen ryhmään. Yhden ryhmän muodostavat
sellaiset sanat kuin vastaus, kaipaus,
kokous, poikkeus, hylkäys, jotka taipuvat kuten putous (putouksen, putousta),
toisen taas sellaiset kuin sairaus,
aitous, oikeus, ylpeys, jotka taipuvat kuten rakkaus (rakkauden, rakkautta).
Me äidinkieliset suomalaiset taivutamme näitäkin sanoja yleensä oikein sen
kummemmin ajattelematta koko asiaa. Joskus kuitenkin kielitaju tekee tepposet,
kuten tuon ”merirosvouden” kohdalla.
Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat sanat ovat sellaisia, joiden
kantasanana on perusmuodossa vastata (vastaan), pudota (putoan) tyyppinen
verbi, toiset taas sellaisia, joiden kantasana on adjektiivi tai harvemmin
substantiivi. Ensimmäisen ryhmän sanat ovat (laajasti ottaen) teonnimiä ja
jälkimmäisen ryhmän sanat, ainakin adjektiivikantaiset, ovat ominaisuudennimiä.
Jälkimmäiseen ryhmään kuuluu myös sana varkaus,
jonka kantasana on substantiivi varas.
Merkityksensä puolesta varkaus rinnastuu
pikemmin ensimmäisen ryhmän sanoihin (teonnimiin), mutta se ei taivu kuten vastaus, koska sillä ei ole rinnallaan vastata tyyppistä verbiä. Sanueeseen
kuuluva verbi varastaa on kokonaan
toisentyyppinen, samanlainen kuin sairastaa
ja rakastaa. Näidenkin rinnalla
olevat johdokset sairaus ja rakkaus voivat merkitykseltään tulla
lähelle teonnimiä, mutta adjektiivikantaisina ne helpommin ymmärretään myös
ominaisuudennimiksi
Sana rosvous on
verbistä rosvota muodostettu teonnimi,
ja siksi se taipuu kuin putous ja siivous (vertaa pudota ja siivota).
Ainakin teoriassa kielessämme voisi olla toinenkin siivous-sana. Jos joku on kovin kaino ja siivo, niin me voimme
puhua paitsi hänen kainoudestaan myös hänen siivoudestaan. Tällöin siivous on ominaisuudennimi, jonka
kantasana on adjektiivi siivo.
Saman
logiikan mukaan voisimme kenties puhua myös rosvoudesta;
kantasanana olisi tällöin rosvo, joka
tosin ei ole adjektiivi vaan substantiivi– mutta niinhän on myös sen synonyymi
varas. Näin perustellen
merirosvoudesta syyttäminen voi olla yhtä oikein kuin syyttäminen
merirosvouksestakin (ottamatta tietenkään kantaa siihen, onko tällaiselle
syytteelle tässä tapauksessa muuten perusteita).
Vaikka me äidinkieliset yleensä taivutamme sanoja
automaattisesti oikein, muunkielisille suomen puhujille taivutustyyppien
erottaminen tuottaa paljon enemmän vaikeuksia. Ajattelen erityisesti
kielisukulaisiamme virolaisia, jotka omassa kielessään ovat tässä kohdin
vetäneet mutkat suoriksi ja taivuttavat sekä teonnimiä että ominaisuudennimiä
saman mallin mukaan: rikkus, rikkust,
rikkuseks kuten vastus, vastust,
vastuseks.
Niinpä virolainen yleensä kylmän rauhallisesti puhuu ja
kirjoittaa suomeksikin rikkauden ja sairauden sijaan ”rikkauksesta” ja ”sairauksesta”.
Oikeiden muotojen oppimista ei tee helpommaksi se, että nominatiivia lukuun
ottamatta kaikissa monikon muodoissa rikkaudet
ja vaikeudet muuttuvat
suomessakin rikkauksiksi ja vaikeuksiksi eli taipuvat saman mallin
mukaan kuin vastaukset ja poikkeukset.
Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa
Romaanien ja elokuvien maailmat ovat tuoneet merirosvoihin eksoottista ja romanttista hohtoa, ja tämä näyttää edelleen olevan hyvää bisnestä.
Joillakin vesillä merirosvousta edelleen harrastetaan, ja siihen suhtaudutaan ihan toisin. Suomen sotavoimiakin on lähetetty sitä vastaan, toki lähinnä näytösluonteisesti. Tavalliseen tapaan löytyy merirosvojen ymmärtäjiä.
Vanhan ajan merirosvot, siis oikeassa maailmassa, tappoivat, silpoivat ja raiskasivat ihmisiä, toki siinä sivussa myöä ryöstäen ja tuhoten. Antiikin maailmassa oikeaksi rangaistukseksi siitä katsottiin hidas kidutuskuolema paaluun sidottuna tai naulattuna, ns. ristiinnaulitseminen.
Kuka siis selittäisi, miksi jotkut ylpeinä kutsuvat itseään ”piraateiksi” tai toisaalta miksi lähinnä törkeään varkauteen rinnastettavaa teosten luvatonta kopiointia kutsutaan ”piratismiksi”? Piraatti-sanahan tarkoittaa merirosvoa.
Käytännössä rajanveto on joskus vaikeaa. Esimerkiksi katolisen kirkon katekismuksessa luetellut seitsemän pääsyntiä (joita vanhan käännösvirheen takia yleensä sanotaan kuolemansynneiksi) ovat tyypillisesti ominaisuuksia tai tunteita: ylpeys, kateus, viha... Suomentajasta riippuen voi siellä jokin tekokin olla, kuten mässäily tai ylensyönti. Mutta siinäkin kohdassa on jossakin suomennoksessa juoppous, siis rosvouden kaltainen käsite.
Näin lakia tuntemattomana voisin kuvitella, että rosvoa tai varasta voisi tietysti syyttää silkasta rosvoudesta tai varkuudestakin (pikemmin kuin tietytä teosta), mutta silloin rikosnimike saattaisi ehkä olla järjestäytyneen rosvo- tai varasliigan jäsenyys.
Minä voisi syyttää siivoojaa huonosta siivouksesta silloin kerran kun asunto jäi siivottomaksi; voisin myös syyttää häntä ylipäänsä huonosta siivoojuudesta, missä tapauksessa antaisin hänelle lemput.