Rasittavia nuo muut!

Muuan CNN:n toimittaja listasi jokin aika sitten jutussaan kaksitoista ärsyttävää Facebook-käyttäjätyyppiä. Hänen mukaansa ärsyttäviä ovat Facebookissa etenkin sellaiset ihmiset, jotka:

 1) jakavat liian tavanomaisia yksityiskohtia elämästään (esim. Minulla on tylsää töissä tai Olen jumissa liikenteessä),

2) mainostavat liikaa omia tekemisiään, esimerkiksi linkkaavat usein blogiinsa tai mielipidekirjoituksiinsa (jos ne eivät ole kiinnostavia),

3) haalivat ylettömästi ystäviä,

4) kertovat uutisia, joista kaikki muut ovat jo kuulleet,

5) jakavat liikaa ja kiusallisen yksityiskohtaista tietoa itsestään (esimerkiksi terveydestään ja parisuhdeongelmistaan),

6) tekevät kielioppivirheitä,

7) jakavat valokuvia kysymättä niiden kohteelta lupaa,

8) eivät kirjoita itse paljoa tai mitään mutta lukevat ja muistavat tarkkaan toisten kirjoitukset,

9) valittavat liikaa,

10) kerjäävät huomiota surullisilla kirjoituksilla (Luojan kiitos se on ohi, Barbara on tänään surullinen),

11) kirjoittavat sietämättömän epämääräisesti (Jos ei nyt niin milloin, Voi kun maailma on pieni),

12) lähettävät ystävilleen usein kaikenlaisia kutsuja, kyselyjä ja testejä.

Luetteloa selaillessa ainakin minulle tulee melko nopeasti sellainen vaikutelma, ettei kovin moni Facebookin käyttäjistä säily syntilistan ulkopuolella. Mieleen tulee sama ilmiö kuin paljossa muussakin oikeasta ja väärästä käyttäytymisestä käydyssä keskustelussa: oikein teen minä ja väärin tekevät ne, jotka toimivat toisin.

Kovin objektiivisena vääryysluetteloa ei kyllä voi pitää. Kaikki tuskin ovat yllä mainituista kohdista samaa mieltä, eivätkä sellaiset ilmaisut kuin liian tai usein ole kovin yksiselitteisiä. Yhdelle liikaa on toiselle juuri sopivasti ja kolmannelle liian vähän. Ja pitävätkö kaikki muka samoja blogitekstejä kiinnostavina ja kuulevat samat uutiset samoihin aikoihin? Kuka kokee oikeasti olevansa pätevä tuomitsemaan, milloin kanssaihmisen harmi, pelko tai suuttumus on aiheellinen sekä milloin ja millä tavalla siitä saa kertoa muille?

Lopulta on minusta ihan aiheellista kysyä, kertooko vuodatus sittenkin enemmän vaikkapa jupisijan suvaitsevaisuudesta kuin jupinan kohteena olevista ihmisistä? Ovatko yllä mainitut ilmiöt todella niin haitallisia elämälleni, että minun on pyrittävä ohjailemaan muiden tekemisiä? Mitä jos yrittäisinkin kohdata sen höpöttäjän sellaisena, kuin hän on, kaikkine paljastuksineen ja ”kielioppivirheineen”? Hänen tapansa viestiä on osa sitä, mitä hän juuri tässä, tällä hetkellä, tätä asiaa käsitellessään on. Miksi hän ei saisi tehdä niin? Miksi se tekee minuun niin kipeää? Ja mikä pakko minun on hänen kaikkia tekstejään siellä nassukirjassa lukea, jos ne minua niin ärsyttävät?