Eero Voutilainen
Katos perkelettä!
Englantilaisen Keelen yliopiston tutkijat Richard Stephens, John Atkins ja Andrew Kingston ovat julkaisseet kiinnostavan tutkimuksen kiroilun yhteydestä kivunsietokykyyn (”Swearing as a response to pain” – Neuroreport 12/2009). Tutkimus avaa mielenkiintoisen näkökulman kirosanojen merkitykseen ja käyttöön.
Tutkijat pyysivät 64 koehenkilöä pitämään kättään kahdesti mahdollisimman pitkään jääveteen upotettuna. Ensimmäisellä kerralla nämä saivat tehtäväksi toistaa samaan aikaan valitsemaansa kirosanaa. Toisella kerralla koehenkilöiden tuli hokea jotakin tavallista sanaa.
Tutkimuksen mukaan tutkittavat jaksoivat pitää kättään kauemmin vedessä kirosanaa hokiessaan. Kiroileminen aktivoi myös koehenkilöiden oikean aivopuoliskon tunnekeskuksia, lisäsi sydämen lyöntitiheyttä ja vähensi koetun kivun määrää.
Tutkijat arvelevat, että emotionaalisesti latautuneen kirosanan käyttäminen aktivoisi kehossa akuutin stressivasteen eli taistele tai pakene -reaktion. Se lisää tilapäisesti elimistön suorituskykyä: sydän alkaa sykkiä nopeammin, hengitys tihenee, lihaksiin virtaa enemmän verta ja suoliston toiminta hidastuu. Tutkijat uskovat osoittaneensa yhden mahdollisen syyn siihen, miksi kiroilu on aikanaan syntynyt sekä säilynyt sitkeästi vastustajien ahkerista hävitysyrityksistä huolimatta.
Jotkut tuloksesta vaikuttuneet ovat jo tietysti intoutuneet ehdottelemaan reippaita uudistuksia tapakulttuuriin: Koska kiroilu kerran tuntuu olevan ihmiselle perustavanlaatuinen selviytymiskeino, se pitäisi vihdoinkin päästää moraalisesta pannasta. Lasten manailua ei saisi enää hyssytellä, ja työpaikoilla kajahtelevaan siunailuunkin pitäisi suhtautua paheksunnan sijaan rohkaisevasti.
Ehdotus saa kuvittelemaan kaikenlaisia hauskoja tilanteita omassa työyhteisössä. Tutkimustulosta voi kuitenkin käyttää tukemaan myös päinvastaista näkemystä. Lukuisat aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisen aivot muovautuvat jatkuvasti käytössä: mitä enemmän jotakin asiaa tekee, sitä luontaisemmaksi tuon asian tekeminen tulee myöhemmin. Tästä näkökulmasta yksilön, joka aktivoi toistuvasti aggressiivisia tunteitaan esimerkiksi kiroilemalla, voisi ajatella kehittyvän ajan myötä äkkipikaiseksi ihmiseksi, jonka on vaikea kohdata ongelmatilanteita maltillisesti.
Jos näin on asia, kyky pitää kättään tavallista kauemmin kylmässä vedessä koituu lopulta aika kalliiksi. Tai kuka nyt mistäkin pitää. Se, miten kiroilu vaikuttaa ihmisiin, kaipaa joka tapauksessa vielä paljon lisätutkimusta.
Palaa otsikoihin | 8 puheenvuoroa
(Tuossa vaiheessa potilas oli vielä jonkin verran ns. disorientoitunut eli ei aivan oma itsensä.)
Eero, mainitsemassasi tutkimuksessa kiroileminen aktivoi tunneaivolohkoa. Em. esimerkin valossa voisi myös ajatella, että joissain olosuhteissa tunneaivolohkon aktivoituminen kirvoittaa kirosanoja. Vastaavanlainen kirosanaryöppy alkaa usein ihmisen vanhuuden päivillä tiettyjen geriatristen sairauksien myötä (Alzheimer ym.). Joka tapauksessa myös aivotoimintojen muutosten ja kiroilemisen välillä on selviä (mutta vielä ilmeisen tutkimattomia) yhteyksiä.
Helvetin hyvä, että tämäkin aihe saa sijaa täällä blogissa ;)
Tuli vaan mieleen (heti kun olin selvinnyt koehenkilöiden kiduttamisen aiheuttamasta järkystyksestä: Millaisia kirosanoja koehenkilöt hokivat? Ajaisiko vihamiehen/vihahenkilönnimen hokeminen eli hänen kiroamisensa saman asian? Toimisivatkohan tässä tarkoituksessa myös muut sanat, sellaiset, joita ei yleensä pidetä kirosanoina, esimerkiksi "Kesäkeitto! Kesäkeitto! Kesäkeitto!" tai "Budjettiriihi! Budjettiriihi! Budjettiriihi!" tai vaikkapa "Tyrä! Tyrä! Tyrä!"???
Entä onkohan tässä eroja kansojen/kulttuurien tms. välillä? Kiroilu ainakin on erilaista eri puolilla palloamme, ks. esim. kirjaa Ruma kuin apinan kainalo.
Vesa: Koehenkilöiden käyttämät kirosanat näyttävät olleen aika perustavaraa. Suosituimmat valinnat olivat "fuck" ja "shit". Toisella yrityskerralla käytettävän "tavallisen" sanan tuli olla sellainen, jota henkilö voisi käyttää pöydän kuvailemiseen. Tällä pyrittiin varmistamaan, ettei verrokkisanojen luonteessa olisi liikaa hajontaa.
Näin äkkiseltään ajateltuna luulisikin, että myös noiden niin sanottujen tavallisten sanojen vaikutuksissa olisi keskinäisiä eroja. Joku voisi esimerkiksi saada lisäpuhtia hokemalla jotakin rauhoittavaa mantraa tai huutamalla kannustuksekseen arvossa pitämiään hyveitä ("urheus", "voima", "kestävyys" tms.). Strategioita löytyisi varmasti monia. Lisäksi muillakin sanoilla kuin kirosanoilla on varmasti kyky aktivoiva vahvoja kielteisiä tunteita. Kirosanojen erityinen asema kulttuurissa tehnee niistä kuitenkin tässä yhteydessä omaleimaisen sanaryhmän.
Vesan antamat esimerkkisanat havainnollistavat minusta hyvin sitä, että vaikka joihinkin sanoihin liittyvät tunteet ovat varmasti hyvin yleisiä, paljon on epäilemättä myös yksilöllistä vaihtelua. Minä esimerkiksi pidän kesäkeitosta, eikä sitä kuvaava sanakaan saa sappeani kiehumaan.
Kirosanoissa (varsinkin siinä, mitkä sanat ovat sellaisiksi päätyneet) on tosiaan kulttuurisia eroja. Lisäksi samaankin kulttuuripiiriin kuuluvien ihmisten suhtautumisissa on varmasti vaihtelua. Vaikka kyselyjen mukaan seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä kirosanoja pidetään länsimaissa tällä hetkellä yleisesti muita voimakkaampina, esimerkiksi joku harras kristitty saattaisi kiihtyä erityisen paljon jumalaan liittyvistä manauksista, koska hän on oppinut pitämään niitä syntisinä.
Ja onhan jokaisella ihmisellä toki lopulta muutenkin ainutlaatuinen suhde sanoihin, ei vain kirosanoihin vaan kaikkiin muihinkin. Olemme oppineet, kuulleet ja käyttäneet niitä erilaisissa yhteyksissä, eri asioihin liittyvinä.
Jumaa... poika puhuu asiaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että kiroilu friskaa sielua ja ruumista.
Yhdessä Veikko Huovisen novellissa on kirosana kerrassaan paikallan. Siinä tuomari aloittaa päätöksen lukemisen sanoin "Nyt julistan saatana tuomion".
Monet ovat kyllä sitä mieltä, että kiroilu on saatanan rumaa. Minä kyllä kiroilen aika paljon, myös pitäessäni luentoa. Se lieneekin ainoa seikka, jonka opiskelijani myöhemmin muistavat.
Ks. lisää: http://www.scientificamerican.com/blog/post.cfm?id=who-says-love-hurts-romantic-partne-2009-11-12