Antti Leino
Naurettavaa
Kuulemma kukin hyeena nauraa omalla tavallaan, ja museon opas havainnollisti tätä nuorelle yleisölle, että se on vähän niin kuin nimi. Yöllähän on pimeää, eivätkä metsästävän lauman jäsenet näe toisiaan. Siksi on tärkeää, että äänestä kuulee, missä Jaska, Mirja ja Eki juoksevat.
Näin nimistöntutkijan näkökulmasta tuntuu vähän liioittelulta sanoa hyeenan naurua nimeksi. Toisaalta tämä tiedonjyvänen sopii kuitenkin hyvin yhteen sen kanssa, mitä viime aikoina on havaittu sanojen hahmottamisesta: neurolingvistisissa tutkimuksissa nimittäin on nähty, että aivot toimivat erisnimiä tunnistaessaan hieman eri tavalla kuin yleisnimien kanssa. Sekä näiden erojen että muidenkin pikku vihjeiden perusteella muutamat tutkijat arvelevatkin, että juuri nimet olisivat kielen vanhinta kerrostumaa. Ehkä pohjalla on jonkinlainen yleiseläimellinen kyky yksilön identiteetin tunnistamiseen, josta ihmiset sitten jatkavat yleistyksiä ja abstraktioita tekemällä kokonaiseen kielitaitoon asti.
Eihän tässä tietenkään ihan vielä tarvitse ruveta rakentamaan yhteistä sukupuuta ihmiskielille ja hyeenoiden naurulle, mutta hauska tätäkin oli kuulla.
Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa
Olisi melkoista kielen käsitteen latistamista ja litistämistä selittää kaikki signaalit kieleksi - ja tässähän ollaan vielä selittämässä signaaliksi sellaista, mitä ei ole taidettu osoittaa signaaliksi. Kaikki havaittavissa olevat asiat eivät ole signaaleja, saati kieltä.
Kaikenlaisten asioiden selittäminen kieleksi ei havainnollista vaan hämärtää ja sekoittaa ja luo harhakuvia. Yksilöllinen tunnistettavuus on ihan oma asiansa, joka voidaan saavuttaa monella tavalla. Eikä ihmistä tunnisteta nimestä. Joka muuta väittää, marssikoon pankkiin ja vaatikoon jonkun sopivan rikkaan ihmisen rahoja sillä perusteella, että sanoo hänen nimensä omakseen.
En edes ole vakuuttunut siitä, että hyeenoilla on tarve yksilölliseen tunnistamiseen, kun ne metsästävät. Oman lauman jäsenten tunnistaminen on tärkeää. Yksilöiden tunnistamisella on merkitystä muissa yhteyksissä, mutta mahtaako siinäkään nauru näytellä isoa osaa? Nisäkkäiden maailmassahan haju on keskeisessä asemassa, paitsi muutamilla oudoilla lajeilla kuten me.
Jotenkin tuntuu, että jotkut tutkijat selittävät luonnossa olevan sellaista, mitä he haluavat olevan siinä ja minkä he uskovat todisteita kyselemättä. Keksitään tarve tunnistamiseen ja keksitään naurun yksilöllisyys (jälkimmäisellä lienee tosiasiapohjaa) ja sitten ilman muuta yhdistetään ne.
Ihmisellä on yksilölliset sormenjäljet, mutta ei se johdu mistään tunnistamisen tarpeesta. Niin vain on.
Paljonkohan kielitieteessä on sellaista, mikä koostuu lähes pelkästään keksityistä ajatusrakennelmista, joissa on enintään tilkkeeksi sopivasti tulkittua havaintoa? "Pikku vihjeiden" perusteella tehdään päätelmiä siitä, mitä on tapahtunut kymmeniä tuhansia vuosia sitten (sen ikäinen kieli vähintään lienee)
Jos menet pankkiin, ja ilmoitat, että nimesi on Nelli, et tee minkään maailman vaikutusta pankkitoimihenkilöön, sillä hän ei tietenkään tunnista sinua ko. nimestä, tai luule sinua joksikin julkkis-Nelliksi.
Kun kuulet Nellin äänen, yhdistät äänen Nelliin, koska hänen äänensä on erilainen kuin esimerkiksi Villen tai muiden tuntemiesi henkilöiden äänet.
Nellin ääni ei ehkä ole erilainen siksi, että olisi jokin erityinen yleisinhimillinen tai -eläimellinen tunnistamisen tarve, mutta yhtä kaikki se auttaa tunnistamaan. Sinänsä tietty kiintoisa juttu...