Tonkopuro ja muita Lapin nimiä

Marjo Murto. Kuva kotialbumista.

Olen kerännyt 80-luvulla noin 1 400 paikannimeä Hämeestä Kotuksen nimiarkistoon. Lisäksi olen tehnyt pro gradu -tutkielmani Lempäälän kantatalojen ja kylien nimistä liitynnäisineen. Liitynnäiset ovat esimerkiksi sellaisia nimiä, joiden määriteosat liittyvät jonkin läheisen paikan nimeen. Olen työskennellyt Lapissa lähes 30 vuotta äidinkielen lehtorina. Täällä ollessani olen tarkkaillut nimikylttejä ja karttoja, joissa nimiä esiintyy.

Paikannimistä löytyy paljon tietoa Suomalaisesta paikannimikirjasta (2007), jota käytän tässä kirjoituksessa keskeisenä lähteenä. Kirja on julkaistu pdf-muodossa Kotuksen verkkosivuilla.

Nimissä poroja ja eräkulttuuria

Lapissa paikannimissä on muun muassa eri-ikäisten porojen nimityksiä, kuten kermikkä ja vuonelo. Kemijärveläiseen asutusnimeen Vuosamokin saattaa sisältyä poronvasan nimitys. Kemijärven Joutsijärvellä ovat myös Vuosamonlampi ja Vuosamonlahti.

Jotkin Lapin paikannimet kuvaavat vanhaa eräkulttuuria ja vanhan ajan kulkemista. Paikannimen Moitaselkä alkuosa moita- on saamelaista perua. Se tarkoittaa metsää ja talvista peuranpyyntiä.

Lapissa on monia Muotka-alkuisia paikannimiä, kuten Muotkamaa, Muotkatunturi ja Muotkavaara. Näiden alkuosa Muotka- on lainaa saamelaiskielistä. Se tarkoittaa kahden vesistön välistä kannasta, jonka yli vene voidaan vetää. Saamelaiskielissä sana merkitsee myös kuljettavaa taivalta (esimerkiksi pohjoissaamen muotki). Suomen pohjoisiin murteisiin lainatusta muotka-sanasta on johdettu myös verbi muotkia: esimerkiksi kirkkoon kulkeminen tapahtui usein veneellä, joka piti muotkia eli vetää maata myöten järvestä toiseen tai kosken yli.

Lapissa on paikannimissä muun muassa eri-ikäisten porojen nimityksiä. Kuva: Vesa Heikkinen.

Menneisyys näkyy paikannimissä

Sanotaan, että paikan nimi on paikan muisti. Paikannimeen on voinut tallentua ihmisen tekemiset vuosisatojen takaa. Paikannimi muistaa maiseman, kertoo maisemanmuutoksen ja voi paljastaa, kuka paikkaa on aikoinaan hallinnut. Monet nimet kantavat myös hämärtyneiksi muuttuneita merkityksiä. Nimenantohetkellä joka ikinen nimi on kuitenkin ollut paikkaa kuvaava, motivoitu nimi.

Yksi jo käytöstä poistunut nimi Kittilästä on Silmänpaistama, josta kerrotaan tarinaa isosta miehestä, jatulista, joka ryösti ruokaa tavallisilta ihmisiltä. Hän ryösti myös naisen itselleen, ja heille syntyi poika. Sitten tulivat nälkävuodet eikä ollut mitä syödä, jolloin mies päätti, että syödään poika. Poika katsoi metsään ja sanoi ”silmät paistaa”. He söivät metsässä olleen karhun, ja poika säästyi hengissä. Nykyisin nimi on muutettu Paistinpuoleksi, jonka nimenantoperuste liittynee maaston muotoon.

Paikannimillä tuntuu olevan erityinen merkitys muistojen ylläpitäjänä, aivan kuin ne kantaisivat koettuja elämyksiä ja tunteita. Esimerkiksi katsellessamme kalliomaalauksia voimme aistia jotakin kivikautisesta sielunmaisemasta, samoin voimme kävellessämme kaupungin vanhoja kujia ja polkuja tuntea entisajan äänet ja hajut. 

Aakenustunturi, joka sijaitsee Kittilässä, kuuluu samaan nimijoukkoon kuin Aakenusvaara, -joki ja -järvi. Nimi on saamelaisperäinen. Norjan puolella on myös samaan nimipesueeseen liittyviä nimiä, kuten joen nimi Áhkkanas. Sanan áhkkanas merkityksestä ei ole tietoa. Se saattaa olla johdos sanasta áhkka, jota on käytetty saamelaisena jumalan nimenä.

Joidenkin Lapin paikannimien alkuperät kuvaavat vanhaa eräkulttuuria. Kuva: Vesa Heikkinen.

Perinnäiset paikannimet

Suomalaiset paikannimet ovat suurelta osin spontaanisti kansan suussa syntyneitä. Luontonimiä on paljon Lapin nimistössä, kuten Kätkäjärvi ja -tunturi. Kätkä on saamelaista lainaa, ja se tarkoittaa ahmaa. Tonkopuron tonko tarkoittaa purotaimenta ja raakku jokihelmisimpukkaa.

Kittilässä Immeljärven nimi on lainattu saamen jumalaa tarkoittavasta sanasta. Pohjoissaameksi se on ipmil ja inarinsaameksi immeel, ’jumala’. Monet Lapin nimet ovat vanhoja, kuten Kittilän Loukisjoki, joka on ollut 1600-luvulla Loukisenjoki. Kunnassa on asunut Loukinen-nimisiä asukkaita, eikä sanan alkuperä ole tiedossa. Nimestä Varesparkuma kerrotaan tarinaa, joka perustuu kuulohavaintoon.

Yleisimmät nimeämisperusteet

Yleisimmät paikannimien nimenantoperusteet ovat sijainti ja paikan ominaisuudet, kuten luonto ja kasvisto. Myös paikan omistaja voi näkyä nimessä. Paikannimiä syntyy lähes aina sellaisessa ympäristössä, jossa on jo entuudestaan nimettyjä paikkoja. Näin olemassa olevat nimet ovat antaneet mallin myöhemmille nimille.

Kulkemisen kannalta tärkeät paikat, kuten vesireitit, ovat saaneet nimensä ensimmäisinä. Nimiä Saimaa, Päijänne ja Inari ei ole pystytty selittämään, ja ne ovat opaakkeja eli läpinäkymättömiä. Niitä on pidetty mahdollisesti paleoeurooppalaisista kielistä perittyinä, koska niissä on nykykielille selittämättömiä nimiaineksia. Paikannimistössä on kuitenkin myös sellaisia opaakkeja nimiä, jotka pystytään selittämään.

Perinnäiset nimet – asumusten, viljelysten, metsien, soiden ja vesien nimet – ovat syntyneet pääosin puheissa, epävirallisina niminä. Perinnäistä epävirallista nimistöä on koottu vanhastaan koko maasta paikallisia asukkaita haastattelemalla. Kotuksen nimiarkistossa on näin kerättynä noin 2,7 miljoonaa paikannimeä.

Vesireitit ovat saaneet nimensä ensimmäisinä. Kuva: Teresa Damski, Kotus.

MARJO MURTO

Kirjoittaja työskentelee äidinkielen lehtorina Hillatien koulussa Kemijärvellä.

Lähteet

• Alpo Räisänen: Kainuun saamelaisperäisiä paikannimiä (Virittäjä 4/1995)
• Suomalainen paikannimikirja (kuvaton versio, pdf)
  
• Terhi Ainiala: Nimistöntutkimus (SKS 2020)
  

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele