Äikät-palstalla äidinkielenopettajat kirjoittavat kielestä koulun näkökulmasta. Mitä kielestä puhutaan nyt?
16.11.2017 11.45
Lukutaito on vapautta
Ihmisen kallisarvoisin apuväline ei
ole minkäänlainen käden jatke.
Äidinkielen lehtori Elsa Hartman.
Meitä pommitetaan teksteillä, joiden pohjalta muokkaamme jatkuvasti omaa käsitystämme maailmasta. Tekstien vaikutuskeinot ovat monipuolisia ja joskus myös tiedostamattomia. Jopa yksittäiset sananvalinnat voivat vaikuttaa lukijan oletuksiin tai käsityksiin tekstin aiheesta. Jos kirjoittajan tavoitteita ja sanankäyttöä ei koskaan kriittisesti tarkastele, jää helpommin alttiiksi piilevälle vallankäytölle.
Välillä olisi siis otettava ohjat omiin käsiinsä. Miten ja mistä mielipiteemme syntyvät ja käsityksemme rakentuvat? Äidinkielen tunneilla on hyvä tilaisuus etsiä vastauksia näihin kysymyksiin. Hieman keskittymistä, kiireetöntä pohdiskelua ja keskustelua sanojen taakse katsominen usein vaatii, mutta lopputulos on avartava.
Hieman aikaa sitten opiskelijani innostuivat pohtimaan Jukka Hakalan Markkinointi & Mainonta -lehdessä julkaistun mainion kolumnin ”Trump rakastaisi pakkoruotsia” pohjalta muun muassa ilmausten armomurha ja armokuolema sekä ilmastonmuutos ja äärimmäiset sääolot merkityseroja ja tavoitteita. Toisaalta analysoimme esimerkiksi työelämässä erityisesti irtisanomisten hetkellä käytettävää termiä yhteistoimintaneuvottelu.
Ymmärrys on valtaa
Kielellinen vallankäyttö vaikuttaa olevan ilmiönä melko hämärä. Opiskelijat eivät myönnä kuulleensa Orwellista – uuskielen tai kaksoisajattelun käsitteistä puhumattakaan. Vasta maininta isoveljestä saa nuoret lukijat havahtumaan. Sanoja tarkasteltaessa syntyy kuitenkin osuvia havaintoja siitä, minkälaista vaikutusvaltaa niillä voi olla.
Tarkkaavaiset opiskelijat havaitsevat esimerkiksi sanojen keskenään ristiriitaiset merkitykset, ja huomiot ohjaavat puolestaan pohtimaan sanankäytön tavoitteita. Esimerkiksi tapahtumassa, johon termillä yhteistoimintaneuvottelu yleensä viitataan, on harvemmin kysymys neuvottelusta sen perinteisessä merkityksessä. Kuinka tällä termivalinnalla pyritään vaikuttamaan siihen mielikuvaan, joka työntekijällä on irtisanomisprosessista? Entä miten termin hahmottaminen onnistuu henkilöltä, jolla on vaikeuksia ymmärtää lukemaansa? Opiskelijat huomaavat itse, että lukutaidolla on ihan oikeasti merkitystä.
Vaikeaselkoisille tai harhaanjohtaville sanoille rakennetun vallankäytön havaitseminen voi suututtaa ja masentaa – siitä huolimatta lisääntyvä ymmärrys ja valppaus ovat korvaamattomia. Jos jotkut tekstit vaikuttavat käsityksiimme salavihkaa, vain vaikutusmekanismit tuntemalla voimme aidosti palauttaa itsellemme lukijoina sen vallan, joka meille kuuluu. Merkitysten ja vaikutuskeinojen hahmottaminen päästää meidät hämmentävästä kaksoisajattelun vankilasta.
Olennaista on, että osaa käyttää mahdollisuutta katsoa sanojen taakse. Instituutioiden ja politiikan kieli tuskin muuttuu täysin selkeäksi ja läpinäkyväksi, vaikka se olisikin useimmiten reilua. Silti jo nähdessämme sanojen taakse ymmärrämme ja oivallamme jotain. Havainnoimme todellisuutta kenties uudessa valossa.
Oman järjen käyttö sallittu
Maailma muuttuu, koulutus uudistuu. Äidinkielen opetus ei säily ennallaan. Tulevaisuudessa tietokoneohjelmat auttavat kielen tuottamisessa ja havaitsevat kirjoitusvirheet. Ohjelmat voivat muuttaa puheen tekstiksi, digitaaliset ympäristöt mullistavat oppimisen kanavat ja keinot.
Ihmisen kallisarvoisin apuväline ei ole minkäänlainen käden jatke. Se sijaitsee jokaisella korvien välissä ja kannattaa myös ottaa käyttöön. Omaa älyään ei kerta kaikkiaan voi ulkoistaa. Onneksi nuoretkin ymmärtävät tämän. Useimmiten opiskelijoiden huomiokyky on virkeä ja mieli utelias, etenkin, kun antaa herätteitä.
Näitä herätteitä voi saada hassunkurisista videoista, mutta kirjoitettuun tekstiin perehtyminen ja sen analysointi eivät liene vahingollisia. Oli teksti mikä hyvänsä, sen vaikutuspyrkimyksiä kannattaa tarkastella – sanoilla kun voi olla ennennäkemätöntä vaikutusvaltaa. Tällä tutkimusmatkalla yksikin opiskelijan oivallus on opettajan ilo.
Omien aivojen käyttäminen on viime
kädessä jokaisen oma asia. Valpas lukija kuitenkin hyödyntää ja vahvistaa
lukutaitoaan, koska vain siten voi säilyttää itsellään vallan nähdä asioiden ja
ilmiöiden eri puolet.
ELSA HARTMAN
äidinkielen lehtori
Omnia, Espoo
Jukka Hakala: Trump rakastaisi pakkoruotsia (Markkinointi & Mainonta)
Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro | Keskustele
16.11.2017 15.04
Vaskilohi
Sanoilla hallintaa
Orwellin kaksoisajatteluhan tarkoitti yksilön tapaa hallita kognitiivista dissonanssia olemalla koskaan ajattelematta yhtä aikaa keskenään ristiriitaisia ajatuksia, joita kuitenkin pitää molempia tosina, vaan että niistä vain toinen valitaan käsittelyyn kerrallaan. Tämäkin on kyllä tosimaailmassa valitettavan yleistä, mutta ei sinällään liity arvottavan ja vaikuttamaan pyrkivän kielenkäytön tunnistamiseen.
On vaarantava virhe ajatella, että vaikuttava kielenkäyttö olisi vain overttien vallankäyttäjien – kuten hallitusten – yksinoikeus. Usein esimerkit kuitenkin kaivetaan lähinnä niistä. Samalla lailla muutkin toimijat – poliittiset puolueet, painostusryhmät – muotoilevat sanansa ja lataavat ne omia tarkoitusperiään tukeviksi. Jotkut tekevät hyvin voimakkaastikin työtä sen eteen, että keskustelu tapahtuisi näiden haluamilla ilmauksilla. Jotkut onnistuvat tässä paremmin, jotkut huonommin, mutta kuten todettu, idean menestys ei välttämättä kerro idean vaan sitä tukevan propagandan paremmuudesta. Lisäksi on myös ehkä hyvä muistaa, että emmehän me ole vain lukijoita tai vain kirjoittajia, vaan vuorotellen kumpaakin – pyrinhän minäkin tätä poleemista kommenttia kirjoittaessani valitsemaan sanani hyvin.
Sinänsä kyse ei olekaan mitenkään automaattisesti pahasta asiasta. Ihmisten yhteiskunta koostuu yksilöiden välisten suhteiden verkosta, ja näihin suhteisiin kuuluu tietysti myös erilaisia valta-asetelmia. Muutenkin esim. suostuttelu on aika suuri osa ihmisen sosiaalista toimintaa, ja tässäkin syntyy aina väliaikaisia valtasuhteita, onhan pyytäjä pyydettävää alempana. Erilaiset valtasuhteet ovat välttämätön ja väistämätön seuraus ihmisen sosiaalisen eläimen luonteesta, ja siksi on ilmeistä, että luonnollinen kielikin tätä reflektoi. Ja onhan myös odotettavaa, että kun joku yrittää saavuttaa jotakin, tämä yrittää parhaan kykynsä mukaan valita sanansa tätä tukevalla tavalla – miksi toisinkaan? Ei siksi muuta oikein pitäisi odottaakaan, mutta toisaalta on yksilölle hyödyllistä tunnistaa arvottava sanankäyttö ja enemmän tai vähemmän aggressiiviset vaikutusyritykset. Tämä auttaa tunnistamaan sellaiset toimijat, jotka esiintyvät neutraaleina tai jotka yrittävät käyttää sellaista valtaa, johon niillä ei varsinaisesti ole auktoriteettia vaikka juuri propagandan keinoin (hallituksillahan yleensä kansan mandaatti on, joten ehkäpä niiden vallankäyttö sanoilla on jopa vähemmän paheksuttavaa kuin muiden). Toisaalta se auttaa myös aidosti neutraaliuteen pyrkivää toimijaa varomaan jonkun agendan tukemista sanavalinnoilla.
Asia on jopa sikäli ajankohtainen, että aivan hiljattain on tullut ehkä pieneksi muoti-ilmiöksi asti asenne, jossa Orwellin klassikkoa käytetäänkin varoituksen asemesta oppikirjana, ja jopa aivan avoimesti jostain avainpaikalta käsin pyritään manipuloimaan ajattelua kieltä manipuloimalla. Hyvä mediakasvatus on tässäkin suhteessa tärkeää, ja ohjaa ryhmäajattelusta kriittiseen ajatteluun.
On vaarantava virhe ajatella, että vaikuttava kielenkäyttö olisi vain overttien vallankäyttäjien – kuten hallitusten – yksinoikeus. Usein esimerkit kuitenkin kaivetaan lähinnä niistä. Samalla lailla muutkin toimijat – poliittiset puolueet, painostusryhmät – muotoilevat sanansa ja lataavat ne omia tarkoitusperiään tukeviksi. Jotkut tekevät hyvin voimakkaastikin työtä sen eteen, että keskustelu tapahtuisi näiden haluamilla ilmauksilla. Jotkut onnistuvat tässä paremmin, jotkut huonommin, mutta kuten todettu, idean menestys ei välttämättä kerro idean vaan sitä tukevan propagandan paremmuudesta. Lisäksi on myös ehkä hyvä muistaa, että emmehän me ole vain lukijoita tai vain kirjoittajia, vaan vuorotellen kumpaakin – pyrinhän minäkin tätä poleemista kommenttia kirjoittaessani valitsemaan sanani hyvin.
Sinänsä kyse ei olekaan mitenkään automaattisesti pahasta asiasta. Ihmisten yhteiskunta koostuu yksilöiden välisten suhteiden verkosta, ja näihin suhteisiin kuuluu tietysti myös erilaisia valta-asetelmia. Muutenkin esim. suostuttelu on aika suuri osa ihmisen sosiaalista toimintaa, ja tässäkin syntyy aina väliaikaisia valtasuhteita, onhan pyytäjä pyydettävää alempana. Erilaiset valtasuhteet ovat välttämätön ja väistämätön seuraus ihmisen sosiaalisen eläimen luonteesta, ja siksi on ilmeistä, että luonnollinen kielikin tätä reflektoi. Ja onhan myös odotettavaa, että kun joku yrittää saavuttaa jotakin, tämä yrittää parhaan kykynsä mukaan valita sanansa tätä tukevalla tavalla – miksi toisinkaan? Ei siksi muuta oikein pitäisi odottaakaan, mutta toisaalta on yksilölle hyödyllistä tunnistaa arvottava sanankäyttö ja enemmän tai vähemmän aggressiiviset vaikutusyritykset. Tämä auttaa tunnistamaan sellaiset toimijat, jotka esiintyvät neutraaleina tai jotka yrittävät käyttää sellaista valtaa, johon niillä ei varsinaisesti ole auktoriteettia vaikka juuri propagandan keinoin (hallituksillahan yleensä kansan mandaatti on, joten ehkäpä niiden vallankäyttö sanoilla on jopa vähemmän paheksuttavaa kuin muiden). Toisaalta se auttaa myös aidosti neutraaliuteen pyrkivää toimijaa varomaan jonkun agendan tukemista sanavalinnoilla.
Asia on jopa sikäli ajankohtainen, että aivan hiljattain on tullut ehkä pieneksi muoti-ilmiöksi asti asenne, jossa Orwellin klassikkoa käytetäänkin varoituksen asemesta oppikirjana, ja jopa aivan avoimesti jostain avainpaikalta käsin pyritään manipuloimaan ajattelua kieltä manipuloimalla. Hyvä mediakasvatus on tässäkin suhteessa tärkeää, ja ohjaa ryhmäajattelusta kriittiseen ajatteluun.