Keskustelua keskustelusta, kieltä kielestä

Metakeskusteluissa voi olla kyse siitä, että kipuilemme kielisuhteemme kanssa, arvelee Vesa Heikkinen kolumnissaan.

Asiasta pitää keskustella! Vai pitääkö? Miten? Keiden? Miksi?

Tällainen keskustelemisen tarpeesta ja tavoista keskusteleminen on nyt yleistä. Samalla tuntuvat jäävän kunnolla keskustelematta ne asiat, joista keskustelemisesta keskustellaan. Entä jos kaikki se energia, joka on käytetty esimerkiksi keskusteluun monikulttuurisuuskeskustelun tarpeellisuudesta, onkin pois itse monikulttuurisuuskeskustelusta? Ja voiko näitä oikeastaan erottaa?

Onko metakeskusteluissa eli keskusteluja koskevissa keskusteluissa mahdollisesti kyse siitä, että kipuilemme kielisuhteemme kanssa? Ehkä etsimmekin näissä moninaisissa ajallemme tyypillisissä metakeskusteluissa kielen rajoja ja mahdollisuuksiemme äärtä? Kun käymme keskustelua keskustelusta, käymme siis tiedostamattamme keskustelua siitä, mitä keskustelu ja laajemmin kielenkäyttö ylipäätään yksittäisille ihmisille ja laajemmin yhteiskunnassa merkitsevät.

Pohditaanpa asiaan merkitysten kautta. Yleisesti hyväksytty lähtökohtahan on, että keskusteluissa ja kaikessa kielenkäytössä luodaan merkityksiä ja myös neuvotellaan niistä.

Voi ajatella, että jokaisessa kielenkäytössä tuotetaan ja tulkitaan ainakin seuraavanlaisia merkityksiä: 1) kuvataan todellisuutta, 2) arvotetaan todellisuutta ja luodaan vuorovaikutusta sekä 3) tuotetaan merkityskokonaisuuksia eli tekstejä ja käsityksiä siitä, mitä kieli ja tekstit ovat ja mitä niillä voi tehdä. Tähän suuntaan ajatuksia vie esimerkiksi systeemis-funktionaalinen kielioppi ja erityisesti siihen sisältyvä metafunktiohypoteesi (esim. Halliday 1973; esittelyä ja pohdintaa suomeksi esim. Shore 2012).

Kohdat 1 ja 2 on mielestäni melko helppo ymmärtää ja hyväksyä. Kaikki kielelliset valintamme vaikuttavat sekä siihen, millaista kuvaa maailmasta rakennamme, että siihen, miten tuota kuvaamaamme maailmaa arvotamme ja millaisen roolin samalla otamme esimerkiksi suhteessa viestin vastaanottajiin. Mutta kohta 3 on mutkikkaampi; rohkenen väittää, että myös mielenkiintoisempi.

Jokainen kielellinen valintamme – siis jokainen kielitekomme kirjoituksessa ja puheessa – luo myös tietynlaista kuvaa kielestä ja sen mahdollisuuksista sekä ottaa kantaa kielen olemukseen ja mahdollisuuksiin. Kielenkäyttäjän näkökulmasta tätä voisi kutsua vaikkapa kielitietoisuudeksi. Kuinka tietoisia olemme kielen mahdollisuuksista ja omista mahdollisuuksistamme kielellisten valintojen tekijöinä?

Oikeastaan keskusteluista käytävissä keskusteluissa teemme näkyväksi tämän kielenkäytön perusfunktion. Sen, että jokaisessa kielenkäyttötilanteessa käydään keskustelua myös kielestä, sen tarpeellisuudesta ja mahdollisuuksista. Kieli on, hullua kyllä, itsensä konteksti.

Moninaiset keskustelut keskustelun tarpeellisuudesta osoittautuvatkin näin erittäin perustelluiksi ja kiinnostaviksi. Niissähän, kuten kielenkäytössä aina, käydään keskustelua myös keskustelun ja kielenkäytön perustekijöistä: Kuka saa aloittaa keskustelun mistäkin aiheesta ja määritellä käytettävät sanat ja termit? Kenen hallussa keskustelu ja siinä käytettävä kieli ovat? Kenen ehdoilla keskustelua käydään? Onko keskustelussa aidosti tarkoitus kuunnella kaikkia keskustelijoita ja ottaa huomioon toisten näkemyksiä? Pyritäänkö keskustelussa johonkin yhteiseen tulokseen tai edes yhteisymmärrykseen? Vai pyrintäänkö vain luomaan keskustelun ja esimerkiksi demokraattisesti etenevän asioistapäättämisprosessin illuusiota? Ja niin edelleen.

Hm… ilmaisinkohan itseäni nyt vaikeasti? Se johtuu osittain siitä, että en itsekään tiedä, mitä yritän sanoa ja millä metatasolla leijun. Kukapa meistä aina niin varmasti tietäisi.

Kielen olemukseen kuuluu sekin, että välillä se vie käyttäjäänsä. Läheskään kaikki valinnat eivät ole valintoja siinä mielessä, että ihminen ne joka kerta aktiivisesti erikseen tekisi jostakin valikosta. Paljon on ihmisen kielessä automaatiota, opittua, kulttuurista, jopa refleksinomaista.

Toisaalta ajatusteni mahdollinen vaikeus johtuu varmaankin siitä, että en tässä tyydy käymään metakeskustelua eli keskustelua keskustelusta. Olen siirtynyt seuraavalle tasolle: metametakeskusteluun – käymään keskustelua metakeskustelun olemuksesta.

Tämän metametakeskustelun taidan käydä yksinomaan itseni kanssa. Kuten sosiaalisessa mediassa tavan takaa todetaan: #haentakkini.

VESA HEIKKINEN

Kirjallisuus

Halliday, M. A. K. 1973: Explorations in the functions of language. Lontoo: Arnold.

Heikkinen, Vesa (2012 [2004]). Tekstin kanssa. Kohti kielitieteellisen (kon)tekstintutkimuksen yleismallia. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. http://www.kotus.fi/files/471/Tekstin_kanssa_VH_uudelleenjulkaisu.pdf Haettu: 4.9.2015.

Shore, Susanna 2012: Kieli, kielenkäyttö ja kielenkäytön lajit systeemis-funktionaalisessa teoriassa. Teoksessa Vesa Heikkinen ym. (toim.): Genreanalyysi – tekstilajitutkimuksen käsikirja. Helsinki: Gaudeamus, 131–157.

Palaa otsikoihin