Nimikilpailujen ongelmallisuudesta

Ulla Onkamo havainnollistaa kolumnissaan, miksi nimikilpailu ei aina ole hyvä idea.

Vuoden alussa lainapandat Kiinasta saapuivat Suomen Ähtäriin. Jin Baobao sai Suomessa nimekseen Lumi ja Hua Baosta tuli Pyry. Pandoista uusine nimineen uutisoitiin innokkaasti, ja yhteyttä kunnanjohtajan lasten nimiinkin ihmeteltiin. Nimiä ei kuitenkaan annettu johtajan lasten mukaan, vaan ne valittiin nimikilpailulla, kuten eläintarhojen vetonaulojen suhteen jo varsin tavallisesti on tapana. Kilpailulla eläintarha saa positiivista näkyvyyttä, joka houkuttelee uusia asiakkaita.

Kilpailuja taloille, toreille, norpille ja pyörille

Kotimaisten kielten keskuksen nimistönhuollon mediaseurannasta käy hyvin ilmi, ettei nimikilpailujen suosiolle näy loppua. Hyvin erityyppisille, joskus yllättävillekin kohteille haetaan nykyään nimeä kilpailun kautta.

Suomessa nimikilpailuja on viime aikoina järjestetty eläinten lisäksi esimerkiksi maskoteille, taideteoksille, toreille, monitoimitaloille, kauppakeskuksille, kuntoportaille, hankkeille, sovelluksille, keskuskirjastolle, asunto-osakeyhtiölle, viipalekoululle, kesäteatterille, turistibussille, kirjastopyörälle, leikkipuistolle, makerspace-tilalle, korjauspartiolle, aurinkovoimalalle ja latukoneelle.

Joskus ollaan liiankin innokkaita. Anjalankosken entisen kaupungintalon uusi omistaja järjesti rakennuksen nimestä kilpailun, vaikka rakennuksen uusi käyttötarkoitus ei ollut vielä selvillä. Eihän nimestäkään silloin voitu päättää.

Nimet siis kiinnostavat, mikä tietenkin ilahduttaa. Nimikilpailujen nousu muoti-ilmiöksi perustuu lisäksi helppoon julkisuuteen ja osallistamiseen. Kilpailun kautta uusi kohde iskostuu kansalaisten tietouteen − oli se sitten koulun väistötila tai norppa, josta lähetetään livekuvaa.

Avointen nimikilpailujen ohella on myös organisaation sisäisiä kilpailuja, joiden avulla organisaation jäsenet tutustutetaan uuteen asiaan. Kilpailujen järjestäjien toiveena lienee lisäksi, että kilpailuun osallistuneet kokevat kohteen omakseen saatuaan osallistua sen nimeämiseen.

Ideasampo vai resurssisyöppö?

Nimikilpailuista on innostuttu myös julkisia kohteita nimettäessä. Kun nimeä tarvitaan esimerkiksi monitoimitalolle tai nuorisotilalle, voi kilpailusta saada hyviä ideoita ja nimenaineksia. Hiljattain kilpailuja on kuitenkin järjestetty jopa terveyskeskuksen, asuinalueen ja kahden valtionviraston nimestä. Kun kyse on tämänkaltaisista, hyvin keskeisistä julkisista kohteista, nimikilpailut eivät enää ole hauskoja ideasampoja vaan pikemminkin vaarallisia resurssisyöppöjä.

Nimi on helposti hahmottuva kokonaisuus, joka kiinnostaa monia ja josta monilla on myös mielipide. Usein ajatellaan, että nimen voi keksiä kuka tahansa. Että ”nimi on vain nimi”, kohteensa päälle liimattu brändi. Merkkijono, jonka ei tarvitse tarkoittaa mitään.

Totta onkin, että pandalle tai kisamaskotille voi kuka tahansa keksiä loistavan nimen. Nimi voi olla myös erikoinen, vaikkapa käsittämätön kirjainyhdistelmä, eikä yhteiskunnan toimivuus, kansalaisen oikeusturva tai aineeton kulttuuriperintö silti vaarannu millään tavalla.

Toisin on kuitenkin julkisten nimien laita. Harkitsemattomasti muodostettu viraston tai terveyskeskuksen nimi voi sekoittua yritysnimiin ja johtaa harhaan. Pahimmillaan epäonnistunut nimi voi johtaa siihen, ettei nimen kuulija ymmärrä olevansa tekemisissä viranomaisen kanssa eikä siksi ymmärrä hoitaa velvollisuuksiaan. Esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehen käsiteltävänä olleessa tapauksessa viranomaisen lähettämä kirje tulkittiin nimen perusteella mainokseksi ja se päätyi roskakoriin.

Alueennimeä muodostettaessa on muistettava, että perinteiset kylien, talojen, peltojen ja luontokohteiden nimet ovat osa aineetonta kulttuuriperintöämme. Uusien asuinalueiden nimet toimivat parhaiten, kun ne muodostetaan perinteisen paikannimistön pohjalta alueen historiaa ja kulttuuria kunnioittaen. Jos näin ei toimita, nimen perusteella voi olla vaikea löytää oikeaan paikkaan ja asukkaiden viihtyvyys kärsii nimen juurettomuudesta.

Nimi ei siis suinkaan ole kohteestaan irrallinen, vaan sen muodostamisessa on huomioitava kohteen asettamat vaatimukset ja siitä johtuvat rajoitukset. Nimien keksimisen sijaan on usein syytä puhua nimistönsuunnittelusta. Se on asiantuntijatyötä, jossa kielitieteellinen koulutus on valttia.

Paras nimi kertoo kohteestaan

Viranomaisen tai julkisen palvelun nimeä muodostettaessa on tärkeintä huomioida lain vaatimukset. Hallintolain mukaan nimien on oltava asiallisia, selkeitä ja ymmärrettäviä. Kielilaki puolestaan edellyttää, että nimien on oltava valtionhallinnossa ja kaksikielisissä kunnissa sekä suomen- että ruotsinkielisiä. Jotta molempiin kieliin saadaan luontevat nimet, kielivastineet tulisi suunnitella rinnakkain eikä kääntää jälkikäteen vain toisella kielellä suunniteltua nimeä.

Jotta nimestä saadaan käyttökelpoinen, on tärkeää ottaa huomioon, miten ja millaisissa suullisissa ja kirjallisissa tilanteissa sitä käytetään. On tunnettava riittävän hyvin sekä nimen kohteen sisältö että se kokonaisuus, jonka osaksi nimi tulee. Lisäksi on ymmärrettävä nimeen sisältyvien sanojen yleiskielinen merkitys.

Edellä mainitut kriteerit merkitsevät väistämättä, etteivät julkiset kohteet ole nimikilpailuille hedelmällisiä. Osallistujilta ei voi vaatia sekä suomen- että ruotsinkielistä nimiehdotusta tai nimettävän kohteen sisällön asiantuntemusta. Nimikilpailuun osallistutaan, kun halutaan olla kekseliäitä, oivaltavia, luovia ja hauskoja! Kaikki nämä ovat ominaisuuksia, jotka julkisten viranomaisten ja palveluiden nimissä ovat toisarvoisia.

Kun parhaiten toimii kuvaileva, joskus jopa itsestäänselvä nimi, sitä on turha hakea kilpailulla. Terveyskeskus on paras nimetä terveyskeskukseksi ja lisätä nimen alkuun paikannimi, joka kertoo keskuksen sijainnin. Tällöin nimi opastaa parhaiten ja välittää arvokasta tietoa kuulijalle.

Ammattilaiset nimeä valitsemaan

Nimikilpailun järjestäminen vaatii myös työtä ja resursseja. Ehdotukset on käytävä läpi, ja kilpailusta ja sen tuloksista on tiedotettava. Myös ohjeet ja säännöt on laadittava huolella.

Nimikilpailuja sopii järjestää vain pienehköille julkisille kohteille, kuten luentosaleille, kirjastoautoille tai sisäisille hankkeille. Hyvä käytäntö on, että nimestä päättää ehdotusten pohjalta raati, jossa on sekä nimen tarkoitteen sisällön että nimistön asiantuntijoita. Koskaan ei kannata järjestää kilpailua, jossa sitoudutaan valitsemaan avoimessa äänestyksessä voittanut ehdotus. Tällöin ollaan helposti naimisissa käyttökelvottoman nimen kanssa.

Nimikilpailujen valtava suosio ruokkii niiden järjestämistä. Siksi julkishallinnossa on tärkeä pitää mielessä, että nimettävät kohteet ovat hyvin erityyppisiä. Ohjenuoraksi sopii, ettei viranomaisen tai keskeisen julkisen palvelun nimestä kannata järjestää kilpailua.

ULLA ONKAMO

Tutustu ohjeeseen:

Julkinen nimistö ja nimikilpailut. Kotimaisten kielten nimistönsuunnittelun ohjeita.

Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 28.2.2018.

Palaa otsikoihin