Hyvää virkakieltä 2017
Arvokasta vai asiallista ja selkeää virkakieltä?
Ulla Tiililä pohtii, täyttävätkö sukupuolittuneet tehtävänimikkeet hallintolain hyvän kielen vaatimuksen.
Suomen kielen lautakunta antoi vuonna 2007 suosituksen, jonka mukaan viestimissä ja julkisen vallan kielenkäytössä pitäisi edistää sukupuolineutraalia kieltä. Termi voi hämätä: sukupuolineutraalius ei tarkoita sitä, että kielestä oltaisiin hävittämässä sukupuoleen viittaavia ilmauksia.
Päinvastoin, ajatus on, että jos ei ole mies, ei pitäisi tulla kutsutuksi mieheksi, esimerkiksi lehtimieheksi tai palomieheksi − tai yhtä hyvin miehenä lentoemännäksi. Sukupuolineutraalit ilmaukset sopivat toisaalta myös niille, jotka eivät tunne kuuluvansa näihin kahteen sukupuolikategoriaan.
Lisäksi suositellaan, että kielellä ei vahvistettaisi ja ylläpidettäisi miesvaltaista maailmankuvaa. Mies-loppuiset ammattinimikkeet ovat jäänteitä ajasta, joka oli monin tavoin epätasa-arvoisempi kuin nykyinen. Suosituksen taustalla onkin ymmärrys siitä, että kielenkäyttö ja muut kulttuuriset käytänteet ovat erottamattomat ja vaikuttavat toinen toisiinsa. Suosituksen taustalla on myös muun muassa Euroopan neuvoston suositus, joka on jo 1990-luvulta. Asia ei siis ole uusi.
Tänä syksynä, kymmenen vuotta suosituksen antamisen jälkeen, asiasta syntyi mediakohu, koska yksi lehti ilmoitti pyrkivänsä käyttämään neutraaleja ilmauksia: Aamulehti ilmoitti vastedes käyttävänsä muun muassa eduskunnan puhemiehestä ilmausta puheenjohtaja.
Lehti perusteli ratkaisuaan neutraaliuden lisäksi sillä, että puheenjohtaja kuvastaa hyvin työn luonnetta: ”Arvotehtävän saanut johtaa eduskunnassa puhetta, ei niinkään puhu toisten puolesta” (AL 16.9.2017). Puhemieshän viittaa sanakirjamääritelmän mukaan vanhastaan myös henkilöön, ”joka suorittaa kosinnan toisen edustajana”.
Viestintää tyyli edellä
Puhemiehestä syntyi keskustelu, jota mediassa ryyditettiin nykyisen ja entisten puhemiesten haastatteluilla. Helsingin Sanomien (18.9.2017) mukaan esimerkiksi Riitta Uosukainen ei ymmärrä Aamulehden ratkaisua vaan ”korostaa puhemies-tittelin pitkää ja arvokasta perinnettä”. Esitettiin sellaisiakin näkemyksiä, että puhemiestä olisi käytettävä, koska sana esiintyy perustuslaissa.
Puhemiehen myötä keskusteluun sukupuolineutraalista kielestä ilmaantui argumentteja, jotka ovat virkakielenhuoltajalle perin tuttuja. Jotakin hankalaa virkakielen piirrettä saatetaan puolustaa siksi, että se edustaa perinteistä tyyliä: ”näin meidän virastossa on aina kirjoitettu”.
Keskustelussa mainittiin puhemies-nimikkeen arvokkuus, ja arvokkuus onkin perinteinen virka- ja lakikielen tyylipiirre. Oikeuslingvistiikan (emeritus)professori Heikki Mattila on tuonut esille, että oikeuskieli toimii myös psykologisesti. Mattilan mukaan yksi oikeuskielen tehtävistä on luoda mielikuvia, ja arvokas tyyli tukee oikeuden arvovaltaa.
Arvokkuudesta avoimuuteen
Suomessa hallinnolle on vuosikymmenten ja -satojen mittaan syntynyt uudenlaisia arvoja ja tavoitteita. Arvokkaan ja etäisen viranomaisen vastinpari ei enää ole nöyrä hallintoalamainen. Hallintolakiin on kirjattu palveluperiaate, ja kansalainen pyritään näkemään asiakkaana, jopa sopimuskumppanina.
Demokratian parantamiseksi tavoitellaan nyt hallinnon avoimuutta. Siinä kielellä on suuri rooli, sillä mielikuvat ja tietämys hallinnosta muodostuvat viranomaisten käyttämän kielen ja hallinnosta kertovien tekstien kautta.
Epäselvät tehtävien nimikkeet tai vaikkapa hallinnollisten yksiköiden nimet vähentävät kansalaisten mahdollisuutta ymmärtää, seurata ja arvioida julkisen hallinnon toimintaa. Kieli voi myös vieraannuttaa vanhahtavan tyylinsä ja siihen liittyvän läpinäkymättömyyden takia, vaikka sitä ei olisikaan mahdotonta ymmärtää.
Lakikieleen saa koskea!
Virkakielenhuoltajalle tuttu on myös ajatus siitä, että lakikieleen ei saisi koskea. Ajatellaan, että lain säätämistä asioista puhuttaessa olisi pakko käyttää lain sanoja ja muotoiluja. Tällainen käsitys on osasyy siihen, että kansalaiset saavat viranomaisilta joskus kovin vaikeaselkoisia tiedotteita ja päätöksiä.
Kun kielenhuoltaja törmää tällaisiin ajatuksiin, hän muistuttaa hallintolain yhdeksännestä pykälästä. Sen mukaan viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Jos lakiteksti ei täytä näitä vaatimuksia, sitä voi – ja pitää − muokata, kun lain säätämistä asioista viestitään kansalaisille.
Lainsäädännöstämme ei siis löydy pykälää, jonka mukaan lakitekstiin ei saisi koskea. Puhemies ei anna aivan selkeää kuvaa käsitteen sisällöstä. On myös mahdollista olla sitä mieltä, etteivät mies-loppuiset nimikkeet täytä hallintolain asiallisuuden vaatimusta vaan saattavat tuntua esimerkiksi loukkaavilta. Henkilöön viittaaminen on nimittäin niitä kielen kohtia, joissa kannattaa olla erityisen valpas, sillä niihin liittyy erityisen suuri loukkaamisen riski.
Miksi hallitus kelpaa, puheenjohtaja ei?
Onkin mielenkiintoista, että syntyneessä keskustelussa eräät toimittajatkin kritisoivat Aamulehden linjausta erityisesti puhemies-sanasta. Väitettiin esimerkiksi, että sanaa pitäisi mediassa käyttää, koska se on ”juridinen termi”. Mikä hyvänsä laissa esiintyvä sana ei silti ole juridinen termi. Toisaalta laissa esiintyy joskus myös virheellistä terminologiaa, jota ei pitäisi sellaisenaan käyttää.
Hallinnon ja lain kielen yleistajuistaminen on journalistin arkipäivää: yksi median tehtävistä on tehdä hallintoa ja politiikkaa ymmärrettäväksi ja kiinnostavaksi. Toimittajat näyttävätkin harvemmin ajattelevan, että lakikieli olisi pyhä ja koskematon. Heillä on keinonsa viestiä järkevästi ja ymmärrettävästi vaikkapa silloin, kun laissa käytetään yleiskielestä poikkeavaa termiä. Mediassa puhutaan ja kirjoitetaan esimerkiksi vakiintuneesti hallituksesta, vaikka perustuslaissa lukee sen sijaan valtioneuvosto.
Aamulehden ratkaisulle löytyy useita perusteluja, jotka palvelevat sekä hyvää tiedonvälitystä että demokratiaa. Ratkaisu kertoo sen ymmärtämisestä, kuinka suuri merkitys kielellä on yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Lehden saaman kritiikin taustalla on − sinänsä ymmärrettävä − halu vaalia perinteitä ja säilyttää esimerkiksi puhemies, jota on luonnehdittu ”ainutlaatuiseksi reliikiksi”. Kun arvokkuus ja perinteet joutuvat vastakkain selkeyden ja asiallisuuden kanssa, ollaan arvovalinnan edessä.
ULLA TIILILÄ
Lähteet
Mattila, Heikki 2002: Vertaileva oikeuslingvistiikka. Kauppakaari, Lakimiesliiton kustannus, Helsinki.
Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 4.10.2017.