Muistettavaa muistonimeämisestä

Muistonimet ovat tietoisesti henkilön muistoksi annettuja paikannimiä, kuten ”Aleksis Kiven katu”. Ulla Onkamo kertoo, miksi ja miten niiden antamiseen halutaan vaikuttaa.

Paikkojen nimeäminen elossa olevien henkilöiden mukaan ei ole suotavaa. Lisäksi kussakin maassa olisi sovittava, kuinka pitkän ajan kuluttua henkilön kuolemasta muistonimen eli henkilön erisnimeen perustuvan paikannimen antamista voidaan harkita. Näin suosittaa Yhdistyneiden kansakuntien (YK) paikannimiasiantuntijaryhmä UNGEGN (United Nations Group of Experts on Geographical Names). Suosituksen tarkoitus on tukea pysyvän nimistön muodostamista ja ehkäistä turhia nimenmuutoksia.

Päätöslauselman muistonimeämisestä antoi YK:n paikannimikonferenssi vuonna 2002. UNGEGNin 29. kokouksessa Bangkokissa 25.‒ 29. huhtikuuta järjestettiin työpaja, jossa pohdittiin muistonimiä koskevan päätöslauselman toteutumista ja tulkintaa eri maissa. Työpajassa kuultiin alustukset viiden eri maan ‒ Suomi mukaan lukien ‒ edustajalta. UNGEGNin päätavoitteena on paikannimien kirjoitusasujen yhtenäistäminen kansainvälisen yhteistyön helpottamiseksi. Tätä työtä kutsutaan paikannimien standardoinniksi.

Vaihtelevia muistonimikäytäntöjä eri maissa

Suomessa, Ruotsissa, Itävallassa ja Etelä-Koreassa päätöslauselmaa pyritään noudattamaan ja valtakunnalliset ohjeet muistonimeämisestä ovat kutakuinkin linjassa sen kanssa. Näissä maissa on määritelty, kuinka pitkän ajan kuluttua jonkun kuolemasta hänen nimeään voidaan harkita käytettäväksi paikannimistössä. Suomessa Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) nimistönhuolto suosittaa noudattamaan Helsingin nimistötoimikunnan ohjetta, jossa odotusajaksi on määritelty viisi vuotta. Suositus perustuu siihen, että henkilön merkitystä yhteisölle voi tarkastella objektiivisesti vasta jonkin ajan kuluttua, kun kuoleman aiheuttama hämmennys ja menetyksen tunne ovat laantuneet.

Toista äärilaitaa edustaa Tunisia, jossa päätöslauselmaa ei käytännössä huomioida lainkaan. Paikkoja nimetään etenkin vallassa olevan presidentin, mutta myös muiden elossa olevien henkilöiden mukaan. Valtaa pitävien mukaan nimeäminen on varsin ongelmallista, sillä vallan vaihtuessa myös edelliseen hallintoon viittaavat nimet usein muutetaan. Toistuvat nimenmuutokset vaikeuttavat oikean paikan löytymistä ja aiheuttavat runsaasti lisäkustannuksia, kun nimet on muutettava myös karttoihin, nimikilpiin ja tietojärjestelmiin.

Parannettavaa riittää

Vaikka ohjeistus on alustuksen pitäneistä maista neljässä ilahduttavalla mallilla, käytännössä löytyy kuitenkin parannettavaa. Etelä-Koreassa odotusaika kuoleman jälkeen on määritelty jopa liian tiukaksi; 30 vuodessa ymmärrys henkilön paikallisesta merkityksestä saattaa jo haalistua ja käyttökelpoinen nimi jäädä käyttämättä.

Ruotsissa jotkin kunnat ovat järjestäneet suosituksesta huolimatta jopa kilpailuja siitä, kenen elossa olevan henkilön mukaan uusi tie, puisto tai muu paikka kunnassa nimetään. Ongelmallisena työpajassa pidettiin myös sitä, että poliittinen painostus muistonimen saamiseksi henkilön kuoleman jälkeen voi olla suurta. Tällöin paikka saattaa valikoitua niin, ettei sillä ole mitään erityistä yhteyttä muistonimen tarkoittamaan henkilöön.

Itävallassa on kiinnitetty aiheellisesti huomiota siihen, että Wienin muistonimissä on miesten nimiä huomattavasti naisten nimiä enemmän. Ratkaisu sukupuolten tasa-arvon lisäämiseksi on kuitenkin varsin kyseenalainen: miehen etunimi on joissakin tapauksissa muutettu samasta nimestä johdetuksi naisen etunimeksi (suomen kielessä vastaava tapa olisi esimerkiksi Johanneksen muuttaminen Johannaksi). Muutettu paikannimi on sitten keinotekoisesti yhdistetty johonkin historialliseen naishahmoon. Sanomattakin lienee selvää, että näin muodostettu nimi jää ympäristöstään hyvin irralliseksi.

Suomessakin petrattavaa löytyy. Muistonimeämistä elossa olevien henkilöiden mukaan on kehotettu välttämään jo vuosikymmenet ennen YK:n päätöslauselmaa. Tästä huolimatta jopa 55 prosenttia vastanneista kunnista kertoi antaneensa joskus muistonimiä elossa olevien henkilöiden mukaan, kun Kotus järjesti vuonna 1999 kyselyn nimistönsuunnittelusta. Nimiä saatetaan antaa nykyisten tai entisten kunnanmiesten tai julkimoiden mukaan, vaikka paikan historiaa ja kulttuuria toisivat paremmin esille aluetta kehittäneet maanviljelijät, opettajat, taiteilijat tai paikalliset värikkäät persoonat.

Viime vuosina olemassa olevia nimiä on haluttu muuttaa muistonimeksi jonkin merkkitapauksen takia. Kaisaniemen metroasemasta tuli Helsingin yliopisto, kun yliopisto vietti 375-vuotissyntymäpäiviään. Vuonna 2015 esitettiin aloite Helsinki-Vantaan lentoaseman nimeämisestä uudelleen Jean Sibeliuksen mukaan, koska säveltäjän syntymästä tuli kuluneeksi 150 vuotta. Finavia ei kuitenkaan tähän suostunut. Ehdotusten tekijät unohtavat, että paikannimen ehdottomasti tärkein ominaisuus on ohjata ihmiset oikeaan paikkaan; vakiintuneet, pysyvät nimet tekevät sen parhaiten.

Suomessa luonnonpaikkojen nimiä ei suunnitella

Kartantarkistustyön yhteydessä Maanmittauslaitokseen ja Kotukseen on tullut joskus pyyntöjä, että jokin lampi nimettäisiin esimerkiksi paikallisen poliitikon mukaan. Tämä ei kuitenkaan käy laatuun. Sen lisäksi, että elävien henkilöiden mukaan nimeämistä tulee välttää, ei luonnonpaikkojen, kuten järvien, soiden, metsien, niemien ja saarten nimiä koskaan suunnitella tietoisesti.

Luonnonpaikkojen nimet ovat perinteisiä paikannimiä, jotka ovat syntyneet tai syntyvät paikallisen kieliyhteisön kielenkäytössä. Ne ovat osa yhteistä aineetonta kulttuuriperintöämme. Muistonimeäminen on mahdollista vain suunnitelluissa nimissä, esimerkiksi kaavanimissä tai haja-asutusalueen tienimissä.

Tavoitteena harkitut muistonimet

Työpajassa tuli ilmi, että muistonimeämiseen liittyy kansainvälisestikin paljon kysymyksiä, joihin ei ole aivan yksiselitteistä vastausta: Miten määritellään se yhteys, joka muistonimen tarkoittamalla henkilöllä tulisi olla nimettävään paikkaan? Onko muistonimessä paras käyttää henkilön etunimeä, sukunimeä vai molempia? Kannattaako muistonimiä antaa, jos ne ovat käytössä vaikeita (pitkiä, kirjoitus- ja ääntöasultaan monimutkaisia, vaikeita muistaa)? Miten toimia, jos muistonimen saaneen henkilön historiasta paljastuu yllättäviä, negatiivisia asioita? Näitäkin asioita pohdittaneen UNGEGNin tulevissa kokouksissa.

Valtakunnallinen, selkeä ohjeistus on hyvä tukipilari toimivalle kansalliselle käytännölle. Hyvän nimistön aikaansaamiseksi kannustan kuntia noudattamaan muistonimeämisessäkin Kotuksen nimistönhuollon suosituksia. Niihin voi tutustua Kotuksen verkkosivuilla.

ULLA ONKAMO

Lue lisää

Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 25.5.2016.