Siirry sisältöön
Haku

10 kysymystä kielestä kotuslaisille

7.3.2019 10.03

”Kieltä pitää käyttää”

Ulriikka Puura väitteli äärimmäisen uhanalaisesta vepsästä.

Ulriikka Puura. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
”Kieltä pitää käyttää kaikkialla, jotta se voi hyvin – tämä pätee suomeen siinä missä vepsäänkin”, sanoo Ulriikka Puura. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

1. Milloin ja miten sinusta tuli kieli-ihminen?

Olen syntyjäni keskiuusimaalainen, mutta kielellisestä taustastani suuri osa on peritty ja opittu keskisuomalaiselta suvultani. Niinpä puhuin pienenä keravalaisena tyttönä ennen kouluikää vahvasti geminoitunutta tekkee-, hakkee- ja pessee-murretta mää- ja sää-pronominein.

Niin kauan kuin muistan, olen kiinnittänyt huomiota murre-eroihin ja pitänyt niitä äärimmäisen kiinnostavina. Tunteen palon sanoilla leikittelyä ja suomen kielen loputtomia mahdollisuuksia kohtaan haluaisin toki sanoa juontuvan rakkaudesta runouteen, mutta kyllä sen alkulähteenä on minulla, kuten lukemattomilla muillakin suomalaisilla, Aku Ankka.

2. Mikä sinua erityisesti kiinnostaa suomen kielessä?

Koulutukseltani olen fennougristi, tarkemmin sanottuna vepsän kielen filologi ja sosiolingvisti. Aloitin kielitieteen opintoni kuitenkin suomen kielen oppiaineessa Helsingin yliopistossa.

Suomen kielessä minua kiehtoo sen alueellinen ja sosiaalinen variaatio, erilaiset tavat käyttää suomea. Myös kielipolitiikka ja metatason keskustelut suomen kielen asemasta nyt ja aiemmin kiinnostavat.

3. Miten kieliasiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässäsi?

Työssäni Kotuksen kieliaineistojen parissa päädyn säännöllisesti penkomaan murrearkistoa, jossa murresanaston lisäksi on säilytteillä mielenkiintoisia kokoelmia esimerkiksi kansanperinteeseen liittyvistä aihepiireistä: vaikuttavaa kerrontaa on esimerkiksi siitä, millä toinen toistaan kamalammilla tavoilla lapsia ennen vanhaan peloteltiin. Kotuksen kokoelmissa kuulee nykypäivän suomen lisäksi menneiden sukupolvien ääniä, se on hienoa.

Kotona saan toisinaan sisäisen puristini kiinni korjailemasta lasteni kielenkäyttöä. Tapanani on hivuttaa paikalliseen lastenkieleen kuuluvia ilmiöitä yleiskielisemmiksi. Yritän kovasti parantaa tapojani. Toivoakseni merkityksellisempää on kuitenkin se, että luemme lasten kanssa joka ikinen päivä yhdessä.

4. Kielimaisemamme kirjavoituu, ja kieli muuttuu. Mitä ajattelet tästä?

Kielimaiseman kirjavoituminen on ainakin toistaiseksi Suomessa alueellisesti hyvinkin epätasapainoista. Suuressa osassa Suomea eletään vielä varsin suomenkielistä arkea ja monikielisyys on läsnä lähinnä median kautta. Soisinkin kielimaiseman kirjavoituvan lisää erityisesti vähemmistökielten kuuluvuuden ja näkyvyyden osalta.

Elävä kieli muuttuu, yhteisöjen tavat käyttää kieliä muuttuvat. Yksilön idiolektikin muuttuu elinkaaren aikana. Ajattelen tästä kai sellaista, etten suomenkielisenä suomalaisena ole kovin huolissani äidinkieleni muutoksesta. Sen sijaan kielipoliittisten linjausten ja yhteiskunnallisen päätöksenteon vaikutuksia Suomen kielimaisemaan tulee tarkasti seurata: minkälaisin toimin esimerkiksi karjalan-, romanin- tai saamenkielisten asemaa voidaan Suomessa paremmin tukea?

5. Katsotko pystyväsi vaikuttamaan siihen, miten kieleen ja eri kieliin Suomessa suhtaudutaan?

Voin ainakin yrittää kantaa korteni kekoon kirjoittamalla, luennoimalla ja keskustelemalla ihmisten kanssa. Ajattelen, että kielitietoisuuden laajentamisen voi jokainen aloittaa itsestään ja levittää tietoa sitten ympärilleen. Voisin myös käyttää aktiivisemmin heikomminkin osaamiani kieliä, siinä olisi paljon parantamisen varaa.

6. Mitä mieltä olet puheista, joiden mukaan suomi on kuoleva kieli?

Suomen kieltä ei uhkaa mikään muu kuin suomen kielen käyttäjät itse. Mikään ulkopuolinen voima ei pakota meitä muuttamaan korkeakoulutustamme, ei edes elinkeinoelämäämme englanninkieliseksi, jos emme itse anna sen tapahtua. Tarkkailkaa kuntapäättäjiänne: jos seutukunnan lukiota ollaan muuttamassa englanninkieliseksi ”kunnan vetovoiman lisäämiseksi”, laittakaa päättäjät vaihtoon.

En osaa ajatella, että mikään dokumentoitu kieli itsessään voisi kuolla. En halua leimata tutkimaani äärimmäisen uhanalaista vepsän kieltäkään kuolevaksi kieleksi, sillä vepsän säilyttämiseksi tehdään koko ajan töitä, sillä kirjoitetaan tekstejä ja käydään keskusteluja. Kielen merkitys yhteisöllisen vuorovaikutuksen välineenä kyllä rapistuu ja lopulta hiipuu pois, jos kielen aiemmat käyttöalat supistuvat ja vaihtuvat muunkielisiksi, eikä kieli enää siirry perheissä sukupolvelta toiselle. Kieltä pitää käyttää kaikkialla, jotta se voi hyvin – tämä pätee suomeen siinä missä vepsäänkin.

7. Mikä on mielestäsi kielessä kauneinta ja kauheinta?

Kielellä voi sekä vahingoittaa että tehdä hyvää. Kielessä itsessään on vaikea nähdä kauheutta, kauneutta sen sijaan rajattomasti.

8. Jos olisit tekstilaji, mikä tekstilaji olisit?

Olisin kellarideathrock-bändin intertekstuaalisia viittauksia sisältävä kahden minuutin mittaisen biisin teksti, josta jää vähän hämmentynyt olo: oltiinko tässä nyt tosissaan?

9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan yhden kirjan, minkä kirjan ottaisit?

Jos mukaan saisi myös kynän, valitsisin päiväkirjan. Ajatukset selkiytyvät kirjoittamalla.

10. Mitä muuta haluat sanoa jutun lukijoille?

Muistakaa lukea! Lainaan Heli Laaksosta: ”Älä lue lapsel! Teet hankalaks tyrannien tyät – tyhmi o helpomp hämätä.”


Ulriikka Puura (s. 1982) on väitellyt 2000-luvun vepsäläisyydestä ja vepsän kielen merkityksestä vepsäläisen identiteetin rakentumisessa. Väitöskirja tarkistettiin Helsingin yliopistossa helmikuussa 2019. Kotimaisten kielten keskuksessa Puura on työskennellyt kieliaineistojen erityisasiantuntijana syksystä 2018 alkaen.


Toimitus:
Vesa Heikkinen
Kuva: Sonja Holopainen


Palaa otsikoihin