Vepsä

Kerääjä: Lauri Kettunen

Lauri Kettunen teki kaksi matkaa vepsäläisiin vuosina 1917–1918 ja 1934. Ensimmäisen matkansa hän teki yksin, toisella mukana olivat myös Lauri Posti ja Paavo Siro. Kettusen vepsän kokoelmaan kuuluu 58 vahalieriötä, jotka on nauhoitettu ensimmäisellä vepsäläismatkalla vuoden 1918 puolella. Tällä matkalla Kettunen liikkui pelkästään etelävepsäläisissä kylissä, siis etelävepsän murteen alueella. Suurin osa äänityksistä on tehty Arskahtissa, Kortlahdessa ja Tšaiglassa, jossa tehdyistä äänityksistä osan informatit ovat kuitenkin syntyisin jostain toisesta kylästä, kuten Fedramägi, Maksimägi tai Omesmägi. Lisäksi joitakin näytteitä on myös Šidjärvestä ja Vaugedjärvestä. Lieriöt sisältävät suurimmaksi osaksi satuja, mukana on kuitenkin myös muistelmia, tarinoita, lauluja ja itkuja. Molemmilla matkoilla Kettunen keräsi myös sanastoaineistoa, joka on tutustuttavissa Kotuksen Kaino-aineistopalvelussa. Ks. Vepsän aineistot.

Palaa otsikoihin

Satu Romanasta ja Maksimasta (Sarn Romanan da Maksiman pou̯he)

Kielenopas: Ili̯ih Gaška, 47 v.

Keräyspaikka: Arskah́ť

Ajankohta: 11.1.1918

Signum: 17836: 1

Satu, jossa Ivan, Maksim ja Roman lähtevät vuorollaan kaupantekoon ja ainoastaan Roman onnistuu.

• Kuuntele
  

Käännös

Oli ennen Arskahtissa Maťukan Vaśka, oli Maťukan Vaśkalla kolme poikaa: Ivan ja Maksim ja Roman. Ajoi Ivan kaupantekoon. Pani hän ruista kuorman, ajoi Belozeršinaan. Siellä ruiskuorman häneltä ottivat, hänelle kiviä panivat.

Ja ajaa se Ivan kotiin. Häntä äitinsä ottaa vastan. Hänellä kuormassa ovat pelkät kivet, mitään ei ole. Sitten sitä haukkuivat, haukkuivat Ivanaa. lähettivät Maksiman, panivat kauroja kuorman. Hän ajoi sen kaurakuorman kanssa. Sen kaurakuorman möi. Hänelle mitään tavaraa eivät antaneet, vaan panivat rekeen kuolleen jäniksen. Hän ajoikin kotiin. Se eukko taas haukkui, haukkui häntä, isä ja äiti.

Lähettivät sen Romanan kaupantekoon, panivat kauranakanoita kuorman. Hän ajoi miehen luokse yöksi. Ja mies tinkii: ”minä, sanoo, sinut yöksi päästän, mutta voitkohan arvoituksen arvata?” – ”Ka arvaan, päästä.” Hän, se mies, päästikin sen Romanan ja illallista syötti. Ja vuoteella asettelihe ja paneutui makaamaan ja ”arvaa, sanoo, arvoitus”. – ”Minkälainen arvoitus se on?” –”Ka on, sanoo, järvessä kala hyvin suuri”. – ”Miten sen kalan saavat?” –”Mutta sen kalan, sanoo, minä jo sain”. – ”Mutta miten sinä sen sait?” – ”Menin minä jäälle, ja jään alla se kala uiskentelee, mutta minä paneuduin pitkäkseni ja hyvin kovasti päällä jysäytin ja sen jään halkasin, jään alta kalan sain ja sen kalan toin kotiin äitini luokse. Äitini taas myi kalan, osti minulle takin hyvin hyvän ja teki palttoon, mutta minä tänne ajoin aivinaisessa päällystakissa”.

Mutta se ukko ei... taas enää ei tiedä mitä puhuakaan. ”Mutta arvaa sinä, sanoo, arvoitus”. – ”Millainen arvoitus?” – ”Putosivat kotona äitini ja isäni karsinaan, mutta minä heitä nostelin, nostelin, nostaa en voinut. Ja kutsuin ja tein talkoot, kutsuin väkeä, väki nosti heitä”. Se ukko ei voinut arvuuttaa (pro muštta ”arvata”) sitä arvoitusta. Ja se ukko...

Ne akanat ottivat ja antoivat Romanalle karttuunikankaita. Se Roman osti aisakellon kankailla ja ajaa kotiin. Kello hyvin kovasti kalkattaa. Mutta ennen herrat eivät ajelleet kellon kanssa, vain yksi herra ajaa. Ja hyvin kovasti kansaa kartanon työpäivillä vaivasi.

Se... Kuuli Romanan äiti, kun kellon kanssa ajaa poika. Juoksi lääväsuojaan eteisen alle piiloutumaan. Eteisen alle piiloutuessaan juoksi ja kaatui. Roman kotiin ajoi, lääväsuojaan ajoi, niin äiti lääväsuojassa älisee. Ja tuli, sen Romanan ottivat vastaan. Ja kaikki... Ja naittoivat ja elää hyvin hyvästi. Minä oli häissä, siellä syöttivät ja juottivat, tupakkaa nuuskauttivat. Minä tupakkaa nuuskattuani sanoinkin: ’uhnu-mahnu’, päätä pudistin, partaa leyhäytän – –.

Litterointi, ks. Kettunen 1925: 15–17.

Palaa otsikoihin

Muistelua talvisesta karhunmetsästysretkestä (Miť mö końďi̯īď rikōmā)

Kielenopas: Sašku Habukan poi̯g (Mitre˓i̯an Sašku), 55 v.

Keräyspaikka: Kortлaht

Ajankohta: 30.1.1918

Signum: 17862: 1

Muistelua kahdesta talvisesta karhunmetsästysretkestä.

• Kuuntele

Käännös

Ondreiko tapasi minut. ”Kuoma, hiihtäkäämme me (metsästämään), kontio minulla on merkittynä syksyllä, minulla ovat koirat hyvät ja pyssy hyvä, ehkä me löydämme.”

Hiihdimme karhua etsimään. Päivän hiihtelimme, emme voineet löytää karhua. Toisena päivänä aamusella nousimme, hiihdimme näreiköitä pitkin. Minun koirani alkoikin haukkua, karhua. Ondreikon koira ja Volotkan eivät edes mene minun koirani luo, niskakarvat nostivat ja meidän jalkojemme välissä pyörivät. ”Hiihtäkäämme Ondreiko, minun koirani luokse, ammumme karhun, varmaankin karhun.” Ondreiko sanoo: ”elkäämme hiihtäkö pesän luo, karhu on näreikössä, pyssy hyvä niin tapamme.” – ”Elkäämme hiihtäkö.”

Kuulin, koira sivuun päin alkoi mennä, haukkuen. Me näreiköstä pois, kas karhu pesästä läksikin. ”Hiihtäkäämme katsomaan, eikö ole poikasia pesässä.” Kun hiihdimme, katsoimme, niin pesässä ei ole, karhu koiras. – Kääntyi ja meni, karhu haukkuu. Me kierroksen ympäröimme, jälkeen hiihdimme hiihdimme, suolla me sen saavutimmekin. Kun saavutimme, niin toisaanne hän heittäytyi, haapaan. Haavassa kuori kova, kiivetä ei voi haapaan. Toiseen heittäytyi ja taas haapa. Kolmanteen heittäytyi niin kuuseen. Hyvin pitkään kuuseen (äkkiä) kiipesi. Ondreiko pyssyn ojensi ja pom! karhuun ei voinut osua. ”Ka ammu Sasku pian kuuseen!” Minulle näkyvät vain karvat, paukautin, en voinut osua. Patruunan panin, karhu maahan kuusesta laskeutui, hyvin nopeaan. Minä paukautin ja osuin. Vielä patruunan panin, paukautin. Mutta Ondreiko sanookin: ”Mutta sinä hitto vie juuri kuin sodassa paukutat, anna minunkin vaikka kuollutta karhua ampua. ”Ja vielä patruunan panin ja paukautin, karhu ei hievahdakaan. Ondreiko pyssyn latasi, hiihti viereen: ”elköön minunkaan pyssyni olko saastainen, minä ammun edes kuollutta.”  Ondreiko ampui, karhu lumessa makaa. Minä korvista otin, pään lumesta nostin, ja sillä otsa hyvin hyvin suuri, leveä. Hyväpä kontio meille osui. Nylimme karhun, hiihdimme kotiin, makasimme, viinaa joimme.

Olivat vielä neljä karhua löytäneet syksyllä vaugedjärveläiset. Kaksi päivää etsivät, eivät voineet löytää. ”Sasku, hiihtäkäämme sinun koiriesi kanssa, niin vielä löydämme karhuja.” Hiihdimme toisena päivänä aamusella. Hiihdimme, hiihdimme, levähtämään istuuduimme puunrungolle. Minun koirani alkoikin haukkua näreikössä. Näreikössä alkoikin haukkua, toiset koirat heittäytyivät menemään, me jälkeen heittäysimme. Ja neljä karhua meni hankea myöten. Keli (aika) huono, mahdotonta (heille) piisata. Ajoimme puolelle päivin. Lunta rupesi satamaan, alkoi takaltaa, hiihtää ei voi.

Litterointi, ks. Kettunen 1920: 96–100.

Palaa otsikoihin

Miten ukko lumesta pojan teki (Miť uk лumespǟ poi̯gan teǵ)

Kielenopas: Vaśkan Marfa, 32 v.

Keräyspaikka: T́š́ai̯gī

Ajankohta: 12.3.1918

Signum: 17892: 1

Satu ukosta ja akasta, joille ukko tekee pojan lumesta ja kuinka kolmantena päivänä poika sulaa pois.

•  Kuuntele

Käännös

Ukolla ja akalla ei ollut lapsia. Ukko sanoo: ”pitänee ehkä, eukko, minun mennä pihalle ja tehdä lumesta lapsonen.” Akka sanoo: ”mene.” Meni ukko, otti lapion ja teki ja teki sellaisen möykyn hyvin suuren mutisti kokoon ja silmät sille teki ja pään teki. Tuli, näyttää aivan kuin poikanen seisoo. Poikanen sanookin: ”ota minut, isä, pirttiin; minä, sanoo, palellun tässä.”

Isä otti poikasen, toi pirttiin. ”Akka, katsoppas, sanoo, millaisen minä poikasen tein, niin puhuu ja…” Akka sanoo: ”oi oi oi miten kaunis! Se kun ainian olisi, niin meitä elättäisi ja…” Ilostuivat molemmat hyvin kovasti.
Poika päivän ja toisen on, kolmantena jo sanoo: ”minun päätäni, isä, hyvin kovasti kivistää; minä varmaankin pian kuolen, jätän teidät.” Ukko sanookin: ”Ja jos kuolet, niin minkä sille voi. Olisi edes kutsuttava lapsia, niin telmisivät sinun kanssasi, niin hauskempi olisi, ja ehkä, päätä kun (vain) särkee, niin paranet.”

Kutsuivat lapsia, lapset telmivät, telmivät, mutta hänellä yhäkään ei ole hauska. Pää riipuksissa ja yhä sijalla kyykkii. Retkotti retkotti vuotella ja… Viimein hyvin kovasti alkoi sairastaa. Mutta huomasivat, pellin kun akka sulki, niin pelkkä vesi vuoteella muodostui. ”Katsoppas, ukko sanoo, missä sinulla on lapsi.” Katsoivat, niin poikanen kaikki sulanut, vain pelkkä märkä vesi vuoteelle jäänyt. ”Oi oi oi miten surullista, katsoppas, meiltä poika se kuolikin, ja hän suli. Ei olisi pitänyt peltiä sulkea ja… Pellin kun sulit, niin hän näet luminen niin lumi suli ja… Hukkaan nyt poika meiltä kuoli.” – Kaikki.

Litterointi, ks. Kettunen 1920: 73–75.