10 kysymystä kielestä 2023
”Työni on kielen kanssa tanssia ja painia”
Rakkaus kieleen sai Minna Rytisalon ryhtymään ensin äidinkielenopettajaksi ja sitten kirjailijaksi.
1. Milloin ja miten sinusta tuli kieli-ihminen?
Kieli on tapani olla maailmassa. Kielessäni olen olemassa enkä ole itseni ilman sitä. Vieraskielisenä minusta tulee kömpelö, hidas ja huumorintajuton, ja se on kauheaa.
Ehkä minusta tuli kieli-ihminen sillä hetkellä, kun Vuokko Niskasen Hiekkalan lapsissa isä lähtee ajamaan polkupyörällä ja heilauttaa jalan tangon yli. Siinä kohdassa opin lukemaan. Ymmärryksen oivallus syttyi ja valaisi vähintään kotikyläni raitin, jolla ei ollut katuvaloja.
Sen jälkeen luinkin koko ajan, upposin sanoihin ja seurasin niiden reittejä monenlaisiin maailmoihin. Tädin hyllyn Humiseva harju oli niin mahtava, etten olisi halunnut lähteä ollenkaan kotiin ennen kuin pääsen sen loppuun. Serkkujen luona menin kylmään saunaan. Se oli ainoa paikka, jossa sai lukea rauhassa villeiltä pojilta.
Lukiossa ymmärsin kutsumukseni: halusin jakaa rakkauttani kieleen ja kirjallisuuteen ja olla äidinkielenopettaja. Olinkin sellainen yli 20 vuotta. Siirtymä opettajasta kirjailijaksi oli suuri ja sitä piti pohtia pitkään, mutta toisaalta ajattelen, että olen vain hypännyt kielen ja kirjallisuuden puun oksalta toiselle.
2. Mikä sinua erityisesti kiinnostaa äidinkielessäsi tai muissa kielissä?
Minua kiinnostaa kielen luomisvoima. Minusta on mieletöntä, että kielessäni on 29 kirjainta, ja ne voi järjestää aina vain uudelleen ja uudelleen, luoda samoilla kirjaimilla uusia maailmoja.
Kieli on kulttuuria. Kieleni rakentaa sen, mikä minä olen. Vain minä, kieleeni kasvanut, tiedän, millaiset merkitykset sisältyvät armaaseen aikaan tai siihen, että jollain puuttuu muumeja laaksosta.
Kieli on pyrkimystä yhteyteen, mutta se voi myös olla vallankäytön väline. Siksi kielen kanssa pitää olla täsmällinen ja tarkka. Pitää osata lukea merkkejä ja merkityksiä, rivien välejä ja sanojen taustoja, tehdä päätelmiä kielenkäyttäjän pyrkimyksistä ja osata erottaa fakta mielipiteestä ja mielipide perustelusta.
Se ei ole helppoa, eikä sitä opi lukematta. Siksi puhun aina ja kaikkialla lukutaidon, tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän, kirjallisuuden saavutettavuuden ja lapsiperheiden tukemisen puolesta.
3. Miten kieliasiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässäsi?
Työni kirjailijana on kielen kanssa tanssia ja painia. Teen lauseen, etsin sanat, haen rytmiä, pohdin sävyjä ja aloitan taas alusta. Kun en kirjoita, luen. Kun en lue, ajattelen. Olen kieleni kanssa koko ajan.
Läheiseni koki vähän aikaa sitten pienen aivoinfarktin, joka sekoitti hänen sanojaan. Se pisti miettimään, miten tiukasti olemmekaan kielessä kiinni ja miten koko persoonallisuus voi muuttua, jos sanat vaihtuvat. Hyvä uutinen on, että läheiseni on toipunut hyvin. On ihmeellistä, että aivot ovat niin joustava, uutta luova elin – kun jokin reitti katkeaa, syntyy uusi.
4. Mitä ajattelet tämänhetkisestä kielimaisemastamme? Entä kielen muutoksesta?
Kieli on kuin elämä, ei koskaan paikoillaan eikä pysyvä. Kaikki on koko ajan muutoksessa. En ole huolissani muiden kielen vaikutteiden sulamisesta suomeen, vaikka välillä nikottelenkin, kun kuulen lapseni pelaavan. Hän puhuu pelikaverilleen, että knokkaa tuon pelaajan, jolla on ruma skini. Kun peli loppuu, hän liivaa matsista.
Tämä on merkki kielen joustavuudesta ja käyttäjänsä luovuudesta, mutta aitoa huolta on syytä tuntea siitä, että oman kielen arvo ymmärrettäisiin kaikilla elämän aloilla: koulutuksessa, tieteessä, taiteessa, journalismissa ja päätöksenteossa. Niin kauan kuin näillä alueilla toimitaan suomeksi, kielellä ei ole hätää. Lista on suomen kieltä ajatellen aika hyvä – vaikkakin tieteen kohta hieman mietityttää, sillä tutkimuksen kieli aika yleisesti kuuluu olevan englanti.
Lisäksi suomi taiteen kielenä ei näytä olevan ainakaan tälle hallitukselle tärkeää: sen verran pahasti kirpaisee suunniteltu kirjojen arvonlisäveron nosto, jonka seurauksena verottaja saa kirjasta enemmän kuin kirjailija. Veronkorotus on siitäkin erikoinen, että viime vuonna EU antoi mahdollisuuden laskea kirjojen arvonlisäveron nollaan. EU:ssa ymmärretään lukemisen vaikutus osaamiseen, sivistykseen, demokratiaan sekä epäasiallista vaikuttamista vastaan. Suomelle nämä asiat eivät ilmeisesti ole tärkeitä.
5. Katsotko pystyväsi vaikuttamaan siihen, miten kieleen ja eri kieliin Suomessa suhtaudutaan?
Vaikka puhun aina rakkaan suomeni puolesta, se ei ole paremmuusjärjestykseen laittamista. Jokainen kielijärjestelmä on kaunis ja muokkautuu käyttäjiensä tarpeisiin täydelliseksi. Oma kieli on kaiken oppimisen perusta – myös muiden kielten. Siksi oman äidinkielen opetus on ensiarvoisen tärkeää.
Olen luopunut työstäni kielikasvattajana ja opettajana eli vaikutusmahdollisuuteni ovat enää ne, jotka kirjailijalla on. Se tarkoittaa sitä, että omalla kielelläni, sillä millä kirjoitan, voin näyttää, mihin kaikkeen kieli pystyy. Miten ilmaisuvoimainen, tarkka ja kaunis se on, miten se toimii, kun sitä vähän haastaa. Se taipuu ja se soi, ja jos olen oikein onnekas, lukija vastaa kutsuuni ja lähtee mukaan leikkiin. Silloin kirjoittamastani todellisuudesta tulee yhteinen.
6. Mitä mieltä olet Suomessa nykyään käytävästä kielikeskustelusta?
Kielitaito ymmärretään helposti vain vieraan kielen osaamiseksi, mutta me tarvitsemme myös oman kielemme osaamista. Lukutaito on elämäntaito, ja kun tiedetään tilastot (liki 14 % nuorista ei kykene toisen asteen opintoihin peruskoulusta saamallaan lukutaidolla), tämän asian pitäisi olla kaiken keskiössä, kun Suomen kilpailukykyä vahvistetaan tai koulua kehitetään. Lukutaidon ei pitäisi olla luksustuote. Sillä kiinnitytään ihmisyhteisöön.
7. Mikä on mielestäsi kielessä kauneinta ja kauheinta?
Olen aina ajatellut, että sana on käsi joka kurkottaa toista kohti. Se silittää ja hoivaa, mutta myös satuttaa ja lyö. Sana saa merkityksensä vastaanotettuna, siihen voi piilottaa ilkeyden tai lahjan, sillä voi vaikuttaa ja kylvää vakavaa tuhoa. Sillä voi syrjiä, loukata ja tehdä pahaa – ihminen on tällaisessa luova ja viekas.
8. Jos olisit kielenkäytön laji tai tekstilaji, mikä laji olisit?
Kirjoittajana olen useammin tiivis kuin kuvaileva, ja vaaditun merkkimäärän saavuttaminen on minulle aina voitto. Kolumni on lyhyt, nopea, selkeä ja kaunis tekstilaji, jossa voi hullutella ja leikkiä kielen ja sen mahdollisuuksien kanssa. Sen kirjoittaja on tekstissä läsnä, ja joskus se myös onnistuu sanomaan maailmasta, elämästä tai ihmisyydestä jotain tärkeää. Sellainen haluaisin olla.
9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan yhden kirjan, minkä kirjan ottaisit?
Tiedän kuulostavani pirtanauhaiselta muinaismuistolta – mutta sellainenhan olenkin. Ottaisin Kalevalan ja siitä mahdollisimman laajan painoksen. Kalevalan alkusoinnuissa, toistoissa ja rytmissä on suomalaisen koti. Voisin huvitella tutkimalla, millaisia siltoja Lönnrot on kirjoittanut eri tarinoiden välille, että niistä saadaan juonellisesti etenevä kokonaiseepos. Sitä paitsi pedotkin pysyvät loitolla, jos laulan runoja ääneen.
10. Mitä muuta haluat sanoa jutun lukijoille?
Nuoria on turha syyttää lukemattomuudesta tai huonosta lukutaidosta. Sen sijaan meidän aikuisten pitäisi katsoa peiliin ja miettiä, millaista esimerkkiä näytämme. Milloin viimeksi tartuit kirjaan ja rauhoituit lukemaan? Kyllä, tämä on haaste. Ota se vastaan!
Minna Rytisalo on kirjailija ja entinen lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Hän on kotoisin Sodankylästä ja asuu nyt Kuusamossa. Hänen esikoisteoksensa Lempi (2016) oli arvostelu- ja myyntimenestys, ja sen käännösoikeudet on myyty kuuteen maahan. Rouva C. (2018) sai Vuoden kirja -palkinnon, Kaarlen palkinnon ja Tulenkantaja-palkinnon. Molemmista romaaneista on tehty näyttämösovituksia. Tänä vuonna häneltä ilmestyivät romaani Jenny Hill sekä yhdessä Tommi Kinnusen kanssa kirjoitettu, koulumaailmaa ja sen ongelmia purkava Huokauksia luokasta.
Kuva: Minna RytisaloToimitus: Anna Murto