Siirry sisältöön
Haku

10 kysymystä kielestä 2018

9.5.2018 14.18

”Millainen kielitaito riittää mihinkin?”

Johanna Komppa kannustaa kaikkia tutustumaan kielentutkimukseen.

Johanna Komppa. Kuva: Suvi Honkanen.
Johanna Komppa. Kuva: Suvi Honkanen.

1. Milloin ja miten sinusta tuli kieli-ihminen?

Arvelen, että pikkuhiljaa satujen kuuntelun ja myöhemmin romaanien ahmimisen myötä. Varsinaista taitekohtaa en osaa nimetä, mutta lukion kolmannella suomen kieli valikoitui opiskelualaksi ehkä siksi, että sen pariin minun ei tarvinnut pakottaa itseäni. Kielen ja merkitysten kanssa puuhailu tuntui luonnolliselta hommalta – voisikohan sitä tehdä työkseen?

2. Mikä sinua erityisesti kiinnostaa suomen kielessä?

Minua kiinnostaa kielen käyttö ja merkitysten rakentuminen ja rakentaminen. Tutkimustyössäni painopiste on ollut kirjoitetun kielen tarkastelussa. Aivan erityisesti olen kiinnostunut siitä, miten näitä merkityksiä ja vivahteita voisi opettaa suomea opiskelevalle.

3. Miten kieliasiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässäsi?

Kieli on työni: opetan tulevia suomen kielen ammattilaisia ja parhaillaan tutkin suomen kielen käyttöä sairaanhoitajan arjessa. Työn ulkopuolella virkistyn lasten ja nuorten kieli-innovaatioista ja -pohdiskeluista.

4. Kielimaisemamme kirjavoituu, ja kieli muuttuu. Mitä ajattelet tästä?

Muutos on luonnollinen juttu, vaikka se saattaakin haastaa vallitsevia normeja ja saa miettimään esimerkiksi sitä, millainen kielitaito riittää mihinkin. Milloin voimme toimia esimerkiksi monikielisesti ja erilaisia rekistereitä hyödyntäen, missä tilanteessa vaikkapa lähes yksikielinen ja -tyylinen normi on perusteltu?

5. Katsotko pystyväsi vaikuttamaan siihen, miten kieleen ja eri kieliin Suomessa suhtaudutaan?

Kyllä: olen mukana Suomen kielen tilanteinen oppiminen -hankkeessa, ja hankkeen kautta saan olla konkreettisesti edistämässä äidinkieleltään suomenkielisten tietoisuutta työn kielellisistä piirteistä, haasteista ja helppouksista. Miten sairaalaosastolla puhutaan ja kirjoitetaan? Mikä on helppoa ja vaikeaa hoitajan työn kielellisissä tilanteissa? Ja mikä on tai voi olla vaikeaa maahanmuuttajataustaiselle sairaanhoitajalle, ja miten äidinkieleltään suomenkieliset voivat tukea maahanmuuttajataustaista hoitajaa työssä?

6. Mitä mieltä olet puheista, joiden mukaan suomi on kuoleva kieli?

Suomi on kansalliskieli, ja sillä on tästä näkökulmasta hyvin turvattu asema. Toki joillain elämänalueilla, vaikkapa tieteen ja korkeakoulutuksen kielenä, suomen kielen merkityksestä ja asemasta on kuitenkin käytävä keskustelua, jotta suomen käyttöala ei ajan kuluessa kapenisi ja jotta erilaisista ilmiöistä ja abstrakteistakin asioista voidaan keskustella myös suomeksi.

7. Mikä on mielestäsi kielessä kauneinta ja kauheinta?

Kauneinta on joustavuus ja taipuisuus niin monenlaisten vivahteiden ilmaisemiseen. Kauheinta? Tähän en kyllä keksi mitään!

8. Jos olisit tekstilaji, mikä tekstilaji olisit?

Miellekartta.

9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan yhden kirjan, minkä kirjan ottaisit?

Jos kaikki valveillaoloaika autiolla saarella ei mene hengissä pysymisen varmistamiseen, ottaisin mukaan paksun tyhjän muistikirjan ja kynän. Ja jos vielä jotain painettua voisi ottaa mukaan, sitten jokin retkeilijän niksikirja, jonka ohjein voisin päästä autiolta saarelta pois!

10. Mitä muuta haluat sanoa jutun lukijoille?

Toivotan kaikki tervetulleiksi seuraamaan uusinta suomen kielen tutkimusta Virittäjä-blogiin! Olemme tänä keväänä avanneet lehden blogin, jonka tavoitteena on kertoa yleistajuisesti kielentutkimuksesta ja sen tuloksista. Ehkäpä blogitekstit innostavat myös varsinaisten tutkimusartikkeleiden pariin: uusimpia Virittäjän artikkeleita voiva lukea verkossa tilaajat, mutta arkistoa pääsevät penkomaan vapaasti kaikki kielentutkimuksesta kiinnostuneet!

Suomen kielen tilanteinen oppiminen -hanke (Helsingin yliopisto)
Virittäjä-blogi (Kotikielen seura)
Virittäjä (Kotikielen seura)
Virittäjän arkisto (Kotikielen seura)



Johanna Komppa on suomen kielen yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. Hän on myös Virittäjä-lehden verkkotoimittaja ja vastaa Virittäjä-blogin toimittamisesta.


Toimitus: Vesa Heikkinen
Kuva: Suvi Honkanen

Palaa otsikoihin