10 kysymystä kielestä 2017
”Kieliasenteisiin vaikuttaminen on tärkeä osa työtäni”
Kielenhuoltaja Henna Leskelä vie suomen uudissanoja lentokoneella Ruotsiin.
1. Milloin ja miten sinusta tuli kieli-ihminen?
Taisin havahtua melko myöhään, ainakin suomen kielen osalta. Koulussa tykkäsin eniten vieraista kielistä ja äidinkieli kulki vähän siinä sivussa. Varhaisimpia kielitaitoon liittyviä muistojani on, kun autoin mummoa kansalaisopiston englannin tehtävissä ja pappaa pihaan kaartaneen hollantilaisen veitsikauppiaan kanssa. Fennisti minusta tuli aika perinteisellä tavalla: tajusin opiskelijavaihdossa, pienen etäisyyden päässä, mikä sieluani oikeasti kutkuttelee.
Monen lapsuusmuiston osaa yhdistää kieleen vasta myöhemmin. Sain vastikään mahdollisuuden eheytyä, kun löysin murresanakirjasta koulussa pilkkaa aiheuttaneen kevyt-sanan muodon kövyt. Perheeni ei sittenkään ollut ihan humanoideja!
2. Mikä sinua erityisesti kiinnostaa suomen kielessä?
Sydäntäni ovat erityisen lähellä kielenhuolto ja kielipolitiikka sekä toisaalta etymologia ja murteet. Esimerkiksi kielenhuollossa pelkkää pilkunviilausta tärkeämpää ja kiinnostavampaa on viestinnän onnistuminen. Lisäksi minusta on tullut jonkinmoinen uudissanaekspertti täällä Ruotsin puolella.
Kun jostakin innostuu, alkaa periaatteessa kaikki aiheeseen liittyvä kiinnostaa. Siksi haluaisin tietää oikeastaan aika monista kielen ilmiöistä jotain! Tällä hetkellä minua kiehtoo etenkin se, kuinka kielitieteestä voi olla käytännön hyötyä ja kuinka kielentutkimuksen avulla on mahdollista vaikuttaa yhteiskuntaan.
3. Miten kieliasiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässäsi?
Ennen muuta työni takia, sillä työskentelen suomen kielen huoltajana Ruotsissa. Täällä kieliasioita katsotaan vähemmistöperspektiivistä, joten esimerkiksi kielenhuoltajan tehtävät ovat osin erilaisia kuin emoaluksella Suomessa. Kieli on toki vähän sellainen juttu, ettei siltä enää pysty sulkemaan silmiään saati korviaan, kun ne kerran ovat auenneet – eikä haluaisikaan.
Kielet ovat läsnä myös alituisena sekamelskana päässäni, kun runtelen ruotsin kieltä kokouksissa ja kahvitauoilla. On jännittävää huomata, miten lähes kaikki kielivirheet selittyvät oman äidinkielen kautta. Välillä perjantai-illan lento Helsinkiin on helpotus, kun saan taas muutaman päivän ilmaista itseäni ilman hakemista. Samalla olen iloinen siitä, että uskallan nykyään hypätä ja sukeltaa myös ruotsiksi: avata suuni ilman, että olen miettinyt sanottavani valmiiksi.
Minulle on tältä 10 kysymystä kielestä -palstalta jäänyt mieleen Ulla Vanhatalon haastattelu, jossa hän kuvailee, miltä tuntuu palata Suomeen ja kuulla ihmisten käyttävän suomen kieltä ihan tosissaan. Vaikken asu Ruotsia kauempana, voin silti samastua kuvaukseen jokaisella suomalais-ugrilaisella solullani: ”maailmasta löytyy maa, jossa viisi miljoonaa ihmistä ajattelee kanssani samalla kielellä”.
4. Kielimaisemamme kirjavoituu, ja kieli muuttuu. Mitä ajattelet tästä?
Yksi kieli, yksi mieli -ajattelu on nationalismin peruja. Suomen kielellä menee nykyään sen verran hyvin, että esimerkiksi maahanmuuttajien kielten on vaikea nähdä uhkaavan sen olemassaoloa. Eri kieliä voi myös pitää toisiaan rikastuttavina; onhan sanoilla tehty vaihtokauppaa läpi historian. Veisaan tuttua virttä: muuttuva kieli on elävä kieli.
Soisin kielimaiseman ennemmin kirjavoituvan kuin englannin kielen valtaavan uusia käyttöaloja. Suomalaiset (minä mukaan lukien) saisivat myös mieluusti oppia pitämään kielitaitoaan vähän paremmassa arvossa: kieltä ei tarvitse osata äidinkielen tasolla, vaan vähempikin riittää. Meillä on monenlaisia kielellisiä resursseja.
5. Katsotko pystyväsi vaikuttamaan siihen, miten kieleen ja eri kieliin Suomessa suhtaudutaan?
Vaihdan vastaukseen omin luvin Suomen tilalle Ruotsin. Koen, että kieliasenteisiin vaikuttaminen on tärkeä osa työtäni. Voin esimerkiksi sekä tiedottaa vähemmistöasioista suurelle yleisölle että rohkaista ruotsinsuomalaisia kielenkäyttäjiä. Vähemmistökielenhuoltajan työssä kielipoliittiset kysymykset ovat jatkuvasti läsnä.
Suomessa vaikutusvaltani lienee tällä hetkellä lähempänä ruohonjuuritasoa, ja voin muuttaa suhtautumistapoja lähinnä omilla esimerkeilläni arjessa. Läheisteni kielitietämystä ja -tiedostavuutta olen toivottavasti onnistunut lisäämään. Olen myös omien kokemusteni takia aika tarkka siitä, etten vaihda englantiin, jos joku puhuu minulle hieman epävarmasti suomea.
6. Mitä mieltä olet puheista, joiden mukaan suomi on kuoleva kieli?
Monen tällä palstalla haastatellun tavoin en usko niihin. Maailman mittapuun mukaan suomella menee melko hyvin, samoin jos vertaa sukukieliin. Pohjoismaisessa porukassa olemme suunnilleen samalla viivalla muiden kanssa.
Itse asiassa on ihmeellistä, kuinka nopeasti kielestämme on muotoutunut joka suuhun ja joka tilanteeseen sopiva viestintäväline. Olen kuitenkin monen muun lailla huolestunut suomen kielen käyttöalojen kaventumisesta esimerkiksi tiedemaailmassa ja liike-elämässä.
Mielenkiintoinen näkökulma asiaan on, millaista vahinkoa on mahdollista tehdä jatkamalla puheita kielen kuolemasta. Harri Mantila on todennut, että suomen kielen näkeminen suojelukohteena on huolestuttavaa. Tällöin suomen kieltä pidetään ikään kuin arvoesineenä, joka otetaan esille vain juhlissa eikä sille ole enää käyttöä arjessa. Ei tehdä kielestämme harvinaista muumimukia!
7. Mikä on mielestäsi kielessä kauneinta ja kauheinta?
Kauneimpia asioita on se, kuinka yksittäinen sana voi synnyttää lämpimän läikähdyksen rinnassa: Lapsuudesta muistuttavat mäikätä, sajattaa ja ättyyttää. Kesäiltoihin vievät löyly, taivas ja ulappa. Sydämen kippuralle saavat ihana, rakas ja tärkeä. Vähän samaan tapaan kuin jokin tuoksu tai laulu voi sekunneissa palauttaa mieleen tietyn hetken, tunteen tai ihmisen.
Kauheimpia asioita on se, kuinka sanavalinnoilla ja ilmaisutavalla voi loukata toista, usein täysin vierastakin ihmistä, ja heikentää hänen turvallisuudentunnettaan. Internetissä ja sosiaalisessa mediassa on paljon hyvää ja kaunista, mutta myös valitettavan paljon tilaa vihalle. On kamalaa seurata, kun järjen ääni kaikuu kuuroille korville.
8. Jos olisit tekstilaji, mikä tekstilaji olisit?
Ehkä jonkinlainen vähän kierolla tavalla hauska tai hieman sopimaton tarina, jossa on mukana myös hitunen melankoliaa. Esimerkiksi Antti Holman Kauheimmat runot -kirjasta voisi löytyä kelvollinen. Ystävä puolestaan kuvasi näin: ”älyllinen melodraama pakinan muodossa”. Kuulostaa monella tapaa mutkikkaalta.
9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan yhden kirjan, minkä kirjan ottaisit?
Hmm, luultavasti jonkin sanakirjan. Harvassa ovat ne päivät, joina en käytä sanakirjoja – olinpa sitten töissä tai vapaalla. Monien hyvien joukosta valitsisin juonikkaasti Suomen murteiden sanakirjan, joka on vielä kesken ja jota julkaistaan nykyään vain sähköisenä. Niinpä saisin aika ajoin lisää luettavaa ja varmaankin myös laitteen, jolla pääsen verkkoon. Ha!
10. Mitä muuta haluat sanoa jutun lukijoille?
Vaikka Suomessa riittää kiinnostusta kieltä kohtaan, tuntuu kuin Ruotsissa olisi silti enemmän pöhinää. Suomen tapaan täälläkin vähennetään resursseja esimerkiksi media-alan kielenhuollosta, mutta kieli vaikuttaa kuitenkin olevan arvossaan. Tästä kertoo muun muassa suosittu yliopistotasoinen kielikonsulttikoulutus, josta valmistuvat ilmeisesti jopa löytävät töitä.
Myös värikäs kymmenvuotias Språktidningen-lehti ja sen järjestämät tapahtumat keräävät yleisöä; lokakuussa on vuorossa Ordfest eli sanajuhla. Tällaista näkisi mieluusti enemmän myös Suomessa – jos olet yhtä mieltä, ota yhteyttä!
Henna Leskelä työskentelee suomen kielen huoltajana Ruotsin Kielineuvostossa, joka on osa valtiollista Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitosta. Käytännön kielityön rinnalla hän kartuttaa teoreettista osaamistaan Helsingin yliopistossa.
Lue myös:
Paula Ehrnebo: Suomesta virallinen vähemmistökieli Ruotsissa (Kielikello, 3/2000)
Henna Leskelä: Suomen kieltä huoltamassa – Ruotsissa (Kielikello, 1/2013)
Toimittaja: Suvi Syrjänen
Omakuva: Henna Leskelä