10 kysymystä kielestä 2017
Kieli, kuin virtaava joki
Risto Koskensiltaa ilahduttaa suomen rikas morfologia.
1. Milloin ja miten sinusta tuli kieli-ihminen?
Perheessäni luettiin aina paljon, ja rakkaus kirjoihin ja niiden sisältöön tarttui minuunkin jo varhain. Siksi kieli on kiinnostanut minua jo pienestä pitäen vähintäänkin itseilmaisun välineenä. Viimeistään lukioaikoina filosofia, toinen suuri ei-inhimillinen rakkauteni, sai minut heräämään kielen itsensä ihmeellisyyteen.
Kolmantena askelenani kohti kieli-ihmisyyttä lienee ollut filosofisen aikakauslehden niin & näin toimittajakuntaan liittyminen. Lehti on tunnettu sisällön tymäkkyydestä ja kotimaisten kielten vaalinnasta.
Toimittajana olen joutunut kerrassaan käsinkosketeltavasti törmäämään muodon ja sisällön erottamattomuuteen, mikä on alati vankistanut uskoani siihen, että selvä julkinen ajattelu ja pätevä kielenkäyttö kietoutuvat välttämättömästi yhteen. Jälkikäteen ajatellen ei siis pitäisi olla suurikaan ihme, että olen päätynyt työskentelemään juuri kielifilosofian parissa ja kääntämään kielifilosofista kirjallisuutta.
2. Mikä sinua erityisesti kiinnostaa suomen kielessä?
Mikä tahansa kieli on natiiville puhujalle ehtymätön ilon lähde. Suomi on ainoa kieli, jota voin sanoa täysivaltaisesti osaavani, ja siksi minun on tukeuduttava juuri siihen. Toisaalta ammatillinen kieleni on ennen muuta englanti, mutta mahdollisuus ajatella englanninkielistä argumentaatiota toisella kiellä auttaa toisinaan huomaamaan sellaista, mitä vain englantia osaava ei panisi merkille.
Filosofisesti suomi kiinnostaa minua tällä hetkellä erityisesti institutionaalisen rakenteensa vuoksi. Suomen yleiskielen kohtuullisen lyhyt historia ja suomalaisten virallisten kieli-instituutioiden suoraviivainen rakenne ovat eduksi, kun koetan selvittää, miten yleiskielen normit ovat olemassa, mikä määrää niiden sisällön ja mitä vaikutusta niillä on kieliyhteisöön.
3. Miten kieliasiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässäsi?
Kun viime vuonna käänsin John L. Austinin teoksen Näin tehdään sanoilla, jouduin jatkuvasti pohtimaan, mitä toisella kielellä, toisessa kulttuurissa ja toisena aikana kirjoitettu teksti voisi olla suomeksi ja nyky-Suomessa. Minun oli maisteltava suomalaisia ilmaisuja ja päätettävä, mitä voisi olla suomeksi jokin, mikä alkuteoksessa on englanniksi. Siitähän kääntämisessä on kysymys.
Toisaalta tutkin väitöskirjassani kielen epätarkkuutta, joten voi sanoa, että työni ylipäätään on pohdiskella kieliasioita. Enkä taida päästä kieltä pakoon edes vapaa-aikanani. On hauska seurata pari-kolmevuotiaan lapsen puheesta taivutusmuotojen vähittäistä eriytymistä.
Minulla on myös paha taipumus piinata lähimmäisiäni kielinokkeluuksilla. Onneksi puolisoni on äidinkielenopettaja, eikä hän tiettävästi ainakaan vielä ole täysin tuskastunut puujalkavitseihini.
4. Kielimaisemamme kirjavoituu, ja kieli muuttuu. Mitä ajattelet tästä?
Se on hieno asia! Kielimuodot eivät ole eristyneitä abstraktioita, joille puhtaanapito olisi elinehto. Pikemminkin kieli elää silloin, kun ihmiset elävät sillä arkeaan ja juhliaan.
Eri kielien, kielimuotojen ja rekisterien periaatteelliselle erottelemiselle on käytännöllisiä, kulttuurisia ja ideologisia perusteita, mutta tosiasiassa ne eivät ole eristyneitä monoliitteja eivätkä ne ole sitä koskaan olleetkaan. Kielenkäytön monipuolistuminen on kaikkien etu, kunhan vain puhujien kielitaju, -kuulo ja -maku pysyvät kehityksessä mukana.
5. Katsotko pystyväsi vaikuttamaan siihen, miten kieleen ja eri kieliin Suomessa suhtaudutaan?
En ole kielipoliittinen vaikuttaja. Mutta viljelemällä mahdollisimman monipuolista suomea voin osaltani ylösrakentaa suomea ja suomalaisten käsitystä kielestään – siinä missä kuka tahansa muukin.
6. Mitä mieltä olet puheista, joiden mukaan suomi on kuoleva kieli?
Sellaiset väitteet ovat puppua. Suomea puhutaan laajalti monilla elämänalueilla, ja kunhan tästä laaja-alaisuudesta vain pidetään kiinni ja kielemme käyttöalaa peräti lavennetaan, suomi elää ja voi mainiosti vielä pitkään.
Toisaalta jos suomalainen kulttuuri (mitä se ikinä onkaan) olisi olemassa vielä vaikka tuhatkin vuotta, suomen kieli muuttuisi varmastikin sen mukana muotoon, jota en nyt tunnistaisi. Siltikään suomen kieli ei olisi sen kuolleempi kuin jokin eläinlaji, joka on kehittynyt toisenlaiseksi evoluution myötä.
Kieli on kuin virtaava joki, jonka uoma hiljalleen elää virtauksen myötä. Jos kielen virta ehtyy – jos kieli vaikkapa jähmettyy kivettyneeksi järjestelmäksi – sitä ei enää ole. Tällaisesta ei onneksi ole vielä mitään merkkejä: nykyisellään suomessa on paljonkin virtaa!
7. Mikä on mielestäsi kielessä kauneinta ja kauheinta?
Suomen rikas morfologia tuottaa alati ihastusta. Missä vain voidaan havaita vajaakäyttöä, kompetentti kielitaju voittaa epäilijät. Esimerkiksi Iso suomen kielioppi kertoo, että ”hkO-johdoksia ei muodosteta […] leksikaalistumattomista partisiipeista (*odottavahko, *kaatuneehko […])”. Lisäksi se mainitsee kielenvastaisina muun muassa sanat pitkäjalkaisehko, vanhahkompi ja vanhahkous. (§ 294.)
Käyttötiheyksistä puhuttaessa tällaisten muotojen olemattomuus eittämättä pitää paikkansa, mutta itse en ole voinut enää välttää puhumista kaatuneehkoista puista ja leivän epäilyttävästä vanhahkoudesta. Kauheaa olisi jättää hyödyntämättä kielen loputtomia mahdollisuuksia.
8. Jos olisit tekstilaji, mikä tekstilaji olisit?
Olisin non-non-fiktio.
9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan yhden kirjan, minkä kirjan ottaisit?
Jonkin moniosaisen logiikan käsikirjan. Sitä opiskelemalla saisin pitkät illat kulumaan.
10. Mitä muuta haluat sanoa jutun lukijoille?
Kieli ja kielet ovat varanto, joka mahdollistaa inhimillisen asioiden toimittamisen. Mitä enemmän tätä varantoa käytetään, sitä suuremmaksi se karttuu ja sitä suuremmat mahdollisuudet meillä kaikilla on toimia maailmassa.
Risto Koskensilta on väitöskirjatutkija ja niin & näin -lehden toimittaja. Hänen suomennoksensa John L. Austinin teoksesta How to Do Things With Words (1955/1962) ilmestyi 2016 (Näin tehdään sanoilla, niin & näin).
Toimittaja: Vesa Heikkinen
Omakuva: Risto Koskensilta