”Kieli on läsnä joka hetkessä”

Selkokeskuksen kehittämispäällikkö Leealaura Leskelä on myös Selkosanomien päätoimittaja ja suomen kielen lautakunnan jäsen.

1. Milloin ja miten sinusta tuli kieli-ihminen?

Taisi tulla verenperintönä. Isäni intohimona ovat vieraat kielet ja äitini taas suomen kieli ja runot, joten siinä olivat vaihtoehdot vähissä. Äidinkielen ja vieraiden kielten ristivedossa vietin ensimmäiset yliopistovuodet opiskellen saksaa ja suomen kieltä. Muistan istuneeni Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen kirjastossa tuomiokirkon kupolia tuijotellen ja ajatelleeni, että olisi ehkä vähän helpompi kirjoittaa gradu suomeksi kuin saksaksi. Sillä istumalla selveni pääainevalinta.

2. Mikä sinua erityisesti kiinnostaa suomen kielessä?

Kiinnostavaa on se, miten kieli sopeutuu käyttötarkoituksiinsa ja miten taitavasti ihmiset mukauttavat kieltä eri tilanteisiin. Selkokieli on suomen kielen yksinkertaistettu muoto, jossa ilmaisu on karsittua ja kiteytynyttä. On kiehtovaa, että usein selkokielellä voi kuitenkin sanoa melkein saman asian kuin yleiskielisissä teksteissä. Jotakin jää pois, jotakin tulee lisää, ja lopulta viesti – toivottavasti – tavoittaa lukijan, jolle kieli on vaikeaa.

3. Miten kieliasiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässäsi?

Kieli on tietysti läsnä joka hetkessä alkaen aamun taisteluista jälkikasvun kanssa ja siirtyen siitä työn kieleen eli selkokieleen. Tosiasiassa kirjoitan, luen ja käytän kyllä työssä myös hyvin usein yleiskieltä, joskin useimmiten jossakin suhteessa selkokieleen. Illalla jälleen kielenkäyttöä perheen kesken, todennäköisesti vähän vähemmän harkitussa eikä niin kovin selkeässä muodossa.

4. Kielimaisemamme kirjavoituu, ja kieli muuttuu. Mitä ajattelet tästä?

Se on tosiasia ja kielen luonnonlaki. Sillä on hyviä ja huonoja seurauksia. Hyvää on se, että kirjavoituminen elävöittää suomen kieltä, parantaa sen käytettävyyttä erilaisissa tilanteissa ja lisää ymmärrystämme kieltä kohtaan. Huonoa on se, että jotakin kielestä katoaa ja monenkirjavuus voi olla kielenkäyttäjille hämmentävää. Uskon silti, että tosiasioiden tiedostaminen auttaa meitä noin viittä miljoonaa suomen kielen käyttäjää suhtautumaan muutoksiin.

5. Katsotko pystyväsi vaikuttamaan siihen, miten kieleen ja eri kieliin Suomessa suhtaudutaan?

Jossain määrin, mutta ennen luulin mahdollisuuteni suuremmiksi. Olen ehkä voinut vaikuttaa siihen, että selkokieli ja sen tarve tunnistetaan Suomessa nykyisin entistä paremmin. Silti pahoin pelkään, että työtä on kovin paljon jäljellä. Kieli on kuin ilmaa: niin kauan kuin hengitys kulkee, sen olemassaoloa ei tunnisteta. Kun henki alkaa pihistä, huomataan, että kaikki on kovin riippuvaista siitä. Uskon vakaasti, että maailma olisi parempi paikka, jos kaikki ihmiset miettisivät kieliasioita vähän useammin.

6. Mitä mieltä olet puheista, joiden mukaan suomi on kuoleva kieli?

En usko tähän, ainakaan kovin lyhyessä ajassa. On asioita, jotka huolestuttavat, esimerkiksi englannin kielen ylivalta tieteen kielessä ja joillakin aloilla Suomessa. Mutta ei saa aliarvioida ihmisten rakkautta omaan äidinkieleensä, kyllä se kantaa.

7. Mikä on mielestäsi kielessä kauneinta ja kauheinta?

Suomen kielessä on valtavasti kauniita asioita. Erityisen innostunut olen juuri nyt vanhoista kielikuvista, joissa ihmisruumis ja luonto vertautuvat toisiinsa (kallion kieleke, järven selkä). On mainiota ajatella, miten muinaiset esi-isämme ovat samoilleet metsissä ja rannoilla ja nähneet ruumiinosiaan siellä täällä. Lisäksi liikutun usein suomen kielen morfologiasta. Että joku kansa on pitänyt olennaisen tärkeänä taivuttaa vaikkapa sanaa käsi niin monella tavalla, ja aivan eri tavalla kuin sanaa lasi. Kauheinta on se, kun yksinkertaisista, konkreettisista arjen asioista kerrotaan vaikesti ja teoreettisesti. Kun vaikkapa vanhainkodin lauluhetki on ammatillisesti ohjattua senioriviriketoimintaa, silloin selkokielinen sydämeni murtuu.

8. Jos olisit tekstilaji, mikä tekstilaji olisit?

Ihana kysymys! Koska juuri olen kirjoittamassa selkokielen tekstilajikirjaan selkokielisestä kaunokirjallisuudesta, olisin tietenkin selkoruno!

9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan yhden kirjan, minkä kirjan ottaisit?

En ehkä ottaisi mukaani selkokirjaa, koska niiden lukeminen käy melko nopeasti. Ottaisin varmaankin mukaani Eeva-Liisa Mannerin kootut runot (Kirkas, hämärä, kirkas) tai Eeva Kilven Perhonen ylittää tien. Niissä riittäisi pohdittavaa, jos oleskelu saarella venähtäisi.

10. Mitä muuta haluat sanoa jutun lukijoille?

Tutustukaa selkokirjoihin! Ällistyttävän hyviä ovat esimerkiksi Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen selkoversio, jonka selkokielelle on mukauttanut Johanna Kartio, Satu Leiskon nuorten fantasiakirja Unohtunut maa ja Ari Sainion selkorunokokoelma Sinun käsiesi hyväily, vain joitakin mainitakseni.

Toimittaja: Vesa Heikkinen
Omakuva: Leealaura Leskelä

Palaa otsikoihin