Miksi näitä pitää opetella?

Lisäksi mielipidekyselyissä pojat kertovat tyttöjä useammin, ettei äidinkieli oppiaineena ole kiinnostava. Oppilaan mielikuva ei tosin välttämättä ole sama kuin opettajan ja opetussuunnitelmien. Eikä mikään näistä mielikuvista täysin vastaa ulkopuolisen tietotestaajan käsitystä siitä, mikä oppiaineessa on ydintä.

Kuulin erään äidinkielen opettajan tehneen luokkansa kanssa näytelmän. Ryhmäläiset olivat sovittaneet klassikon itselleen sopivaksi, miettineet sanojen merkityksiä ja tunneilmausten vaikuttavuutta. Näytelmä oli ollut paitsi yleisömenestys myös tekijöitään tärisyttävä tunne-elämys. Nuoret olivat keskustelleet paljon näytelmästä. He olivat olleet kielen äärellä ja ytimessä pakottomasti ilman ennalta määrättyjä termejä. Tunteella. Niin tytöt kuin pojatkin. Seuraavassa kielen analyysin jaksossa kaikki olivat puhuneet kielestä monipuolisemmin kuin ennen näytelmää. Olivathan he projektissaan olleet avoimia subjekteja keskellä villejä verbejä ja loistokkaita adjektiiveja. Asioiden välille oli syntynyt yhteyksiä.

Kaikkea ei tietenkään voi oppia näytellen. Onhan jo opittavia asioita niin paljon, että osa on ohitettava pikaisesti. Äidinkielen opettaja saattaakin tuntea olevansa turistiopas vauhdikkaassa bussissa: ”Oikealla näette länsimaisen kirjallisuuden klassikoita ja vasemmalla kotimaisia. Nyt käväisemme näyttelyssä vilkaisemassa maailman kieliä. Ja sitten median pariin…”

Eräs kahdeksannelle siirtyvä koululainen kuvasi äidinkielen opettajaansa: ”Se on ihan hyvä sillon kun voi ymmärtää, mistä se puhuu.” Vaikka opettaja on hyvä ja innostava, tämä fiksu oppilas oli ollut pihalla osan seiskaluokan äidinkielen oppitunneista. Tietyt asiat olivat lentäneet tuulen mukana, koska ne eivät olleet löytäneet laskeutumispaikkaa sinänsä otollisesta maaperästä. – ”Mihin tämä oikein liittyy? Miksi näitä pitää opetella?”

Kielestä puhumisen länsimaiseen kouluperinteeseen kuuluu muutamia asioita, joista on vaikea hahmottaa, mihin ne elävässä elämässä oikein liittyvät. Ehkä entistä useammin oppimista voitaisiin kuitenkin edistää tunteisiin vetoamisen kautta. Esimerkiksi lauseenjäsenet tai pilkkusäännöt saattaisivat tuntua edes hiukan kiinnostavammilta, jos niitä opiskeltaisiin myös koskettavien, joskus vähän rajujenkin tekstien avulla. Mukana seuraavat ”vierestä meni” ‑keskustelut eivät ole asian oppimisen kannalta aina pahasta. Monenlaiset muistijäljet edistävät oppimista. Niin pojilla kuin tytöilläkin.

Tunteetkaan eivät tosin aina auta, jos vaikkapa sinänsä konkreettinen on vierasta ja abstraktia. Eräs neljäsluokkalainen ymmärsi sanaluokat, mutta ei ympäristötiedon perunan multaamista. Se oli hänelle liian abstraktia. ”Miksi multaiset perunat mullataan? Miksi perunapenkki on penkki? Miksi näitä pitää opetella?”