Punikkivaennoon nuotti

Puheen prosodiset piirteet: äänen sävy ja sointi sekä puhemelodia, siis nuotti, ovat tahattomuudessaan yllättävän paljastavia. Silloin kun ei ole kasvokkain puhujan kanssa tai varsinkaan jos häntä ei näe, huomio kohdistuu väistämättä ja ehkä liikaakin prosodiaan sisällön kustannuksella. Kuuntelen huvittuneena pari–kolmekymppisten naisten ja miesten narisevaa ääntä: narina tekee heistä jotenkin söpösti pikkuvanhoja.

Yleisradion ykkösohjelman keskiviikkoaamujen pakinoitsija Kirsi Virtanen on uskoakseni valinnut nuottinsa tahallaan. Hänen puheenvuoronsa ovat usein provokatiivisia, niissä on paljon asiaa ja sangen runsaasti mielipiteitä. Mutta niissä on nuotti, joka tuo mieleen päiväkotipuheen. Jokainen virke alkaa korkealta kiekaisten ja jatkuu sitten tätimäisesti imelöiden, mikä assosioituu tyyliin ”Nyt kaikille reippaasti kurahousut jalkaan!” tai ”Jos ollaan kilttejä, täti kertoo siitä, miten pikkulinnut  lentävät Suomeen kaukaa Afrikasta”. Herkkäkorvainen kuulija tästä sisällön ja nuotin ristiriidasta vähintäänkin hämmentyy, joku – kuten minä – joutuu useimmiten sulkemaan vastaanottimensa.

Virtasen prosodinen huumori on kauniisti sanoen omalaatuista. Mutta kuinka ollakaan, vakavissa asiaohjelmissa olen alkanut kuulla samaa reippaan-imelää menoa. Muuan Keski-Euroopan tapahtumista raportoiva toimittaja saattaa kertoa tulvista tai talouskriisistä tällä kuulijaa aliarvioivalla tätityylillä, ilmeisen tahattomasti. Jopa tiedelingon toimittaja alusti hiljattain Itämeren pohjatutkimusta käsittelevän haastattelunsa kiekaisten kirsivirtasmaisesti: ”Tänä kesänä ei kalaverkkoni ja heittouistimeni joudukaan ammottamaan tyhjyyttään”. 

Prosodiakärsimykseni edellinenkin kohde on yhä voimissaan. Eräät television säätieteilijät kertovat nimittäin tulevasta säästä, siis kuulijaa huolettavista ennusteista, nuotilla ”Ei tässä mitään uutta ole”. (vrt. ”Ihan hyvä”; ”Ei se mitään” jne.) Hänelle ehkä ei ole ukkosrintamassa tai kylmissä virtauksissa uutta, meille kyllä. 

Nuotti ja sen tulkinta on kultturisidonnaista. Tästä sopiva esimerkki on tulkintani punavarpusen nuotista. Tuo aidalla herkeämättä naukuva pikku otus sanoo minun mielestäni: ”(Ei) täst tuu mitään”, mutta englantilaisten tulkinnan mukaan kuulemma ”Nice to see you!”.