Leksana kirjoittivat Säädöskieli ja sen ymmärrettävyys -hankkeen tutkijat ja tukiryhmän jäsenet.
LEKSA, säädöskieliblogi
26.11.2010 15.15
Säädöskieli ja demokratia
Rikosoikeuden professori puhuu, kuunnelkaamme.
Törmäsin Ylen verkkosivuilla rikosoikeuden professorin Terttu Utriaisen haastatteluun. Oli miellyttävä huomata, että Utriainen on säädöskielestä ja virkakielestä paljolti samaa mieltä kuin esim. Kotuksen kannanotoissa on oltu.
Utriaisen mukaan demokratia lähtee siitä, että kansalaiset pystyvät kontrolloimaan ja ymmärtämään sitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Kansalaisten on pystyttävä ymmärtämään myös niitä menettelyjä, jotka koskevat heitä itseään. Utriaisesta on vaarana, että pieni asiantuntijaporukka alkaa tehdä lakeja toinen toisilleen.
Utriaisen haastattelu on kuunneltavissa netistä.
VESA HEIKKINEN
Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa
Poliittisena järjestelmänä demokratia tarkoittaa sitä, että ylimmän vallan käyttäjät valitaan yleisillä vaaleilla. Tätä ei juuri ole uhkaamassa kukaan eikä mikään meidän maassamme.
Iskusanana demokratia tarkoittaa omien tavoitteiden esittämistä demokratia-sanan alla, mikä ei ole kovin omaperäistä. Se herättää myös kysymyksen, eikö tavoitteita osata tai haluta kuvata suoraan. ”Demokratialla” voidaan tarkoittaa jopa ns. suoraa kansalaistoimintaa, joka äärimuodoissaan on poliittisen demokratian suora vastakohta: pyritään ohittamaan valittujen poliittisten elinten päätöksenteko.
Useammin ”demokratia” tarkoittaa vain kaikkea hyvää ja kaunista, tai tarkemmin sanoen sitä, mitä iskusanan käyttäjällä on mielessään. Esimerkiksi kansalaisoikeuksien yleinen toteutuminen, joka on ihan eri ulottuvuuden asia kuin poliittisen vallan järjestelmä. Tai yhteiskunnallisten asioiden seuraaminen, jota muuten yhteinen kansa haluaa tehdä aika vähäisessä määrin.
Suhteellisuudentajun nimissä pitäisi myös ottaa huomioon se, että hyvin suuri osa laeista on sellaisia, ettei tavallisen kansalaisen tarvitse tietää niistä eikä niiden tietämisestä olisi hänelle mitään hyötyä (saati iloa). Jos kaivetaan esimerkkejä lakien kökkökielestä, kannattaisi kaivaa sellaisia säädöksiä, joilla on todellista merkitystä mattimeikäläiselle.
Voi myös kysyä, onko lain tarkoitus selittää kansalaisille asioita vai kuuluisiko lain sisällön yleistajuinen selittäminen jonnekin muualle. Lakien on nimittäin oltava riittävän yksitulkintaisia ja yksityiskohtaisia. Lisäksi niiden sisällössä on niin mutkikkuutta, osittain varmaan tarpetontakin, mutta olennaista on, ettei kyse ole vain lakien kieliasusta.
Esimerkiksi tekijänoikeuslaki on niin sotkuinen tilkkutäkki, ettei kukaan kieliguru pystyisi kirjoittamaan sitä sellaiseksi, että edes keskivertojuristi, tavallisesta kansalaisesta puhumattakaan, pystyisi ymmärtämään sen helposti. Lisäksi sen uudelleen kirjoittaminen aiheuttaisi erittäin pitkän, raskaan ja kalliin lainsäädäntöprosessin.
Mitähän siis selkeän lakikielen vaatijat mahtavat ajatella ja ajaa takaa? Suurin osa lainsäädännöstä on muutoslakeja, joissa tyypillisesti muutellaan muutamia pykäliä. Lakitekstin ymmärrettävyyttä tuskin suuresti edistäisi se, että lain uudet pykälät ovat ihan erityyllisiä kuin vanhat. Uusien pykälien täytyy usein käyttää vanhojen pykälien käsitteitä ja jopa sanamuotoja, sillä eri sanamuotojen käyttö herättää kysymyksen, tarkoitetaanko eri asiaa.
Liikkumatilaa on siis aika vähän – ei olemattomasti, mutta niin vähän, että suuret vaatimukset olisivat perusteltuja. Epäselväksi jää sekin, miten niitä olisi tarkoitus toteuttaa. Kielen muuttaminen ymmärrettävämmäksi on kovaa työtä. Mitenkähän lainvalmistelijat saataisiin tekemään sitä, kun heillä muutenkin on paljon työtä ja kovat paineet? Jos joku ajattelee, että hallitusohjelmassa oleva kaunis lausuma sen saisi aikaan, todellisuudentaju taitaa kaivata säätöä.
Ajetaankohan takaa kielenhuoltajien palkkaamista oikeusministeriöön ja säädösten kielenhuollon tekemistä pakolliseksi? Kiinnostava ajatus, mutta paljonko hidastusta ja ristiriitoja tarkastus aiheuttaisi? Juristit luultavasti vetävät omien tekstiensä sorkkimisesta herneen nenäänsä vielä paljon herkemmin kuin ihmiset yleensä.
Hyödyllisempää olisi palkata ihmisiä tiedottamaan lakien sisällöstä ymmärrettävällä kielellä valtionhallinnon verkkosivuilla – tai ehkä pikemminkin kouluttaa sellaista työtä jo tekeviä ja ohjata ja valvoa työn laatua.
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=3938 .
Lakien ymmärtämisestä. Minusta kaikkien säädösten pitäisi olla kansalaisten ymmärrettävissä. Olen samaa mieltä kuin Utriainen siitä, että lait eivät voi olla vain pienten asiantuntijaporukoiden keskinäistä viestintää. Tai tietysti voivat ja osin jo ovatkin, mutta sitä ei kannata tavoitella.
Lakien selittämisestä. Yksittäisiä tekstejä on tietysti mahdollista jälkikäteen avata ja selittää toisissa teksteissä. Näin tehdäänkin, ja tekstejä jopa selkokielistetään. Lukijoilla on erilaisia kykyjä ja mahdollisuuksia ymmärtää tekstejä. Ihanteellisin tilanne, siis sellainen, jota kannattaa tavoitella, on se, että säädökset ja muut tekstit kirjoitetaan jo alkujaan yleisesti ymmärrettävään muotoon. Kielentutkijoiden asiantuntemusta olisi hyvä saada käyttöön säädösprosessien ja muiden virkatyöhankkeiden alkuvaiheissa. Säädösten valmistelijat ja muut virkahenkilöt pitäisi saada tietoisiksi kielellisistä valinnoistaan yleisemminkin. Tähän tarvitaan tietyisti opastusta, koulutusta, apuvälineitä, työkäytänteiden muuttamista yms. Ja ennen kaikkea varmaankin asennemuutosta.
Sellaistakin asennemuutosta, että kieli ei ole toisarvoinen asia, jota kaikki osaavat ja joka voidaan ikään kuin jälkikäteen "panna kuntoon".
Mistä tulkin mieleeni: Sellainen asenne, että mitään ei ole kuitenkaan mahdollista muuttaa, on näissä tutkimus- ja kienhuoltohommissa kestämätön. Näennäiskriittiseen maailmankuvaan perustuva pessimismi ei tosiaankaan hytkäytä asioita eteenpäin, voin sanoa tätäkin asennetta kokeilleeni. Ei toimi.
Hallitusohjelmasta. Jokainen luulkoon mitä lystää, mutta kyllä asioiden eteenpäinviemistä varmasti auttaa se, että ne mainitaan ohjelmateksteissä.
Muuten, kestämätönä ajatus, että juristeilla olisi näissä kuvioissa "omia tekstejä". Mitä ne ovat? Säädöksiäkö? Se, joka on vähänkin perehtynyt säädöstyöhön tai virkatyöhön, ymmärtää, että useimmat teksteistä ovat monien ihmisten työnä syntyneitä, monella tavalla intertekstuaalisia , monessa mielessä kulloisenkin instituution "omaisuutta". Ja ehkä juuri siksi kaukana ns. tavallisesta kansalaisesta.
Yhteiskuntapolitiikka-lehden toimitussihteeri Katri Kleemola kirjoittaa näin: "Kotuksen vaateet ovat oikeutettuja, mutta lieneekö karu todellisuus jälleen kerran se, että rahaa ja innostusta aikeiden toteuttamiseen ei löydy."
http://community.stakes.fi/blogs/blogiikka/archive/2010/12/14/716.aspx