Leksana kirjoittivat Säädöskieli ja sen ymmärrettävyys -hankkeen tutkijat ja tukiryhmän jäsenet.
LEKSA, säädöskieliblogi
Normiriemu valtasi meidät
Tervetuloa lukemaan Leksa-säädöskieliblogin ensimmäistä merkintää. Blogi on osa Kotuksen Säädöskieli ja sen ymmärrettävyys -hanketta. Hankkeessa on tavoitteena setviä lakien ja asetusten ymmärtämiseen vaikuttavia seikkoja.
(Perimmäisenä tavoitteena on tietysti parantaa maailma. Vaikka sitten pykälä kerrallaan!)
Näin hankkeen alkumetreillä askarruttaa muun muassa se, mitkä oikeastaan ovat säädöskielen rajat. Tiukasti määritellen säädöskieli on säädösten eli lakien ja asetusten kieltä. Mutta onko itsestään selvää, mikä on säädös?
Tekstintutkimuksen näkökulmasta voi ajatella, että yhtä tekstiä ei ole olemassa ilman toista. Säädöskin rakentuu vanhojen tekstien varaan ja samalla uusien tekstien pohjaksi.
Olen tutkinut aiemmin muun muassa yhden lain yhtä pykälää. Hallintolaissa on neljä osaa, 12 lukua, 71 pykälää, 367 tekstikappaletta, 4 187 sanaa ja 38 040 merkkiä. Sen yhdeksäs pykälä on ”Hyvän kielenkäytön vaatimus”.
Ennen kuin laki tuli voimaan 2004, se oli kulkenut pitkän tien selvityksinä, luonnoksina, lausuntoina, puheina, keskusteluina yms. teksteinä tekstien maailmassa. Varsinaisia käsittelyvaihteita kertyi toistakymmentä.
Laissa on runsaasti viittauksia muihin teksteihin, kuten kirkkolakiin, hallintolainkäyttölakiin ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin. Laissa mainitaan monia tekstilajeja yleisellä tasolla: laki, päätös, määräys, todistus, ratkaisu, asiakirja, valtakirja, hallintosopimus. Lain yksittäisissä osissa on useita tekstinsisäisiä viittauksia lain toisiin osiin, useimmiten ”momentteihin”.
Silloin tällöin minulle sanotaan, että säädöskieltä ei kannata tutkia, sillä kaikkihan tietävät, millaisia säädökset ovat. No, minä en suostu tietämään. Tutkitaan, ennen kuin kunnolla hutkitaan. Kun nyt tässä ensin pääsisi kärryille siitä, mistä näitä säädöstekstejä oikein tulee. (Ja minne käy tuulen ilmassa tie.)
Aineistosta ei ainakaan ole pulaa. Vuonna 2009 hallitus antoi 282 lakiesitystä. Esityksissä oli keskimäärin 28 pykälää ja 22 perustelusivua. Vertailun vuoksi mainittakoon, että vuonna 1980 hallituksen esitysten keskipituus oli 4 sivua.
Yhteiskunta tekstuaalistuu, medioituu ja oikeudellistuu. Puhutaan säädöstuotannosta ja normitulvasta. Lain vaikutuksia kansalaisiin arvioidaan turhan harvoin. Muun muassa asianajajaliitto on sitä mieltä, että nyt tarvitaan avointa kansalaiskeskustelua siitä, miten päästään parempaan lainsäädäntöön.
Leksa ilmoittautuu pykälätalkoisiin! Tulkaa mukaan keskustelemaan!
VESA HEIKKINEN, hankkeen vastuuhenkilö
Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa
Kiinnostavaksi tekstin tekevät muun muassa havainnolliset yksityiskohdat, lukijalle tärkeät päätelmät tai havainnot ja verevät verbit. Tässä tapauksessa alkupuolen lauseissa verbinä on yleensä "on".
"Normiriemu valtasi meidät" on kai parodiaa? Mutta kaikista taideilmaisun lajeista parodia epäonnistuu varmimmin.
Onkohan se niin, että jo ajatus säädöskielestä kangisti minun kieleni tässä(kin) kohtaa. Ja mikä on kenestäkin kiinnostavaa...
Työn luonnetta näyttäisi kuvaavan myös tämä kohta: "Kun nyt tässä ensin pääsisi kärryille siitä, mistä näitä säädöstekstejä oikein tulee."
Kiitos näistä!
Ja ihan oikeesti onnea kaikille blogisteille!
Esimerkiksi vuosittainen "Verohallinnon päätös vuodelta xxxx toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista" (www.vero.fi/artikkeli/7586) on säädös. Toisaalta vaikkapa "Työmatkakustannusten korvaukset" (www.vero.fi/artikkeli/8183) ei ole säädös vaan ohje. Siinä ei ole pykäliä, mutta muuten se kyllä muistuttaa säädöstä niin tyyliltään, asettelultaan kuin sisällöltäänkin. Joku voisi ehkä jopa erehtyä luulemaan ohjetta säädökseksi. Sillä on virallinen numerokin, mutta ei säädös- vaan diaarinumero.
Verohallinnon säädösten, ohjeiden ja asiakastiedotteiden eroja olisi kiinnostava tutkia. Kuinka paljon tekstin virallinen asema ohjaa ja rajoittaa esimerkiksi rakennetta ja tyyliä? Ovatko säädökset kankeita, diarisoidut ohjeet vähän joustavampia ja muut, "tavalliset" ohjeet lähimpänä yleiskieltä? Itselläni on tähän ehkä jonkinlainen hatara tuntuma, mutta vielä en ole löytänyt aikaa aavistukseni vahvistamiseen tai kumoamiseen. Entä voisiko samasta asiasta selvitä yhdellä yleiskielisellä ohjeella sen sijaan, että ensin annetaan säädös ja sitten tiedote, tiivistelmä tai tulkintaohje?
Taannoin kaipasimme kollegani kanssa otsikkoa Verohallinnon asiakaskirjeiden kohtaan, jossa on lueteltu, mihin lakeihin, asetuksiin, säädöksiin jne. asiakkaan saama päätös perustuu. Esimerkiksi päätös jonkin vähennyksen myöntämisestä voi pohjautua sekä lakiin että Verohallinnon antamaan säädökseen (päätökseen) ja ehkä vielä ennakkoratkaisuun tai oikeuskäytäntöön. Emme keksineet näille erilaisille, eritasoisille teksteille oikein mitään yhteistä nimeä.
Lopulta nappasimme jostakin termin "oikeusohjeet". Muutama Verohallinnon juristi oli sitä mieltä, ettei se ole sopiva yhteisnimi, koska lait ja asetukset eivät ole oikeusohjeita. En tiedä, onko oikeusohjeet-sanalle olemassa mitään ehdottoman tarkkaa määritelmää. Sen verran kannatusta nimitys kuitenkin meillä sai, että se jäi tähän käyttöön. Asiakaskirjeen lopussa voi siis olla otsikko "Oikeusohjeet, joihin päätös perustuu", ja otsikon alle kelpuutetaan myös lakeja. Mutta voihan olla, että jossakin joku harmistunut veronmaksaja paheksuu sitä, että ylitämme valtuutemme nimittämällä lakeja oikeusohjeiksi. Kukapa tietää.