Rauhallista joulua!
Kielitoimiston neuvontapuhelimessa kysytään paljon muutakin
kuin pilkun paikkaa ja yhdyssanoja. Tässä päivänä muutamana soittaja halusi
tietää, kuinka vanhoja ovat toivotukset joulurauhaa
ja rauhallista joulua. Erityisesti
hän halusi varmistuksen siitä, oliko rauhallisen joulun toivottaminen alkanut
yleistyä talvisodan jouluna 1939.
Ööh… Neuvojan aatos löi hetken tyhjää, mutta onneksi on
työkaverit, tietokannat ja netti.
Käsite joulurauha on hyvin vanhaa perua: jo eräissä Ruotsin
keskiaikaisissa maakuntalaeissa säädettiin 20 päiväksi joulurauha, jonka
aikana tehdystä rikkomuksista rangaistiin ankarammin kuin muulloin. Raskas
sakko sille, joka joulurauhaa rikkoo!
Joulurauhan julistamisen perinne elää Suomessa edelleen, ja
viime vuosina joulurauha on julistettu myös eläimille. Omaan jouluaattooni kuuluu ehdottomasti
kuunnella, kuinka julistuskäärö rapisee Brinkkalan talon parvekkeella, ja todeta
omin silmin television ääressä, että taas on parvekkeen alla väkeä kuin pipoa.
Myöhempinä aikoina joulurauha on muuttanut luonnettaan
juridisesta käsitteestä siksi rauhaisaksi ja levolliseksi olotilaksi, joka on
mahdollista saavuttaa, kunhan ensin on hosunut sen tuhannessa joulukiireessä.
Kuten nimimerkki Eero raportoi Helsingin Sanomissa eduskunnasta alkuvuonna
1934: ”Asiahan piti tulla esille jo viime valtiopäivien loppukiireissä joulun
alla, mutta katsottiin kuitenkin sekä joulurauhan että eduskunnan
joulukiireiden kannalta viisaammaksi lykätä se hiljempään aikaan.”
Mutta entäs ne toivotukset?
Vanhimmasta suomenkielisestä kirjallisuudesta ei rauhallisen
joulun toivotusta löydy sen enempää kuin joulurauhaakaan. Löytyy sentään jouluilo. Sanaa on käyttänyt Johan
Wegelius (nuor.) vuonna 1747 julkaistussa postillassaan Pyhä Ewangeliumillinen Walkeus Taiwallisesa Opisa ja Pyhäsä Elämäsä.
Wegelius puhuu ”siitä oikiasta Joulu ilosta” ja kertoo, ”mikä meidän
Joulu-ilomme perustus, syy ja asia pitä oleman”. Ja vuoden 1705 almanakassa
toivotetaan: ”Jumala andacon meille hywä ja rauhalista Wuotta.” Vanhan
kirjasuomen aikoina on toivotettu rauhallista aikaa, matkaa ja lepoa, joten mitä
todennäköisimmin myös rauhallista joulua on toivotettu jo ennen 1800-lukua.
1900-luvun ensimmäisinä kymmeninä tavallisin toivotus lienee
ollut hauskaa joulua, mutta vanhoissa
joulukorteissa näkyy myös rauhallisen ja rauhaisan joulun toivotuksia. Toivotukset
oli mahdollista yhdistääkin: vuonna 1898 Tampereen Uutiset toivotti hauskaa ja
rauhallista joulua kaikille kirjeenvaihtajilleen, suosijoilleen ja
tilaajilleen. (Tämä toivotus löytyi Kansalliskirjaston Historiallisesta sanomalehtikirjastosta.)
”Hauskaa
ja rauhallista joulua!” toivotti myös isomummini siskolleen vuonna 1902. Tuolloin hauskan ja rauhallisen yhdistäminen tuskin kuulosti
yhtä ristiriitaiselta kuin nykyään, sillä 1900-luvun alkukymmeninä sanalla hauska oli hiukan erilaiset
merkitysvivahteet kuin nykyään. Nykysuomen sanakirja selittää sen merkitystä
näin: ”mieltä ilahduttava, miellyttävä. a. etualalla merk.: rattoisa, hupainen,
huvittava, mukava. b. etualalla merk.: viehättävä, soma, kaunis”. Vastaava oman
aikamme hakuteos Kielitoimiston sanakirja antaa hauska-sanalle seuraavat selitteet: ”rattoisa, huvittava, mukava,
miellyttävä, kiva; iloinen, hilpeä”.
Se jäi edelleen epäselväksi, alkoiko rauhallisen joulun
toivottaminen yleistyä juuri talvisodan jouluna, mutta mikään ei ainakaan sulje
pois tätä teoriaa. – Vai tietääkö joku?
ELINA HEIKKILÄ
Aamenesta öylättiin -sanasto (lisätietoa joulurauhan julistuksesta)
Kansalliskirjaston Historiallinen sanomalehtikirjasto
Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa | Keskustele
Nyt selitys meni vikaan jo ensimmäisessä virkkeessä. Jopa tietosanakirjasta (tarkoitan nyt oikeita ensyklopedioita, joita ennen painettiin, en "netin tietosanakirjoja" kuten Hikipediaa) löytyisi parempi tieto:
Joulurauha oli yksi niin sanotuista kuninkaanrauhoista, joilla kuningas ulotti valtaansa sukujen hallitsemiin yhteisöihin. Se oli erityisen rauhan aika, jossa ei ollut kyse rangaistusten koventamisesta vaan siitä, että rauhan rikkominen oli ylipäänsä rikos ja että valtio saattoi puuttua siihen. Tämä oli poikkeus siihen, että rikokset ja riidat käsiteltiin sukujen keskuudessa tai muuten paikallisesti.
Vasta paljon myöhemmin, kun valtio oli vahvistunut ja suvereeni tuomiovallan käyttäjä ja kun kuninkaanrauhat siksi menettivät vanhan merkityksensä, niiden eräänlaiseksi jäänteeksi tai jatkoksi otettiin säädökset siitä, että rikoksen tekemistä joulun ("joulurauhan") aikana pidettiin raskauttavana asianhaarana.
Ja tämän jäänteen jäänne on "Suomen Turun" joulurauhan julistuksessa, joka edelleen puhuu raskauttavista asianhaaroista, vaikka tällä ei ole aikoihin ollut minkäänlaista oikeudellista perustaa.
Kyseiseen julistukseen saa tietysti ihan uuden näkökulman, jos se tajutaan vain jäänteeksi julistuksesta, jolla Ruotsin kuningas yritti pönkittää aika vähäistä ja horjuvaa valtaansa suhteessa vanhoihin sukuyhteisöihin ja ylimyksiin.