Merkitykset eivät sairastu
Uusimmassa Tieteessä tapahtuu -lehden kirjoituksessaan Lauri Rauhala perustelee inspiroivasti sairaus-käsitteen soveltumattomuutta mentaalisten ongelmien alueella (TT 6/09).
Hänen perusajatuksensa on (jo pitkään ollut), että sellaiset termit kuin ”mielisairaus”, ”mielitauti”, ”psyykenlääke” ym. vakiintuneet psykiatrisen kielen ilmaisut eivät edusta nimeämiään ilmiöitä ja asioita parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä siksi että mentaaliset ongelmat (LR:n termi) sijoittuvat olennaisesti muualle kuin ihmisen fyysiseen olemuspuoleen (kehollisuus). Nämä muut puolet ovat ihmisen mieli (tajunnallisuus) merkitsevyyksien ja koettavuuksien toteutumis- ja käsittelypaikkana sekä kaikenlainen ihmis- ja ympäristösuhteissa oleminen (situationaalisuus)
Ihan arkiseen käyttöönkin vakiintunut sairaus-puhe on pakko tulkita metaforisena tietäen samalla, että se on tarkoitettu (aina?) sananmukaiseksi. Silti vain keho sairastuu, mieli oikeastaan ei. Se korkeintaan vääristää merkityksiä. Diffuusit tms. merkitykset eivät voi levitä taudin lailla (kuten vaikka nyt sikainfluenssa), vaikka jotenkinhan nekin toki syntyvät. ”Vaikeiden” merkitysten ja kokemuksellisuuden ilmaisuja ei voi lääkitä ”terveiksi” tai ”oikeammiksi”. Missä siis vika?
Kielen, jolla pyritään kuvaamaan ja ymmärtämään mahdollisimman reaalisesti havaittua todellisuutta, tulisi olla joko kuvauksen kohteen olemusta vastaavaa tai sitten kielenkäyttö tulisi kohdistaa siihen puoleen kuvattavaa, jossa se pätee (ja vain siihen). Ei ole eduksi yhteiselle kielenkäytölle, mikäli ns. asiantuntijakielestä valuu arkiseen puheeseen ilmiöitä hämärtäviä sanoja ja ilmauksia, jotka ohjaavat toimimaankin usein melko yksioikoisella tavalla. Puhumattakaan nyt asennoitumisesta.
Rauhalan ajatus ”uudesta käsitekielestä” on mielestäni paikallaan. Siis: klikkaa linkkiä, lukaise ja heitä kommentti!
MARKUS HAMUNEN
Päivitys 13.7.2015: Toimimaton linkki Tieteessä tapahtuu -lehden artikkeliin poistettu.
Palaa otsikoihin | 8 puheenvuoroa | Keskustele
Mielen (sielun, if ya' like) ja ruumiin erottaminen toisistaan ei ole mielekästä, oikeastaan moinen on järjenvastaista toimintaa.
LR:n holistisen ihmiskäsityksen avulla näitä puolia ei tarvitsekaan tiukasti erottaa toisistaan, mutta koska ne edustavat ihmisen kokonaisuudessa eri olemuspuolia, niin niitä on kuitenkin käsiteltävä näitä olemuspuolia vastaavalla tavalla: somaattisia sairauksia mm. lääkkeillä ja kokemuksellisuuden häiriöitä mm. merkityksiä setvimällä. Tämän sivuuttaminen olisi vähän niin kuin tekisi auton vuosihuoltoa ompelukoneenkorjaustarvikkein: kyllä jotain saa näprättyä, mutta ei ehkä kaikkein tarkoituksenmukaisimmalla tavalla.
Mielen ja ruumiin erottelua selittää vielä (länsimaisen) filosofian perinne ja kyllä sitä mielen filosofiassakin pidetään yllä, vaikka aivotutkimuksella pyritään eroa kuromaan korrelaatioista korrespondensseiksi. Mutta, Jouni, millä tapaa järjenvastaista?
Voisin kirjoittaa tästä pitkän pätkän, mutta koska minua viisaammat ovat siitä jo kirjoittaneet useita kirjoja, niin sen sijaan vastaankin säkeellä vanhasta runostani:
"Minä en ole terve, hän on sairas."
Tai no, vielä tarkennus:
Mieleni on tiukasti sidottu ruumiiseeni. Se ei ole erillinen olento, sielu, joka poistuu ruumiistani 21 grammaa painavana kun kuolen.
Kun mieli murtuu ruumis kärsii ja kun ruumis murtuu mieli kärsii.
Yksin
kertaista.
Asia erikseen onkin se etten ylipäätään kannata medikalisaatiota ja ylenpalttisen tarpeetonta lääkitystä.
Mutta somaattisuuden ja kokemuksellisuuden ero on häälyvä. Pidättäydyn kuitenkin enemmästä kommentoinnista kunnes olen lukenut linkkaamasi jutun.
(Sivumennen sanoen, joku viisas (Eccels? Popper?) muistaakseni kirjoitti trialismista, joka on dualismia mielenkiintoisempi hypoteesi. En nyt vain muista mitä trialismi piti sisällään, päätäni särkee ja muisti läikähtelee ruumiini rajoilla)
HK: "And if the body is not the soul, then what is the soul... vai mitenkäs se Walt Whitman nyt kirjoittikaan."
Ah, yksi lempirunoilijoistani:
And if those who defile the living are as bad as they who defile the dead?
And if the body does not do as much as the Soul?
And if the body were not the Soul, what is the Soul?
The love of the Body of man or woman balks account — the body itself balks account;
That of the male is perfect, and that of the female is perfect.
Walt Whitman - I Sing the Body Electric
Ensi hätään mieleen tuleva jaottelu on: mieli, sielu/aistimukset, ruumis ja järki. Toki järki sijaitsee mielessä ja on osa sitä, mutta niinpä sijaitsee mielikin ruumiissa ja on osa sitä.
Taidanpa iltojeni ratoksi kehitellä quadrulismin ;-P Ikävä kyllä se ei taitaisi toimia englanninkielisessä maailmassa, mutta tälläisen levyseppä-hitsaajaheebon ajatusleikistähän tässä vain on kyse.
Säästäkäämme itseämme tältä, quadrulismia odotellessa :) Tuo säe on kyllä erinomainen. (Vakavasti ottaen: tietyntyyppisissä kuuloharha-aistimuksissahan ihminen saattaa kuulla puhuttavan itsestään kolmannessa persoonassa.) Koska en ole runoilija (ainakaan toistaiseksi), joudun taas lainaamaan toiselta: "If you talk to God, you are praying; If God talks to you, you have a disorder" (T.S. Szasz).
Paljastava näkökulman ja tulkinnan suhde tämäkin.
Jouni: "Mieleni on tiukasti sidottu ruumiiseeni..."
Näinpä juuri. Iso haaste on kuitenkin yhdistää näiden "maailmojen" olemuspuolet. Täydestä samaistuksesta ei (kai) voi olla kyse, mutta on puhuttu korrelaatioista, analogioista, vastaavuuksista ja toisaalta keskinäisistä vaikutuksista (= Jouni: "Kun mieli murtuu ruumis kärsii...). Tässä suhteessa pidän (paljolti LR:aan tukien) somaattisuutta ja merkityksellisyyttä/kokemuksellisuutta periaatteessa erotettavissa pidettävinä (ei-häälyvinä). Edellinen kuuluu käpyjen, tammenterhojen, oravien yms. konkreettiseen maailmaan ja jälkimmäinen esim. intuition, henkisyyden,tiedostumisen yms. tajunnalliseen maailmaan. Merkitykset eivät palaudu aivotoiminnaksi, vaikka niitä (jotenkin) vastaa kyllä synapsien yms. toiminta aivoissa.
(Muuten: Karl Popperhan myös kehitteli ns. kolmen maailman ontologiaa, M1 eli kävyt ja tammenterhot, M2 eli kokemuksellisuus/merkityksellisyys, M3 eli sosiaaliset jutut.)
Jouni: "...etten ylipäätään kannata medikalisaatiota..."
Samaa mieltä. Palatakseni arkiseen kieleen: Jos medikalisaatiolla tarkoitetaan ensi sijassa sitä, että lääketieteen puolelta tyrkyttyy sanoja ja ilmaisuja kaiken kansan käytettäväksi, niin se on mielestäni yksi puoli asiasta (ja tietysti pönkittää tietyn ammattiryhmän tiettyyn elämänilmiöön liittyvää määrittelyvaltaa). Toinen puoli on se, että me ihmiset höynähdämme kritiikittä käyttämään tällaista kieltä (ikään kuin yhteisinä "sosiaalisina sopimuksina" kuten kieli yhdellä tapaa määritellään). Ne arkistuvat ja luonnnollistuvat ihan noin vaan,salakavalasti. Jos edellä käyty sepustus yhtään pitää paikkaansa, niin ajatellaan vaikka sanaa psyykenlääke: eikö ole järjetön[!] sana? No, rakkaus-, lottovoittaja fiilis-, räntäiset maanantaiaamut ovat mukavia -pillereitä odotellessa.
Hämmästyttää ja korpeaa, pientä ihmistä.
Jouni: Rohkaisen kehittämään quadrulismia, mutta varo reduktiota ;)
Oli muuten mielenkiintoinen juttu tuo linkkaamasi.
Se LR:n juttu on selvästi vuosikymmenten siivilöimä, kiivailematta ja aika kuulaasti kirjoitettu.