Hanna Lappalainen
Jospa alkaisimmekin muuttamaan normeja
Näyttää nimittäin siltä, että useimpien luontainen kielitaju on niitä vastaan. Vaarana on, että puhuttu ja kirjoitettu kieli alkavat hiljalleen erkaantumaan toisistaan.
Käsi sydämelle: joko ehdit äskeistä kappaletta lukiessasi kaivata punakynääsi tai ihmetellä, miten suomen kielen lehtori ei hallitse alkeellisimpiakaan yleiskielen normeja? Jostain syystä alkaa tekemään herättää monissa melkoisia intohimoja. Mistä tämä johtuu? Mikä tekee siitä niin ärsyttävän?
”Väärä” verbimuoto ei aiheuta mitään ymmärrysongelmia eikä ole mikään outous kielisysteemin kannalta – sanommehan ihan sujuvasti ruveta tekemään. Se, että suomen kieleen on ylipäätään aikanaan laadittu normi, jonka mukaan alkaa-verbin kanssa pitää käyttää A-infinitiiviä (1.inf. latiivia) eli tyyppiä alkaa tehdä, on puhdas kielimiesten sopimusasia, jossa olisi voitu päätyä toisenlaiseenkin ratkaisuun. Senaikaiset normittajat vetosivat kielihistoriaan ja murre-eroihin, mutta näillä seikoilla ei ole nykykielen kannalta merkitystä.
Tiedän, etten ole ainut, joka omia tekstejä tarkistellessaan löytää sieltä alkaa tekemään -muotoja silloinkin, kun tosissaan keskittyy kirjoittamaan normin mukaista kieltä. Vielä todennäköisempää on törmätä niihin silloin, kun ei tietoisesti mieti oikeinkirjoitussääntöjä. Tätä käsitystä vahvistaa opiskelija Márton Hirvosen kandidaatintutkielma, jossa tutkittiin kahta lukiolaisryhmää, toista Itä- ja toista Länsi-Suomessa. Tutkimuksen perusteella alkaa tekemään -muodot ovat luontaisia sekä itä- että länsisuomalaisille nuorille.
Oletukseni on, että alkaa tekemään ärsyttää siksi, että normi on monille suomalaisille aikanaan koulussa iskostettu niin lujasti, että siitä on vaikea luopua – jopa järkiselitysten edessä. Meissä synnyttää syvää tyytyväisyyttä, kun saamme toisen virheestä kiinni ja voimme kokea olevamme itse oikeassa.
Palaa otsikoihin | 18 puheenvuoroa
Tuntuu surkuhupaisalta, että vuosikymmeniä on vatvottu, pitäisikö kielenhuollon armeliaasti sallia ilmaisu ”alkaa tekemään”. Ja on vielä tutkittu, miten yleinen se on käytännössä. Huomaamatta on jäänyt, että kieli menee menojaan eikä kukaan enää sano ”alkaa tekemään” (paitsi silloin, kun teennäisessä puheessa erityisesti ponnistelee sanoakseen oikein eikä siinä ihan onnistu).
Jos ei sanota ”alkaa tehdä” (tai ”alkaa tehä” tms.), sanotaan ”alkaa tekeen”. Kauhean vulgääriä, eikö totta?
Kotuksen jutuissa on jo pitkään kirjoiteltu, että ilmauksen ”alkaa tekemään” kielto on muodostunut oikeakielisyyden tyyppiesimerkiksi eikä siitä siksi luovuta. Mutta oikeakielisyyshän on muutenkin huonossa huudossa.
Toisaalta jos normien väljentämistä yhä jatketaan, herää kysymys, mitä merkitystä normeilla ylipäänsä on – ja mitä Kotus tekee tau mitä Kotuksella tehdään. Riittääkö sen rahoittajille se, että Kotus esittää ympäripyöreitä ja jaarittelevia jutusteluja siitä, että voi sanoa näin tai noin, ja heittää kasan näennäissyvällistä tekstianalyyttista diskurssia sekaan?
Jonkun puristin kanssa muistan kerran kinanneeni sanasta ryväs / rypäs. Hänelle jälkimmäinen oli suunnaton kauhistus. Sanakirjan mukaan jälkimmäinen on murteellinen. Minua häiritsee vain sekataivutus "ryväs - ryppään", joko "ryväs - rypään" tai "rypäs - ryppään" kiitos.
Sen sijaan samainen (Kielitoimiston) sanakirja esittää hyväksyttävänä muodon "monasti", joka ainakin minut saa hyppäämään. Ei suomessa ole pronominia "mona". Naisennimi Mona on olemassa, mutta ei niistä yleensä adverbeja johdeta.
Jos kuitenkin alkaa _tekemään_ -rakenne on laajasti murteille ominaista niin ehkä sen voi hyväksyä. Mutta mielestäni saa myös olla normeja, vaikka ne eivät haittaisikaan ymmärtämistä. Pahimpia ovat viittaussuhteissa sekoilut, joiden seurauksena esimerkiksi vainaja päätyy kuoltuaan pystyttämään itselleen hautakiven tai muuta pientä outoa.
Jäin miettimään näkemystä kirjakielen normeista "puhtaina" kielimiesten sopimusasioina. Eivätkös näitä normeja koskevat sopimukset ole juuri kielimiesten ja -naisten ominta alaa? Sari Maamies kirjoitti samasta aiheesta Helsingin Sanomissa 6.8.1996: "Normi [jonka mukaan "alkaa tehdä" on oikein ja "alkaa tekemään" väärin] ei siis perustu kielen järjestelmään, vaan kahdesta kilpailevasta muodosta on vain vakiinnutettu kirjakieleen toinen." Kielen järjestelmä on kyllä ollut päätöstä tehdessä mukana murre-edustuksen ja silloisen kirjakielen käytännön perusteella. Näkisin, ettei mitään yhtä kielen järjestelmää, johon päätös voisi perustua, ole edes olemassa.
Varsinkin sähköisessä viestinnässä täysin norminmukaisen kielen kirjoittaminen näyttää tätä nykyä olevan harvinaista. Tällä perusteella ei kirjakielen normeja vielä muuteta. Niiden merkitys pikemminkin vain kasvaa. Normien myötä nykyisten ja tulevien kielenkäyttäjien tietoon ja käyttöön saadaan ainakin yksi kielen varieteetti, jossa muodon ja merkityksen suhde on mahdollisimman pitkälle ennakoitavissa.
Kirjoitus on sinänsä aivan asiallinen ja asiaa, mutta ihmettelen vain argumenttia, jossa vedotaan kandidaatintutkielmaan perusteena muutokselle. Kovin usein pro gradu -tutkielmasta saadut tuloksetkaan eivät ole riittävän kattavia, jotta niistä olisi mahdollista tehdä mitään sen laajempia yleistyksiä, niin miten ihmeessä kandidaatintutkielma siihen voisi riittää. Kaksi lukiolaisryhmää on kuitenkin hyvin suppea otos, etenkin jos siitä vedetään koko maan laajuiset johtopäätökset asian suhteen! Luulisi yliopistonlehtorinkin sen verran ymmärtävän. Ja mihin tutkimuksiin arvoisi lehtori mahdollisesti viittaa sanoessaan, ettei murre-eroilla ole nykykielen kannalta enää mitään vaikutusta alkaa-verbin rektioon? Mielelläni perehtyisin tähänkin tutkimukseen tarkemmin.
Ystävällisin terveisin
äikän maikka, joka ihmettelee kirjoittajan argumentteja mutta ei silti kiistä sitä, etteikö esimerkiksi molempien rektioiden hyväksyminen voisi jossakin vaiheessa tulla kysymykseen. Ainakin niiden käyttöä kannattaisi alkaa ihan oikeasti tutkia! ;D
Rypäs-muoto oli jo edellisessä Kielitoimiston sanakirjan sähköisessä versiossa hyväksytty yleiskielinen synonyymi ryväs-muodolle.
Monasti-sanasta on todettu ja todetaan yhä, että se on paremmin muodossa "monesti".
Toista astetta edustaa blogi, jossa aihetta ensin perusteellisehkosti selitetään ja lopuksi otetaan kantaa. Tavanomainen menettely tällöin on, että omaa kantaa puolustavat tai sille neutraalit seikat otetaan tarkasti huomioon mutta vastakkaiset tai toisin perustelevat näkökohdat jätetään tyystin huomiotta. Tällä tavoin toimii esmes oheinen alkaa tehdä ~ tekemään -blogi.
Havaittava lauseopillinen ero perustuu näemmä kahteen erilaiseen murre-edustukseen, joista toinen (alkaa tehdä) on jokseenkin mielivaltaisesti ja ikään kuin kielenkäyttäjien kiusalla valittu kirjakielen normiksi ja toinen (alkaa tekemään) jätetty puhekielen ilmiöksi. Näin ratkaisu saadaan näyttämään lähinnä typerältä.
Ilmiön taustalla vaikuttavasta kieliopista ei mainita sanaakaan. Huomaamme kumminkin helposti, että alkaa teonsanan nimisanaobjektina esiintyy genetiivi eli kokonaisobjekti: Lapsi alkaa leikin, Joukkueet alkavat pelin, kun taas ruveta teonsana saa seurakseen illatiivin: Lapsi rupeaa leikkiin, Joukkueet rupeavat peliin. Tämä kieliopillinen perusero leimaa kyseisiä teonsanoja sillä tavoin että alkaa yhteydessä luonteva määre (= edelleen objekti) on ensimmäinen infinitiivi: alkaa tehdä ja ruveta yhteydessä kolmannen infinitiivin illatiivi: rupeaa tekemään. Normin aiheuttanut ero kätkeytyy siis kielioppiin. Tohtori yliopistonlehtori tuntee toki kieliopin, mutta tapauksemme havainnollistaa kauniisti, kuinka blogipointin tarkoitushakuisuus ohjaa etevimpiäkin kirjoittajia.
Eihän ”alkaa leikin” mitenkään selitä rakennetta ”alkaa leikkiä”, sillä ”leikkiä” ei ole mikään sijamuoto (kielihistoriallisesti kylläkin latiivi, mutta ei siis mikään nykykielen sija).
Huvittavaa muuten on, että ilmauksilla ”alkaa tehdä” ja ”alkaa tekemään” on nähty olevan merkitysero tai ainakin sävyero. Ja voihan ajatella, että itäsuomalainen ”alkaa tekemään” kuvastaa sellaista verkkaista tekemisen aloittamisen valmistelun harkitsemisesta puhumista, joka on ominaista savolaisuudelle. Kun siis savolainen vasta alkaa tekemään, on länsisuomalainen jo hyvinkin alkanut tehdä ja tehnyt pitkälle, kenties loppuun asti.
Ilmauksessa "rupeaa leikkimään" sana "leikkimään" on 3. infinitiivin illatiivi, ja illatiivihan on myös tulosija.
Eli merkityksen ja kielihistorian mukaan nuo ilmaukset näyttäisivät olevan kutakuinkin toistensa synonyymeja.
Turha kai niistä on enää kiistellä toistensa harmittomina vaihtoehtoina.
Ihan niin suoraviivaisesti kuin Pointillisti kuvailee, ei kielihistoriallinen vertailukaan käy. Siina saattaa kalahtaa kiveen monikin kirves. Sen sijaan hänen tekemästään semanttisesta erottelusta ei ole pahaa sanaa sanottavana, mutta se ei voi olla annetun normin perustana, koska hän huomatakseni esittää sen ensimmäistä kertaa.
Eka-Erkki puolestaan ehdottaa normin aiheeksi kolmetuhatta tai neljätuhatta vuotta sitten tuotteliaana toiminutta latiivisijaa. Moni kielenhuoltaja ei hänen käsitykseensä yhtyne.
Itse erittelin kyseisiä rakenteita synkronisen kieliopin funktioina. Ensimmäisen infinitiivin nominaalistuminen ja lauseopillinen siirros objektin tai subjektin paikalle vaikuttaa yleisenä pohjana, esmes Leikkiä on mukava, Minua harmittaa pelata vastahakoisessa joukkueessa. Tulkittakoon näitä muinaisiksi latiiveiksi niin paljon kuin huvittaa. Sillä ei nykykieliopin ja nykynormin kannalta ole mitään merkitystä. Lisään vain, etten suinkaan keksinyt kielioppia kommenttiani varten vaan asian on kauan sitten olennaisesti samalla tavoin selittänyt kielitoimiston entinen jämeräotteinen päällikkö Esko Koivusalo.
Lause-esimerkki ”Leikkiä on mukava” on kiinnostava, koska yleensä sellaisia esitetään kauhuesimerkkinä huonosta käännöskielestä.
Mutta ennen muuta kaipaisin viitettä siihen, missä Koivusalo on esittänyt asian ”olennaisesti samalla tavoin”. Kunnes toisin todistetaan, vaikuttaa ilmeiseltä, että Koivusalo ei mitään sellaista kirjoittanut.
Anssin esimerkeissä ”Lapsi alkaa leikin” ja ”Joukkueet alkavat pelin” alkaa-verbillä on objektina substantiivit ”leikin” ja ”pelin”. Minusta tuollainen alkaa-verbin transitiivinen käyttö ei tunnu luontevalta. Samalla kannalla näkyy olevan myös Nykysuomen sanakirja, jossa todetaan, että kun objektina on substantiivi, käytetään mieluummin aloittaa-verbiä.
Suomen kielen perussanakirja ei anna tässä tapauksessa suositusta kuten NS (edellä: ”mieluummin”), mutta perussanakirjassakin sanotaan, että ”[tavallisemmin: aloittaa] työ, opiskelu”. Kumpikin sanakirja siis tuntee Anssin esimerkkien mukaisen alkaa-verbin transitiivisen käytön, jossa objektina on substantiivi, mutta pitää käyttöä lievästi epäsuotavana tai epätavallisena.
Samoilla linjoilla on myös Wikisanakirja (http://fi.wiktionary.org/wiki/alkaa), joka mainitsee alkaa-verbin transitiivisena käyttönä vain sen, jossa objektina on 1. infinitiivi: ”Hän alkoi huutaa kuin sumusireeni. (puhekielessä myös: alkoi huutamaan)”.
Vaikka en ole vakuuttunut Anssin esittämistä kieliopillisista perusteluista, joiden mukaan hän pitää luontevampana norminmukaista ilmausta ”alkaa tehdä” kuin ”alkaa tekemään”, noudatan itsekin normia mutta en silti pahemmin häiriinny, jos joku siitä poikkeaa.