Hanna Lappalainen
Mitä on osata suomea?
Aihetta käsiteltiin esimerkiksi paikallisessa sanomalehdessä (Etelä-Saimaa 13.7.) ulkomaalaisten lääkäreiden osalta. Monessa muussa työssä pärjää vähemmällä, mutta lääkärien kielitaitovaatimuksista en olisi valmis tinkimään. Minulle on edelleen epäselvää, mikä hammastani viimeksi vaivasi, vaikka kyselin asiaa useampaan kertaan herttaiselta venäläislääkäriltäni.
Sama puheenaihe nousi esille urheiluradiota kuunnellessa. Lähetyksessä haastateltiin USA:ssa asuvaa uimari Matias Koskea, joka edustaa Lontoossa Suomea mutta seuraavissa olympialaisissa kenties jo nykyistä kotimaataan. Kun Suomen urheilusaavutukset eivät ole olleet viime kisoissa kummoisia, esitin perheväen kuullen toiveeni, että Koski pysyisi jatkossakin siniristilipun alla. Koski sai kuitenkin vieressäni istuvalta teiniltä tukea: kun kerran osaa paremmin englantia kuin suomea, päätös on ymmärrettävä. Ajatus kielen ja kansallisuuden tai kansalaisuuden välisestä erottamattomuudesta ei ole uusi juttu.
Kotiseurakuntani eilisessä jumalanpalveluksessa käytti puheenvuoron äidinkielenään venäjää puhuva nainen. Hän etsi silmillään paikalta tulkkia, mutta kun tämä ei ollut paikalla, hän urheasti puhui suomea – ja selvisi hienosti. Vaikka hän ei löytänyt aina sanaa, joka olisi ollut kaikkein kuvaavin, hän käytti näppärästi kiertoilmaisuja ja hyödynsi eleitä; yleisökin auttoi.
Totuus on se, että kielitaito karttuu paitsi kieltä systemaattisesti opiskelemalla sitä ahkerasti käyttämällä. Me suomalaiset emme vain aina tarjoa kielen käyttömahdollisuuksia. Kyse ei ole suinkaan yleensä ilkeydestä vaan ajattelemattomuudesta.
Olen viime päivät seurannut sitä, miten itäeurooppalainen nuori mies on asettunut Suomeen töihin. Hänen lähipiirissään on pari keski-ikäistä miestä, jotka ovat vuoron perään harmitelleet sitä, etteivät osaa mielestään riittävästi englantia. Kun olen ehdottanut, että he puhuisivat ja opettaisivat kaverille suomea, ajatus on selvästi ollut heille ihan uusi.
Olen kuitenkin nähnyt, että homma toimii. Uskon, että ruandalainen ystäväni osaa juuri siksi suomea paremmin kuin moni yhtä kauan täällä asunut, että hänellä on niin monta sellaista ystävää, jotka eivät voi turvautua englantiin. Siis suomea, please!
Palaa otsikoihin | 11 puheenvuoroa
Suomen osaaminen esitetään usein vaatimuksena, enkä minä ainakaan tiedä, mitä se esimerkiksi työpaikkailmoituksissa tarkoittaa. Saatetaan vaatia moitteetonta suomea, mutta ilmoituksessa itsessään voi olla niin karkeita kielivirheitä, että vaikutelma on koominen. Paitsi jos työpaikka kiinnostaisi oikeasti, jolloin vaikutelma on tragikoominen.
Mutta kirjoituksen sisältö tuntuu käsittelevän sitä, pitäisikö käyttää suomea. Siinä on myös usein esitettävä väite siitä, että ulkomaalaisille pitää puhua suomea, jotta he oppisivat suomea. Miksiköhän? Totta tietysti on, että jos ulkomaalainen itse sinnikkäästi puhuu suomea siten kuin osaa, on paras keskustella suomeksi ja yrittää ymmärtää. Hankalaksi menee, jos toisen suomenkielisestä puheesta ei oikeasti saa selvää mutta hän vaatii tiukasti ja ”urheasti” suomen kielen käyttöä. Sellaista todella tapahtuu.
Mutta yleinen pakkosuomi on huono ajatus. Nykyisin ei ole mitenkään epätavallista, että joku suomea osaamaton tulee Suomeen muutamaksi viikoksi tai kuukaudeksi töihin. Miksi ihmeessä hänelle pitäisi tuputtaa suomen oppimista? Jos hän vielä on alansa pätevä ammattilainen ja juuri sen takia palkattu tiivistahtiseen projektiin, ei hänellä edes olisi aikaa kielenopiskeluun
Tietysti jos on tosi kova jätkä tai mimmi, niin työnantaja järjestää vaikka volapükin tai vogonin tulkin häntä varten.
Mutta noin normaalisti täällä maapallolla kyllä yhteinen kieli haetaan englannin suunnalta. Olisi järjetöntä esimerkiksi pakottaa Venäjältä Suomeen töihin tullut opettelemaan hänelle uppo-outoa suomen kieltä muutaman viikon komandirovkan aikana sen sijaan että hän ja työkaverit puhuvat englantia niin hyvin kuin osaavat (ja ehkä ihan pikkuisen samalla petraavat sitä). Niin kuin käytännössä tapahtuu.
Suomen kielen vaatiminen työelämässä, silloin kun vaatimukselle ei ole asiaperustetta (esim. asiakaspalvelu jossa asiakas voi olla ummikkosuomenkielinen), on todellisuudessa EU:n perussääntöjen vastainen liikkuvuuden este. Siitä täytyy siis joka tapauksessa luopua jollakin aikavälillä.
Itse puhun aika huonosti muutamia ei niin tavanomaisia kieliä joiden puhujien kanssa kuitenkin töissä ja vapaa-ajallani olen vakituiseen tekemisissä. Ja kun toinen osapuoli puhuu omien sanojensa mukaan esimerkiksi "english like a monkey", keskustelukieleksi muodostuu aika pian yhdistelmä noin neljää-viittä kieltä, englanti, ranska, saksa ja keskustelijoiden omat kielet.
Kieli on yhteydenpidon väline ja tärkeintä on, että asia tulee selväksi. N´est -ce-pas?
Käsityksen viestinnän onnistumisesta ovat enimmäkseen illuusiota, jonka voimme säilyttää, koska onnistuminen ei koskaan joudu testiin. Kun joku selittää toiselle ummet ja lammet selittäjää kiinnostavista asioista, ei yleensä missään vaiheessa tule ilmi, onko toinen ymmärtänyt sen, onko hän ymmärtänyt sen oikein tai edes kuunteliko hän lainkaan.
Onnistuminen joutuu testiin esimerkiksi silloin, kun kysyn tietä jonnekin ja toinen vastaa sanallisesti. Näinkin yksinkertainen viestintä menee kovin usein pieleen: ohje on ymmärrettävä ja selkeä, mutta myöhemmin huomataan kyllä, että se osattiin ymmärtää väärin.
Työelämässä viestin perille menolla ja oikealla ymmärtämisellä on yleensä suuri merkitys, ja se joutuu testiin paljon useammin kuin vapaassa löpinässä tai nettikirjoittelussa. Voi tuntua kielelisesti pieneltä, että jokin termi on vähän väärä, mutta se voi johtaa siihen, että kirurgi poistaa väärän elimen tai ydinreaktoriin pannaan lisää polttoainetta eikä hidastetta.
Siksi työelämässä, hallinnossa tai muissa vakavissa asioissa ei pitäisi olla varaa kielipelleilyyn eikä "kielipolitiikkaan". On valittava se kieli, jolla viesti varmimmin menee perille oikein. Se voi merkitä esimerkiksi sitä, että kirjoitetaan sisäiset muistiot englanniksi, vaikka 10 lukijasta 9 osaa suomea. Tai sitä, että kaupassa ruotsinkielistä palvelua vaativaa hienostorouvaa kehotetaan menemään Stockmannille, jos kielikysymys on niin tärkeä, vaikka rouva puhuu parempaa suomen kuin tiskin toisella puolella oleva teini.
Sinä.
"Ja mitähän sinun vierastyöläisesi puhuu Suomessa, jos ei suomea eikä englantia?"
Venäjää, ranskaa, espanjaa.. maailmassa riittää kieliä ja niille puhujia. Yli 80% maailman ihmisistä kun ei edelleenkään puhu englantia.
"Olisi järjetöntä esimerkiksi pakottaa Venäjältä Suomeen töihin tullut opettelemaan hänelle uppo-outoa suomen kieltä muutaman viikon komandirovkan aikana sen sijaan että hän ja työkaverit puhuvat englantia niin hyvin kuin osaavat (ja ehkä ihan pikkuisen samalla petraavat sitä)."
Valitsit aika hyvän ilmansuunnan osoittaaksi miten väärässä olet tuon pakkoenglantisi suhteen. Vain n. 6% venäläisistä osaa englantia, joten heidän on aika turha opetella englantia parin viikon Suomen komennuksen takia vain sen takia ettei kaltaisesi pakkoenglannitettu suomalainen osaa mitään muuta kieltä kieltä (kunnolla).
"Suomen kielen vaatiminen työelämässä, silloin kun vaatimukselle ei ole asiaperustetta (esim. asiakaspalvelu jossa asiakas voi olla ummikkosuomenkielinen), on todellisuudessa EU:n perussääntöjen vastainen liikkuvuuden este. Siitä täytyy siis joka tapauksessa luopua jollakin aikavälillä."
Eli haluat ajaa suomen kielen alas ja korvata sen pakkoenglannilla?
Siksipä ihailemastasi ja joka paikkaan tuputtamastasi pakkoenglannista olisikin päästävä mitä pikimmin eroon. Kielipelleilyyn pakkoenglannilla ja väärin ymmärretyllä kansainvälisyydellä (en anglais seulement) ei todellakaan ole varaa.
"On valittava se kieli, jolla viesti varmimmin menee perille oikein. Se voi merkitä esimerkiksi sitä, että kirjoitetaan sisäiset muistiot englanniksi, vaikka 10 lukijasta 9 osaa suomea. "
Moisiin tilanteisiin joutuneena totean että englanti on tuossa tilanteessa yleensä se kaikkein huonoin vaihtoehto. Tuossa tilanteessa kun 10 ihmistä rampautetaan kielellisesti (tai oikeastaan 11 jos kirjoittajakaan äidinkieli ei ole englanti). Pahimmassa tapauksessa 10 ihmistä ihmettelee (9 keskenään ja yksi erikseen) mitä muistiossa oikein yritetään sanoa (ja se 11:stakin eli kirjoittajakin parin viikon kuluttua).
Tehokkain tapa komminikoida olisi kirjoittaa 2 muistiota, 1 suomeksi ja yksi joillain muulla kielellä (joka ei välttämättä ole englanti).
Pakkoenglanti ja harhakuvitelma sekä sen omasta osaamisesta että sitä englantia "osaavat kaikki" on nykypäivän suurin kommunikaatiohaitake.
Prosenttilukusi on varmaan laskettu Stetsonin - Harrisonin menetelmällä*. Ja onneksi et ole Venäjällä lähettämässä sieltä ihmisiä komennukselle Suomeen, koska sellaista työtä oikeasti tekevät kyllä ymmärtävät, että vain englantia osaavia kannattaa lähettää.
Jos saisit jossain yrityksessä läpi sellaisen ajatuksesi, että kaikki sisäiset muistiot pitää kirjoittaa kahdella kielellä, niin yrityksen kilpailijat olisivat varmaan mielissään.
*) Stetsonin - Harrisonin menetelmä: Vetäistään luvut hatusta, mieluiten Stetson-mallisesta. Harrison on mukana vain antamassa tieteellistä vakuuttavuutta. Menetelmän käytön tunnistaa heti lähdeviittauksista (nimittäin siitä, että niitä ei ole).
Jopas tuli kitkerää tekstiä kun arvostelin sinulle niin pyhää PAKKOENGLANTIA. Lukuni ovat, myönnettäköön, ulkomuistista mutta suuruusluokka on kohdallaan.
"Ja onneksi et ole Venäjällä lähettämässä sieltä ihmisiä komennukselle Suomeen, koska sellaista työtä oikeasti tekevät kyllä ymmärtävät, että vain englantia osaavia kannattaa lähettää."
Niinpä, Suomeen ei kannata lähettää englantia osaamattomia, koska suomalaiset eivä osaa kunnolla vieraita kieliä, vain ja ainoastaan pakkoenglantia.
"Jos saisit jossain yrityksessä läpi sellaisen ajatuksesi, että kaikki sisäiset muistiot pitää kirjoittaa kahdella kielellä, niin yrityksen kilpailijat olisivat varmaan mielissään."
Tai sitten eivät. Toiminta voisi tehostua kun rivi-insinöörin ei tarvitsisi käyttää puolta päivää jonkin varsin lyhyen englanninkielisen muistion kirjoittamiseen englanniksi sen sijaan että hän kirjoittaisi sen sen vartissa suomeksi.
Siinä muistiossa saattaisi sitten olla jopa jotain asiaakin tyhjien ulkoaopittujen fraasien sijaan, rivi-insinöörin ilmaistessa sen mitä hän haluaisi sanoa, ilman että hänen ajattelunsa on "salvettu" pakkoenglannilla.
Lisäksi kilpailijoidentietojen urkinta vaikeutuisi valtavasti kun jokaista paperia ei olisi tarjolla kuin hopealautasella valmiiksi käännettynä.