Siirry sisältöön
Haku

Hanna Lappalainen

6.3.2012 18.10

Kielestä ja kielellä kiusaajat

Kieli on valitettavan tehokas kiusaamisen väline. Sen lisäksi se voi olla kiusaamisen kohde.

Viikon takainen (26.2.) Etelä-Saimaan juttu pysäytti. Siinä 28-vuotias Piritta kertoo raastavan tarinansa siitä, miten hän joutui koulukiusatuksi. Pääaseena kiusaajat käyttivät Piritan kehitysvammaista siskoa, mutta varsinaisesti kaikki alkoi kielestä. Helsingissä varhaislapsuutensa viettänyt tyttö oli ehtinyt kasvaa - ja -kieleen ja erottui sillä mietä ja sietä haastavista karjalaisista.

Selinillä on valitettavan paljon kohtalotovereita. Helppoa ei esimerkiksi ollut sodan jälkeen evakoilla, jotka asutettiin pääasiassa länsimurteiden alueelle.  Kun suuret ikäluokat vyöryivät 1960-luvulla maaseusulta Helsinkiin, moni muuttajista oppi pian välttelemään murteellisuuksiaan.

Itse tajuan päässeeni tässä suhteessa vähällä. Oululainen puhetapani ei aiheuttanut nälvimistä, kun teini-ikäisenä muutin pääkaupunkiseudulle. Myös oma jälkikasvuni vakuutti, ettei heille huomauteltu stadilaisesta puhetavasta, kun asetuimme tänne Etelä-Karjalaan. Ehkäpä kielellinen suvaitsevaisuus on vähän lisääntynyt.

Aina toisen puhetavan kommentointia ei ole tarkoitettu kiusaamiseksi, mutta se voi silti tuntua kiusalliselta. Näin on mielestäni usein silloin, kun puhe ei ole kielestä vaan ihan muusta, mutta toinen tarttuukin puhumisen tapaan. ”Toi sun murre sitten kuulostaa tosi kivalta” -tyyppinen kommentti ei välttämättä ilahduta, jos on kertomassa itselle tärkeästä tapahtumasta ja odottaisi toiselta reaktiota itse kertomukseen.  Aivan sama, jos vastaavassa kohdassa toinen tokaisisi: ”Onpa sulla hassu näppylä otsassa.”


Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa

Ei puheenvuoroja