Hanna Lappalainen
Vähemmän itsekritiikkiä
Noin keskimäärin olen sitä mieltä, että olen voittanut paljon, kun olen viettänyt varsin televisiottoman lapsuuden. Telkkarin katsominen ei ollut lapsuudenkodissani kiellettyä, mutta omaa vastaanotinta perheeseemme ei hankittu kuin vasta aikuistumiseni kynnyksellä. Niinpä vietin lapsuus- ja nuoruusvuoteni kirjeitä kirjoitellen, piha- ja lautapelejä pelaten, kirjojen ja musiikin parissa, mielikuvitusleikeissä.
Vaikka plussia on paljon, yhtä miinusta en voi kiistää. Olen melkein varma, että yksi syy huteraan vieraiden kielten taitooni on se, että olen jäänyt paitsi siitä kielikylvystä, jonka useimmat ovat saaneet seuratessaan tekstitettyjä elokuvia ja tv-sarjoja. Tätä uskomustani tukee se, että muillakin kaltaisillani on ollut vastaavia vaikeuksia esimerkiksi kuullunymmärtämisessä.
Odotan, että joku vielä eksaktilla tutkimuksella näyttää todeksi sen, että televisionkatselulla on vaikutusta kielitaitoon. Tällaisen tutkimuksen tekeminen ei olisi mahdotonta maassamme, jossa on uskonnollisia ryhmiä, joiden parissa televisiota ei juuri katsella.
Mutta turha syytellä television puutettakaan. Kielitaito on monesta asiasta kiinni. Sitä voi harjoittaa ilman telkkariakin: aamupalan lomassa voi kuunnella suomenkielisten uutisten sijasta nyheter på svenska, pienissäkin kirjastoissa on yleensä lehti- ja kirjatarjontaa monella eri kielellä. Ulkomaan matkoista voi tehdä tehokkaita kielikursseja. Viimeksi kokeilin tätä ohikulkumatkalla Virossa, jossa tienvarsimainoksista oppi yhtä ja toista.
Keskustelin pari viikkoa sitten 88-vuotiaan sukulaiseni kanssa, joka kertoi lähettäneensä onnittelukortin sveitsiläisille ystävilleen ja kääntäneensä onnittelurunon saksaksi. Ihastelin hänen vireänä pysynyttä kielitaitoaan, ja innostuimme juttelemaan yleisemminkin vieraiden kielten oppimisesta. Saksa ei näet ole ainoa kieli, jolla isoenoni pärjää.
Hänellä itsellään oli uskottava vastaus siihen, mihin hänen kielitaitonsa perustuu: itsekritiikki puuttuu. Liiallinen kriittisyys saa liian monet meistä sulkemaan suunsa. Olen yrittänyt soveltaa viime viikkoina isoenoni oppia ja puhua sitkeästi ruotsinkielisille kollegoille ruotsia. Säälin työkavereitani mutta minulle kielikuuri on tehnyt hyvää.
Palaa otsikoihin | 4 puheenvuoroa
Toisaalta tärkeintä lienee keskittyä itse asiaan ja olla välittämättä siitä, että blogit nyt vain sattuvat olemaan muodissa ja että niiden sisältö ja tarkoitus rönsyilevät eri suuntiin.
Maallikot tarttuvat herkästi joko kiistattoman tai omasta mielestään virheellisiin ilmauksiin. Käännöskielen kokonaislaadun kannalta vakavampia ovat kuitenkin rakenteissa ja idiomeissa piilevät "virheet", jotka kieliammattilaisen on helppo jäljittää esimerkiksi englanninkieliseen alkutekstiin. Niinkin viaton fraasi kuin "vetää johtopäätös" (engl. "draw a conclusion") on varmasti monen mielestä ihan käypä. Silti se on suomeksi paremmin "tehdä päätelmä" tai "päätellä". Toinen viattoman salakavala tapaus on "ottaa taksi" (take a taxi), joka on suomeksi paremmin esim. "mennä taksilla" tai "tilata taksi".
Vaikeampia tapauksia ovat esim. jälkimääritteet. Erään rikossarjan tekstityksessä pisti kerran silmään kohta "pala nilkasta". Sillä viitattiin sen teipin palaan, jolla uhrin jalat oli sidottu. Selvyyden vuoksi etumääriterakenne ("nilkassa ollut pala" tms.) olisi ollut parempi. Muutenkaan nämä "DNA hiuksesta tyynyllä" -tyyppiset lausekkeet eivät ole kovin sujuvaa suomea, vaikka merkitys olisikin selvä.
Eipä silti, jälkimääritteet ovat levinneet laajasti viestimiinkin. Täytyy oikein ihmetellä, miksi esim. radiouutisissa sanotaan nykyään yksinomaan "professsori X Helsingin ylipistosta", kun sujuvampaa suomea olisi "Helsingin yliopiston professori X". Samoin sääennusteiden ilmaus "itäosassa maata" on suomeksi paremmin "maan itäosassa".