Hanna Lappalainen
By the way, kertokaa pliis, mitkä sanat on nyt cool
Tämä pätee hyvinkin tuttuihin ja ihan suomalaiselta kuulostaviin sanoihin. Pieni on se joukko, jonka juuret ovat johdettavissa uralilaiseen kantakieleen.
Helpoiten lainasanoiksi tunnistaa nuorimmat. Niiden kanssa joutuu jopa pohtimaan, mistä kielestä on kysymys. Onko esimerkiksi ok suomea? Uskallan tunnustaa, että kuittaan sillä sujuvasti monet teksti- ja sähköpostiviestit. Ei tule edes mieleen, miettiä suomalaisempaa vastinetta.
Enemmän englannilta mielestäni tuntuu pliis, vaikka sen suomalaisittain kirjoittaisikin. Varsinkin nuorison kielenkäyttöön – siis ihan suomenkieliseen – on kotiutunut anyway tai suomalaisittain kirjoitettuna enivei. Se on kätevä esimerkiksi siksi, että se on lyhyempi kuin suomalainen vastineensa joka tapauksessa. Lyhyys ei kuitenkaan kelpaa yleispäteväksi selitykseksi, sillä onhan vaikkapa muuten lyhyempi kuin by the way. Kyse on sittenkin enemmän tyylistä ja vaihtelun halusta kuin taloudellisuudesta.
Mitä muita sanoja ja sanontoja liittäisitte samaan kategoriaan?
Palaa otsikoihin | 13 puheenvuoroa
Kun olemme ottaneet televisio-sanankin suoraan vieraasta kielestä (emmekä puhu esimerkiksi näköämyristä), miksi pitäisi ruveta takeltelemaan sellaisen paljon helpomman sanan kuin ”live” kanssa?
Enemmän voisi ihmetellä nimeä ”Yle Areena”. Miksi ei ”Ylen areena” tai mieluiten jotain fiksumpaa? Areena-sanahan ei kerro eikä edes vihjaa asian sisällöstä mitään. Ylen nettijakelusta kai on kyse.
Olemmeko menossa siihen, että taivutus katoaa suomen kielestä kenenkään sanomatta mitään, kun kielenhuolto keskittyy vatvomaan sitä, sopiiko tämä tai tuo englannin sana suomen kieleen?
Jos järkyttyy fraasista ”ou mai god”, olisi varmaan järkyttynyt 150 vuotta sitten kuullessaan suomalaislapsen sanovan joka asiaan ”just”. Hirveä svetisismi, joka myrkyttää ja turmelee suomen kielen!
Jos suomen kielen tulevaisuudesta haluaa huolestua, niin paljon enemmän huolestumisen aihetta tulee sitten, kun suomalaiset puhuvat keskenään englantia, johon heitetään sekaan suomen sanoja ja sanontoja. Siis samaan tapaan kuin suomenruotsalaiset puhuvat omaa ruotsin kielen muotoaan, jossa on ihan sopivaa – ainakin monissa tilanteissa – heittää sekaan ”kiva” ja ”juttu”. Sellaisessa nimittäin on suomen kielen todellinen tulevaisuus: kuriositeetteina, substraattina.
Äiti sanoi tyttärelleen "Det är kivare..."
Koko lausetta en muista, mikä oli hauskempaa, mutta onneksi en ollut nauttimassa mitään mikä olisi voinut mennä väärään kurkkuun.
Nytkin Ylen sivuilta voi lukea, että "Viranomaisten info suorana". EI näin, pojat ja tytöt! Kertokaapa, mitä vikaa on yksiselitteisessä ja tyylikkäässä sanassa "tiedotustilaisuus"?
Ministeri ei saa palkkaansa siitä, että hän puhuu pehmoisia (tai jotain muuta) ns. tiedotusvälineille (suom. viihdeteollisuudelle). Hänelle maksetaan siitä, että hän ratkaisee hallinnonalansa asioita ja osallistuu valtioneuvoston työhön. Vastaavasti esimerkiksi yliopiston tutkijalle maksetaan tutkimustyöstä, ei siitä, että hän puhuu ympäripyöreitä tai jotain levotonta, jos tv, radio tai lehdistö keksii kysyä. Jos joku kokee lausuntojen antamisen ”tiedotusvälineille” aiheelliseksi, niin antakoon niitä, mutta ei sitä pidä työksi lukea. Paitsi jos on tiedottajan toimessa.
Niinpä jos joku ottaa haastattelussa esitetyn vakavasti, niin ottaa ihan omalla vastuullaan. Ja ministeri sanoo ”infra”, koska a) ei osaa sanoa pitempää sanaa, b) ei usko kuulijoiden ymmärtävän pitempää sanaa, c) sanoo, mitä puheenkirjoittaja, poliittinen sihteeri tms. panee hänet sanomaan.
Kokonaan toinen kysymys on kieltämättä se, mihin "infrastruktuurilla" kulloinkin viitataan ja miten se palvelee ymmärrettävyyttä. Eräässäkin keskustelussa ministeri käytti itsepintaisesti sanaa "infrastruktuuri" (tai "infra"), mutta asiantuntija melko helppotajuista sanaa "rataverkko" - kumpikin tarkoitti kuitenkin samaa asiaa. Joten tässä tapauksessa vain "rataverkko" oli suomea, "infrastruktuuri" tai "infra" ei sinne päinkään...