Tavattoman tyypilliset sanat

Vaikka murteet ovat tasoittuneet, edelleen monen alueellisen taustan voi tunnistaa puhetavan perusteella.

Savolaisen voi erottaa vaikkapa väljistä vokaaleista, oululaisen nää-pronominista ja eteläpohojaalaasen siitä, että i-loppuisen diftongin sijasta onkin pitkä vokaali. Luotettavan päätelmän tekeminen vaatii yleensä useamman kuin yhden piirteen bongaamisen.

Sen lisäksi, että liitämme joidenkin ihmisten puhetapaan alueellisia tuntomerkkejä, ainakin itse huomaan, että jotkin sanat ja yksilöt linkittyvät mielessäni toisiinsa. Kyse ei ole siitä, etteikö joku muukin kyseistä sanaa käyttäisi, vaan syystä tai toisesta tietty sana tuo tietyn henkilön mieleeni. Olkoon ensimmäinen esimerkkini intensiteettisana tavaton (esim. tavattoman kaunis, tavattoman erikoinen). Se tuntuu olevan erään maallikkosaarnaajan suosikkisana, ja tätä nykyä kun sen kuulen, en voi olla ajattelematta kyseistä henkilöä. Valitettavasti en nykyään kykene kuuntelemaan hänen puheitaan tekemättä mielessäni tukkimiehen kirjanpitoa siitä, kuinka tavattoman usein hän sanaa käyttää.

Sanat veikeä ja metka puolestaan yhdistyvät edesmenneisiin isoäiteihini. Toisella heistä oli metkat jutut, toinen kuvaili usein esimerkiksi pieniä lapsia veikeiksi. Syy siihen, että liitän nuo sanat vahvasti mummeihini, ei ole se, että he olisivat viljelleet sanoja ylettömän tiheästi vaan ennemminkin se, että muut lähipiirisssäni eivät noita sanoja ole käyttäneet.

On myös ilmauksia, jotka yhdistyvät mielessäni salamannopeasti johonkin työtoveriini, jonka kanssa olen ollut tiiviisti tekemissä. Osa on ammattislangia, osa kumpuaa ehkä puhujan lähtömurteesta, osa on mahdollisesti kyseisen henkilön omaa innovointia. Toisinaan huomaan sanojen tarttuvan. Kun saan itseni kiinni siitä, että käytän tai olen käyttämäisilläni ”Marja-Leenan sanaa” tai ”Johannan fraasia”, pysähdyn miettimään: voinko tai uskallanko? Vaikka kieli on yhteistä omaisuutta, silti tunnen olevani kuin varkaissa. Kuulostanko aidolta vai leimaudunko imitaattoriksi? Voinko ottaa omaan repertoaariini entuudestaan kuulimattoman sanan tai sanonnan haltuuni ja kuulostaa kuitenkin itseltäni?

Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa

3.4.2013 20.06

K. Kurkikangas

Eteläpohojalaasta

Eteläpohjalaismurteiden matkijoiden vokaalien venyttely menee jokseenkin aina pieleen, silloinkin kun asialla ovat kielen ja murteiden ammattilaiset. Millä perusteella blogisti on venyttänyt sanan "eteläpohojaalaasen" ensimmäisenkin a:n pitkäksi? Ilmeisesti siinä on muka ollut alun perin i-loppuinen diftongi eli sana kuuluisi yleiskielellä: "eteläpohjailaisen". No, jo on yletöntä hienostelua.

6.4.2013 20.38

Marja

erinomaista

Tuosta tavaton -sanasta tuli mieleeni sana erinomainen, jonka runsas ja mielestäni väärä käyttö ärsyttää minua erinomaisen paljon. Siis juuri se, että käytetään sanaa erinomainen, kun pitäisi käyttää sanaa erittäin.

Toinen sana, jonka runsas käyttö ärsyttää on sana kenttä. Esimerkiksi radion Kultakuume -ohjelmassa sitä viljellään lähes joka ohjelmassa. "kulttuurin kentällä" Tämä ilmaisu pitäisi kieltää. Euro säästöpossuun aina, kun kenttä -sanaa käytetään muusta kuin urheiluun tarkoitetusta kentästä!

2.5.2013 20.24

N.H.

sukka kuin sukka

Hanna tuo esille tekstissään, että usein liitämme tiettyjä sanoja ja sanontoja tiettyihin henkilöihin. Kun rupesin ajattelemaan asiaa huomasin, että myös minä teen silleen, uskon että kaikki me teemme. Esimerkiksi jos joku puhuu Oulun murteella, minulle tulee automaattisesti mieleen hyvä ystäväni joka asuu Oulussa. Jos joku sanoo se oli ihan sukka eli se oli ihan surkea minulle tulee heti mieleen vanha joukkuekaverini. On ihan normaalia, että yhdistämme tiettyjä sanoja eri ihmisiin. Se on sama kuin yhdistäisi jonkun paikan tai laulun tai tavaran johonkin henkilöön.

Mielestäni on myös normaalia lainata sanoja jotka "kuuluvat" tietylle henkilölle. Jos vietämme paljon aikaa tiettyjen henkilöiden kanssa meihin tarttuu asioita. Jos ymmärtää missä tilanteessa sanaa tulisi käyttää ja se kuullostaa luontevalta sinun suustasi, miksi et saisi käyttää sitä? Mutta jos yrittää väkisin ottaa sanaa käyttöön, joka ei tunnu yhtään omalta eikä ole edes varma milloin sitä tulisi käyttää, kannattaa jättää se välistä. On turha yrittää pakottaa itseään mihinkään, vaikka kuinka kivalta tai hauskalta sana kuullostaa. Kukaan ei jaksa kuunnella henkilöä joka käyttää kieltä joka ei ole hänelle ominaista.