Lasse Koskela
Kriitikko urputtaa – lomallakin
Luin dekkareita ja ärsyynnyin väliin suomentajalle, väliin kirjailijalle. Aloitan suomentajasta.
Ensimmäinen urputus: ”[- -] ja kysyi, voisiko Erika pysäköidä BMW:nsä heidän pihalleen vierailunsa ajaksi. Ilman muuta. Heillä oli kahden auton talli, jossa oli tilaa ja lisäksi lohkolämmitin.”
Että siis lohkolämmitin tallissa? Höpsis. Lohkolämmitin on autossa. Se on sähkövastus, joka lämmittää jäähdytysjärjestelmän nestettä.
Toinen urputus: ”Yhden sekunnin ajan, yhden jähmettyneen silmänräpäyksen ajan Cecilia Vanger oli katsellut isäänsä ja veljeään ja tajunnut yhtäkkiä, että hänellä oli ladattu haulikko kädessään. Hän oli sulkenut silmänsä. Sillä hetkellä ainoa vaihtoehto olisi ollut kohottaa kivääri ja ampua kumpikin piippu tyhjäksi.”
En nyt puutu siihen, että haulikko tuskin on ”kädessä” – tai no, jos Cecilia on riski mimmi, niin voi sitä yhdessäkin kädessä pitää. Siinä on tosin varauduttava siihen, että vaikkapa lonkalta ammuttaessa ja yhdellä kädellä kiinni pitäessä aseen potkaisu on aika ikävä. Minulta meni siinä hommassa peukalon kynsi halki. Ja miten niin ”ainoa vaihtoehto”? Eihän Cecilia tartu siihen ”ainoaan vaihtoehtoon” vaan tekee ihan muuta, lähtee lätkimään. Ja sitten haulikko onkin kaksipiippuinen kivääri. Ei voi olla siksikään, että ollaan jänismetsällä, eikä kivääri siihen oikein sovellu.
Kolmas urputus: ”Hänellä tuskin olisi mahdollisuuksia Wennerströmiä vastaan, mutta voitto ei tulisi ilmaiseksi.”
Että siis kenen ”voitto”? Voitto tuntuu viittaavan virkkeen ensimmäisen lauseen subjektiin, mutta siinä tapauksessa merkitys on mieletön. Jos siis hänellä ei juuri ole mahdollisuuksia voittoon, voi hän kumminkin pistää kampoihin sen verran rajusti, että voitto ei tule Wennerströmille ilmaiseksi. Tätä kai tarkoitetaan.
Ja sitten kirjailijalle, Stieg Larssonille, vaikka eipä hän enää ole tätä kuulemassa: Ei se polttoöljy niin hätkisti syty. Polttoöljyä puolillaan olevaan ämpäriin voi vallan hyvin heittää palavan tulitikun. Tikku sammuu. Polttoöljyn päälle saa tehdä aikamoisen nuotion ennen kuin öljy syttyy. Olen kokeillut. Naapurin poika kokeili samaa bensiinillä, toisin tuloksin.
Ohhoh… on… mitä tästä Kylä-Pentinkin Keisari sanos jos hän eläs.
Palaa otsikoihin | 13 puheenvuoroa
Ja vielä: "Kerro minulle siitä." (Tell me about.)
Muuan tunnettu kustantamon edustaja lausahti kerran, että kustannustoimittajiahan saa kaudulta. Ja siltä tosiaan näyttää...
Kriitikko saakin urputtaa, kun asiasta urputtaa. Mutta kernaasti soisin kriitikkojen heräävän
urputtamaan siitäkin, että nykyään saatetaan edellyttää 500 kirjansivun suomentamista
kahdessa (2) kuukaudessa. Syvenny siinä sitten kirjailijan tyyliin ja faktojen tarkistamiseen! Normaali käännöstahti on noin 100 sivua kuukaudessa. Eikä pikatoimituksesta edes makseta mitään lisiä.
Entä olisikohan kustantajalla kenties jokin vastuu myös siitä, että joku lukisi tekstin - vaikka vain suomen kielen kannalta - ennen kuin se lähetetään painettavaksi? Ja siitä, kenelle vaativia teoksia annetaan käännettäväksi (enkä nyt puhu Stieg Larssonista enkä dekkareista yleensäkään , vaan vaikkapa Booker-palkinnon saaneista teoksista).
Ilman turvavyötä ajettaessa ilmatyynyt saattaa aiheuttaa jopa vakavia vammoja mahdollisessa törmäystilanteessa taajamanopeuksillakin.
http://www.poliisi.fi/poliisi/pirkanmaa/home.nsf/pfbdarch/9611EF4176B35C21C22574EA007518D3?opendocument
Sattuu sitä muillekuin kuin suomentajille ;-9.
Suomentajatkin tekevät toki virheitä. Siksi varmaan on joskus aikoinaan keksitty, että jonkun kannattaa kustantamossa käydä suomennos huolellisesti läpi ja ehdottaa siihen korjauksia. Nykyisin kirjojen kauppaan saamisella on käsittämättömän kova kiire ja kustannukset halutaan painaa minimiin. Lopputuloksen kustannuksella. Kenen hyödyksi? Kenellä se kiire on, lukijalla/ostajalla vai julkaisijalla/myyjällä?
Mistä moinen kiire? Ei jälkeenpäin kukaan kysy, ilmestyikö teos muutamaa päivää myöhemmin. Sen sijaan kysytään useinkin, miksi on päästetty julki huolimatonta työtä.
Tuotannon tehostaminen on kustantamoissa heikentänyt laatua. Laaduntarkkailu näyttää lyödyn kokonaan laimin. Satunnaisen kriitikkourputtajankaan palaute ei paljon paina, kirjahan on jo julkaistu.
Vasta useamman komentin jälkeen alkaa nousta esiin oikea kritiikin kohde: Kustannusmaailmassa tapahtunut/tapahtuva rakennemuutos, joka pakottaa suuren osan suomentajista toimimaan aivan liian tiukalla aikataululla - ja joka on sysännyt sekä oikolukijan että monessa kohdin myös taittajan vastuuta suomentajalle.
Matalapalkkaisia suomentajia on vaan niin paljon helpompi kritisoida kuin dekkareista voittoa kääriviä kustannustaloja.
Kuinka moni niistä, jotka lukevat tämänkin blogin todella jaksaa lukea myös vastineet? Jatkavatko he matkaa päivitellen kustantajaparkoja, joilla on noin huonoja työntekijöitä palkkalistoillaan?
Kuvailemissani kahdessa tapauksessa tosin epäloogisuus on niin ilmeistä ja häiritsevää, että vaikka kyse olisikin ollut kirjailijan munauksesta, olisi suomentaja voinut ainakin häivyttää mokaa. Haulikko vs. kivääri -tapauksessa olisi riittänyt "kiväärin" muuttaminen aseeksi. Lohkolämmittimen olisi voinut jättää pelkäksi "lämmittimeksi".
Eikös joku keskustelijoista ollut lukemassa Stieg Larssonin teosta alkukielellä? Hän voinee kohta kertoa, kenelle murinat tulee osoittaa.
Pienipalkkaisia ne ovat krittikotkin...