Lasse Koskela
Immateriaalisia innovaatioita
Luin Sari Kivistön ja H. K. Riikosen tutkimuksen Satiiri Suomessa (2012). Vaikka tutkimus nimensä mukaisesti keskittyy suomalaiseen satiiriin, on siinä laveasti tietoa satiirin varhaisvaiheistakin.
Mielenkiintoisin tieto tulee 1500-luvulta. Italiassa nimittäin eli noina aikoina satiiristen tekstien kirjoittaja nimeltä Pietro Aretino. Hän jalosti immateriaalisen hyödykkeen eli tekijänoikeuden sijoitusinstrumentiksi, joka saa nykyiset finanssianalyytikot kateellisiksi.
Aretino kirjoitti häväistyskirjoituksia, mutta hän kai ihan nykyisten kirjoittajien tapaan havaitsi ne kannattamattomiksi tuotteiksi. Niinpä hän jalosti tuotettaan: hän saattoi vaatia maksua siitä, että hän ei julkaissut tekstiään.
Aretinon rahoitusinstrumentti on hyvä, mutta se kaipaa jatkokehittelyä. Miksi pyytää täysin ansaittua hyvitystä vain siitä, että ei julkaise? Jos tuotteen eli julkaisematta jättämisen vuoksi pitää ensin kirjoittaa ja sitten jättää kirjoitus julkaisematta, ollaan aivan vanhentuneen designin vankeja. Nykyaikainen dynaaminen markkina vaatii tehokkaampaa toimintaa.
Nykyinen palveludesign tarjoaa helpon väylän tuottavuuskehityksen parantamiseksi. Finanssiosaaminen on nimittäin innovoinut innovaation, jolla Aretinon keksintö tulee päivitetyksi maamme kansainvälisen kilpailukyvyn parantamisen edellyttävälle astraalitasolle.
Tehokkuusvajeen poistamiseen sopiva instrumentti on tarjolla: optio. Nykyaikaisen Aretinon ei tarvitse kirjoittaa mitään. Hän vain aikoo kirjoittaa satiirin, mutta sopivaa hyvitystä vastaan hän jättää kirjoittamatta – tai siis aikomatta. Ei siinä tarvita niin hitaasti valmistettavaa tuotetta kuin kirjoitus. Kyllä pelkkä aikomus vallan riittää.
Tuskin maltan odottaa. Lähetän kohta laskuja vaikkapa vain tuhannelle kirjailijalle ja lupaan olla kirjoittamatta heidän teoksistaan, jos he maksavat laskun. Eikä muuten tule nykyisillä arvostelupalkkioilla kirjailijoille kovin kalliiksikaan.
Noh, tuhannesta kirjailijasta jokunen voi jättää maksamatta. Ikävä tapaus. Minun täytyy sitten kirjoittaa heidän teoksistaan. Uskon kumminkin markkinani jatkuvaan laajenemiseen.
Jaa, mutta miksi rajoittaa toimintaa vain kirjailijoihin? Maailma on avoin, ja kirjoittamatta jätettyjä satiireja on helppo tuottaa.
Jos Kotus-blogissa ei tämän jälkeen näy kirjoituksiani, on Kotus suostunut erinäisiin kustannusjärjestelyihin.Palaa otsikoihin | 7 puheenvuoroa
Tämähän sai Juvenalin kirjoittamaan satiirisesti: ”Difficile est saturam non scribere”.
Ihmiset ovat olleet niin hirveän tuohtuneita, minäkin, että tämä oli kyllä kiva juttua.
Pitäisi aina laskea tuhanteen, sitten kirjoitella ihan mitä sattuu koneen uumeniin, nukkua yksi yö hyvin, käydä aamukävelyllä ja sitten alkaa varmaan hymyilyttää.
Eli tottumustaan voi muuttaa ihan vain päivän suunnittelulla ja aikataulutuksella.
Hyvä uni pitäisi kai jostain vielä saada. Ehkä sen saa lukemalla hyvää kirjaa!
Kirjoitat mielipiteesi Kotimaisten kielten keskuksen sivulla, mutta käytät runsaasti vierasperäisiä lainasanoja. Miksi?
On aina noloa, jos joutuu selittelemään tyylivalintojaan.
No, Heinolle kumminkin tiedoksi, että pyrin noilla vierasperäisillä sanoilla vinoilemaan vierasperäisten sanojen käytölle. Ei tullut aikeeni ymmärretyksi.
Siittä niin juur oli kysymys.
Maailmassa tuntuu olevan paljon ”satiiria”, ”ironiaa” ja ”huumoria”, jolle on ominaista, että puhe tai kirjoitus jälkikäteen selitetään sellaiseksi. Se voi tuntua hyvältä tavalta vetää sanojaan takaisin tai peitellä ylilyöntejä, mutta tapa on yleisyyttään kovin tehoton.
Tässä tapauksessa mikään kirjoituksen satiiriyritelmässä ei liittynyt sivistyssanoihin. Tai jos tarkoitus oli satirisoida MYÖS sivistyssanojen käyttöä (jota moni nykyisin yrittää pilkata), niin silloin kirves kilahti kiveen varmasti. Kaksi eri satiiriteemaa samassa kirjoituksessa olisi varma tae satiirin epäonnistumisesta.