Virkahenkilöiden kieltä parantamassa

Tiililä kiittää juttunsa saamasta huomiosta ja blogista, joka koukuttavasti lopettaa juuri jännittävässä kohdassa! Toivottavasti saamme vielä lukea juristien vastauksista! - Virkahenkilöistä puheen ollen: Luullakseni sanaa ei käytetä kovin laajasti. Käytimme sitä mm. kirjassa "Teksti työnä, virka kielenä" hieman kokeeksi ja ehkä myös vähän pilke silmässä. Taustalla silti ihan vakava ajatus siitä, että seksistisen kielen välttämiseksi kehitellyt sanat voivat alkuun tuntua oudoilta, mutta ennen pitkää niihin tottuu. Henkilötyövuosi tai luottamushenkilö eivät enää tunnu oudolta, mutta perähenkilö olisi aika vitsikäs: näitä pitää kehitellä tapauskohtaisesti. Sen verran suppeassa käytössä virkahenkilö kuitenkin vielä on, ettei sitä ole vielä esim. Kielitoimiston sanakirjassa.

Erilaisista kielipoliittisista ohjelmista ovat yleensä puuttuneet kaikenlaiset kouriintuntuvat ehdotukset.

Esimerkiksi kesäkuussa (todella huono asia esittää mitään Suomessa, joskin heinäkuu olisi vielä vähän huonompi) julkaistun "virkakielen politiikkaohjelman tarvetta perustelevan ja käytännön toimenpiteitä ehdottavan tekstin luonnoksen" (onhan tuo parodiaa? onhan??) varsinaisen ehdotusosan virkkeiden päälauseiden predikaatit ovat tällaisia: sitoutetaan, kartoitetaan, tehdään, perustetaan, kehitetään, tehostetaan, tekisi, pyrkii... Jos tuo on konkreettista, niin mikä sitten enää on abstraktia?

Virkakielen parantamisessa on yksi olennainen kysymys: miten luodaan virkamiehelle riittävän vahva motiivi käyttää ymmärrettävää, selkeää kieltä, vaikka sellainen rikkoo hänen koulutustaan, alan perinteitä, työtoverien esimerkkejä, esimiesten vaatimuksia, salaamisen ja epämääräisyyden tarvetta sekä mukavuudenhalua ja oman työn tehokkuutta vastaan?

Jos kahdesta muuten samanlaisesta virkamiehestä toinen käyttää työaikaansa opiskellakseen, miten kirjoitetaan hyvää suomea, ja tekstiensä hyvään muotoiluun ja toinen urakehitystä edistävään toimintaan tai toimimattomuuteen, hän saa olla tyytyväinen, jos selviää varoituksilla, ylenkatseella ja sivuuttamisella ylennyksissä.

Korpelalle vaan sen verran, että olisi joskus mukava kuulla, millaisen kielipoliittisen ohjelman sinä laatisit. Mitä se konkreettisuus sinun mielestäsi oikein tarkoittaa?

Tuossa kesäkuisessa paperissa on kuitenkin melko yksioikoisesti ja monien mielestä ymmärrettävästikin esitetty, että virkahenkilöiden kielenkäyttöä pitää parantaa. Helppoa konstia siihen ei ole. Kovin yksityiskohtaista parannuslistaa ei tällaisessa yhteydessä voi esittää (jos sellaisen esittäminen nyt lainkaan on mahdolilsta): näitä ehdotuksia voi lukea mm. virkakielitutkimuksistamme ja virkakielenhuoltajien teksteistä.

Suosittelen luettavaksesi esimerkiksi juuri tuota kirjaamme Teksti työnä, virka kielenä. Yksi keskeinen johtopäätös on se, että pitäisi muuttaa työskentelytapoja ja ehkä asenteitakin. Vähitellen siitä tekstitkin sitten muuttuisivat toivottuun suuntaan.

Tutkimusta kuitenkin tarvitaan lisää. Myös selvityksiä, kyselyjä, kartoituksia. Keskusteluja, palavereja, analyyseja. Parannusehdotuksia, testaamista, palautteen arvioimista. Koulutusta, oppaita, opastusta. Paradoksaalista kyllä: yhtäältä sanomme, että tekstejä on liikaa; toisaalta tällainen virkakielen parantamishanke tuottaisi niitä lisää, ainakin hetkellisesti. Mutta tuloksena voisi olla entistä kielitietoisempia virkahenkilöitä ja entistä parempia tekstejä.

Voi ajatella niinkin, että lopulta kaikki hyötyisivät: Kansalaisilla olisi entistä paremmat mahdollisuudet ymmärtää viranomaistekstejä. Virkahenkilöt voisivat keskittyä ydintehtäviinsä (kuten muodikas ilmaus kuuluu). Välttyisimme turhilta ja turhauttavilta teksteiltä. Yhteistä rahaa säästyisi. Maailma pelastuisi ns. näiltä osin.

Jos metaforinen kielenkäyttö sallitaan: Yksittäisen tekstin voi toki aina korjata. Mutta tehokkaampaa olisi korjata kone, joka niitä tekstejä sorvaa.

Ennen kuin vastaan Vesa Heikkisen kysymykseen, haluaisin tietää, mitä kouriintuntuvaa kesäkuisessa lausumassa on. Ehkä Raimo Sailas itse haluaa vastata, tai joku lausuman tekijöistä?

”Yksioikoisuus” ja ”ymmärrettävyys” ei ole konkreettista. Esimerkiksi ”yleistä hyvää kaikille” on yksioikoista, ymmärrettävää ja tolkuttoman epäkonkreettista. ”Pitää parantaa” on todellakin abstraktia paskanjauhamista. Se että helppoa konstia ei ole, ei merkitse, että mitä tahansa hurskastelua sopisi ylistää konkreettisuudeksi.

No, onhan se varmaankin niin, että kaiken ei tarvitse olla "konkreettista". Parantaminen tarkoittaa käytännössä satoja, tuhansia, lukemattomia pieniä ja isompia tekoja. Näitä tekoja tehdään jokapäiväisessä virka-/tekstityössä, jolloin ne ovat hyvinkin konkreettisia, tuntuvat jopa kourissa.

Tältä tuntuu nyt näin lauantaiaamuna. Ehkä pääsisimme, Korpela, eteenpäin, jos joskus tutustuisit virkakielitutkimuksiimmekin. Minä kun en oikein pysty hahmottamaan, ketä vastaan tätä merkitystaistoasi käyt.

Konkretiaa olisi esimerkiksi se, että ne ohjelmat tai tietojärjestelmät, joilla tehdään vuosittain kymmeniä miljoonia virkatekstejä, palvelisivat kirjoittamisen tarpeita. Edes niin, että kirjoittajilla olisi käytössään oikolukuohjelma, kirjoittajat näkisivät, millaisen tekstin ovat tuottaneet jne. Tietoyhteiskuntaa hehkutellaan, mutta tällaisetaan alkeelliset asiat eivät ole Kelassa tai kuntien virastoissa kunnossa.

Enpäs malta olla kommentoimatta lisää, kun tämä koskee juuri omaa alaani. - Kotuksessa on tosiaan jo pitkään keskitytty selvittämään sitä, mistä virkakielen (mahdolliset) ongelmat johtuvat. Haetaan siis ongelmien syitä, jotta niihin voitaisiin käydä käsiksi. Olemme mm. selvittäneet, miten kirjoittamiskoulutuksen antia sovelletaan, kun palataan työn arkeen. Selvisi, että suurin este tuottaa hyväksi miellettyä kieltä on 1) kiire (joka johtuu kirjoitettavien tekstien suuresta määrästä) ja 2) valmiit tekstimallit (jotka on luotu tekstin tehotuotantoa varten). Tekstien parantamisen projektit voivat olla hankalia jo senkin vuoksi, että tekstit tehdään niin mutkikkaassa hierarkkisessa prosessissa, että kieliasusta vastaavaa ei aina löydy. Soppaa mutkistaa vielä se, että ymmärrettävyys tai sen puute ei suinkaan ole virkakielen ainoa ongelma...

Vesa Heikkinen, olet hyvä tekemään väistöliikkeitä, kuten kielityöläisen pitääkin olla. Kysymyshän oli siitä, onko ”virkakielen politiikkaohjelman tarvetta perustelevan ja käytännön toimenpiteitä ehdottavan tekstin luonnoksessa” konkreettisuutta, kuten Raimo Sailas esitti. Ei siitä, pitääkö kaiken olla konkreettista, eikä siitä, ovatko jotkin teot konkreettisia. Eli ihan turha vedota siihen, että esimerkiksi itse päivittäin tekee vaikkapa joitakin merkintöjä muiden teksteihin (konkreettinen asia kylläkin, vaikutus on eri juttu), kun puhe on siitä, onko jokin ohjelma konkreettinen.

”Merkitystaisto” on jännä leimaussana, ilmeisesti versio vastustajan leimaamisesta ”semantiikalla” pelaajaksi. Kyllä minun nyt täytyy tunnustaa, että ihan oikeasti olen kiinnostunut sanojen merkityksistä! Vieläpä siitä, että sellaistakin sanaa kuin ”konkreettinen” venytetään ja vanutetaan.

Ulla Tiililän mainitsema oikolukohjelman käytettävyys on esimerkki konkreettisesta asiasta. Tosin eiköhän julkisessa hallinnossa yleensä käytetä Wordia tekstinkäsittelyyn, ja siinä on ollut oikolukutoiminto iät ja ajat, tosin vanhoissa versioissa varsin rajoittunut. Sitä vain ei eri syistä käytetä.

Ja näin päästään esimerkkiin sellaisesta toimenpideohjelman kohdasta, joka olisi oikeasti konkreettinen: velvoitetaan virkamiehet tarkistamaan tekstinsä oikolukuohjelmalla, viime kädessä työnantajan direktio-oikeudella (suomeksi: potkujen uhalla). Tai sitten modernimmin ja pehmeämmin: valvotaan tekstien laatua pistokokeilla, ja tulokset otetaan huomioon työsuoritusten arvioinnissa (suomeksi: palkassa ja ylennyksissä). Nämä eivät välttämättä ole parhaita mahdollisia konkreettisia toimenpiteitä, mutta tämä on se konkreettisuuden taso, jolla oikeasti pitäisi keskustella.

Hyödyllisintä olisi ehkä yrittää selvittää, mikä osa hallinnon suoltamasta tekstimassasta on oikeasti tärkeää (ehkä tuhannesosa) ja keskittyä sen parantamiseen ihan alusta alkaen. Se todennäköisesti merkitsee, että tekstien tuottaminen pitää järjestää ihan uudestaan. Virastojen toisilleen tekemät tekstit saisivat toistaiseksi jäädäkin kehnoiksi, kunhan toisaalta suurelle yleisölle tärkeä tiedotus, toisaalta yksilöille lähetetyt, heille tärkeät viestit olisivat tolkullisia. Tätä varten pitäisi tietysti ensimmäiseksi arvioida, mikä on oikeasti tärkeää.

Tai jos sanan omakielisenä vastineena on käsin kosketeltavuus, niin eihän tämä eivätkä nuo muutkaan ehdotukset toki sellaisia ole kuin abstraktioina.

Tuo oikolukuohjelmaehdotus toi mieleeni sen, että mikä ihme estää julkishallinnossa palkanmaksun myös vaikkapa kymmensormijärjestelmän osaamiseen ja käyttämiseen perustuvana? Se nyt kuitenkin nykyisenä IT-ihmeiden aikoina on niitä työn tuottavuuden peruselementtejä...

Tekstien karsiminen on todellakin yksi tärkeimmistä asioista. Työhön kuuluu siis myös tekstien kartoittamista: mitä tekstejä missäkin tehdään. Tätä olemme tehneet esim. kyselyssä päiväkotien kirjaamisesta (ks. Tekstualisoituva julkishallinto -hanke ja sen julkaisut). Kentällä tehdään käsittämätön määrä tekstejä. Suuri osa jää varmasti hyllyyn ja vie vain työaikaa. - Oikolukuohjelmasta: suuri osa virkateksteistä, monet oikeuksia luovat asiakastekstit, tehdään muuten kuin luovassa prosessissa. Esim. etuuspäätökset koostetaan käyttämällä fraasipankeista valmiita mallikatkelmia. Osa tekstistä on mallipohjassa valmiina. Kelassa tehdään tekstejä järjestelmässä, joka on luotu aikoinaan maksatuksen - ei kirjoittamisen - tarpeisiin, Helsingin sos.virastossa käytössä on oma asiakastietojärjestelmä. Olemme jo vuosia yrittäneet tuoda esille, että suuri osa virkahenkiköistä (!) tekee työtään hyvin vaatimattomin välinein. Isojen laitosten järjestelmämuutokset vain ovat hidasta hommaa. Iso ongelma on se, että kun uusia järjestelmiä (esim. valtakunnallinen potilastietojärjestelmä) kehitetään, tässä työssä ei kuulla kirjoittamisen ja kielen asiantuntijoita. Ongelma on sekin, kun järjestelmien kehittäjät ja käyttäjät etääntyvät toisistaan, kun esim. it-palveluja valtiolla keskitetään.

Oikeinkirjoituksen ongelmat lienevät virkatekstien ongelmista pienimpiä. En nyt jaksa toistaa sitä, mitä olen aikaisemmin monissa yhteyksissä käsitellyt (siksi ne ns. väistöliikkeet kai).

Pohdin asiaa mm. näissä nettikirjoituksissani:

* Virkakieli, kenen kieli? http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2067

* Mitä se selkeä suomi oikein on?
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2211

* Virkateksteistä
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=307

* Virkapukuisia tekstejä
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2204

Kotuksen verkkosivuilla on asiasta paljon muutakin tietoa, esim.:

* Virkakielenhuolto:
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=145

* Virkakielipalsta:
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=479

* Ulla Tiililä: Vaativia virkatekstejä vaatimattomin välinein
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=1261

ja niin edelleen...

Juu, oikeinkirjoituksen ongelmat on yleensä pienimpiä, mutta esim. monien kuntien toimeentulotukipäätöksissä niitäkin voi olla häiriöksi asti. Oikolukuohjelman puute kuitenkin kertoo siitä, miten alkeelliset kirjoittamisen asiat on hoitamatta. Ongelma on sekin, jos ei näe, millaisen tekstikokonaisuuden on luonut (näkee vain koodeja tms.) tai se, että mallikatkelmat ovat jäykkiä eikä niitä voi muuttaa esim. tekstin sidosteisuuden edellyttämällä tavalla. Työsarkaa on siis teknisen välineistön kehittämisessä yhtä lailla kuin vaikkapa lainsäädännön seuraamisessa: pitäisi esim. katsoa, ovatko lakisääteiset tekstit aina tarpeen (esim. erilaiset suunnitelmat ja sopimukset).

Virkamiehen vastine on viranhaltija. On sanakirjassa.

Joo, lntk:lle ja muillekin: Hallintoterminä toki näin sanakirjan mukaan. Saman (?) sanakirjan mukaan "virkamiestä" käytetään yleiskielisesti myös muista julkisyhteisöjen palveluksessa olevista, siis esimerkiksi toimihenkilöistä.

Virkamiehellä ei siis aina viitata viranhaltijaan. Olen kuullut sanaa käytettävän "yleiskielisesti" myös virastoissa :)

Ja sanakirjahan on Kielitoimiston sanakirja (MOT Kielitoimiston sanakirja 2.0).