Vaihtelu virkistää, vahvistaa ja – hämmentää

Eräs kielenkäyttäjä ihmetteli sitä, että suomenoppijat saavat yleiskielestä (kirjakielestä) monipuolisemmin tietoa kuin äidinkieliset. ”Ai onko maahanmuuttajilla suomesta tietoa, jota minulla ei ole?” kuului kysymys. Toki kysyjä tiesi taitavansa käytännössä sen, mitä kielenoppija opettelee mm. verbien ja substantiivien taivutustyyppeinä. Häntä kai kaiveli, ettei ollut tiedostanut monia yleiskielen vaihteluilmiöitä, joihin kielenoppijat tutustuvat opettelun kautta. Tällaista ”salatietoa” ovat mm. tietyntyyppisten sanojen vaihtoehtoiset monikkomuodot (esim. palveluiden, palvelujen, palveluita, palveluja, yksiköihin, yksikköihin) tai se, että tilanteen kokonaisuus ratkaisee joskus verbimuodon (esim. Kuusi kurssin oppilasta sai stipendin vs. Kurssin kuusi oppilasta saivat stipendin).

Yleiskielen keskeisistä taivutusmuodoista ja rakenteista on aikanaan ”sovittu”. Vaihtoehtoisista muodoista huolimatta yleiskieli on ytimiltään vakiintunut ja arvostettu kielimuoto, jonka tiettyjä alueita äidinkielisetkin opettelevat koulussa. Opimme siis, että kun on tarpeen käyttää yleiskieltä, valitaan mm. muodot me syömme (normiksihan ei aikanaan otettu esim. muotoa me syödään tai myö syyvvään), he syövät (eikä ne syö tai hyö syö) ja hänen asiansa (eikä sen asia).

Tiedostamattomasta tiedosta ja kouluopeista huolimatta äidinkielinenkin kirjoittaja aprikoi joskus, mikä vaihtoehto oikein on sopiva, esim. Suurin ryhmä oli vs. olivat opiskelijat, Kaikki tulivat omalla autolla vs. omilla autoilla, Asian voi vs. Asia voidaan järjestää, katsaus asiaan vs. asiasta. Moni toivoisi myös, että olisi vähemmän mietittävää esim. sellaisten sanojen taivuttamisessa kuin siili ja tilhi jne. Omanlaistaan mietintää vaativat toisaalta ilmaukset, jotka ovat tavallisia mutta eivät (vielä) norminmukaisia eivätkä monen mielestä etenkään neutraaliin asiatyyliin sopivia. Tällaisia ovat mm. kaksoispassiivi ja joidenkin verbien – esim. alkaa – yhteydessä esiintyvän sanan muoto (esim. Ministeriöt alkavat laatimaan uusia ohjeita; vs. toistaiseksi suositeltava alkavat laatia).

Jos kerran yleiskielessä on jo paljon vaihtelua, eikö se kestä lisääkin? – Toki. Kielitoimistossa on tekeillä yleistajuinen kirja, jossa vastataan tavallisimpiin kielenkäyttäjien esittämiin kieliopillisen vaihtelun kysymyksiin (monivuotinen hanke). Yleiskielen ala avartuu; vaihtelu vahvistaa. Ohessa otetaan kantaa siihenkin, mitä on asiatyylien joukossa neutraali asiatyyli, joka ei muotonsa(kaan) puolesta satu korvaan. Vakavista ja asiallisuutta edellyttävistä asioista kun on edelleenkin voitava julkisesti kirjoittaa ja puhua myös niin, että lukijoina ja kuulijoina voimme keskittyä vain asiaan.

Varsinkin yleiskielen ja ei-yleiskielen raja-alueen sekä neutraalin ja ei-neutraalin asiatyylin välimaaston kuvaaminen on kiintoisaa. Sähköisten aineistojen avulla on mahdollista arvioida ilmausten tavallisuutta ja esiintymäyhteyksiä. Nykyään kirjoitetaan enemmän ja monipuolisemmin kuin ennen, myös vapaasti vapaa-ajalla. Vapaampi kirjoittaminen ei vuorostaan voi olla vaikuttamatta siihen, miten kirjoitetaan tavoiteltaessa yleiskielistä ja neutraalia esitystapaa.

Vaikka yleiskielen ydin säilyy entisenlaisena varmasti seuraavienkin sukupolvien ajan, höttöiset reuna-alueet saavat nykyvalossa selvennystä. Tästä hyötyvät niin äidinkieliset kuin kielenoppijatkin. Rajamaastoa ei tietenkään voi kuvata kattavasti, koska sekin muuttuu koko ajan. Muutoksessa jylläävät aina myös kielelliset asenteet ja – vahvat tunteet. Kieli kuuluu kaikille, sopii siis sanoa.