Merkillistä

Sinänsä ilmiössä ei ole mitään uutta tai kummallista; kielihän muuttuu kaiken aikaa ja merkitykset niiden mukana. Kiinnostavaa minusta onkin se, millä tavalla merkityksenmuutoksia nostetaan julkisessa keskustelussa esiin ja miten erilaiset merkitykset sitten hahmottavat, jäsentävät ja luokittelevat maailman ilmiöitä.

Taannoin luin kyselystä, jossa etsittiin onnellisuudelle uudenlaista määritelmää. Uudenlaista? Sellaista, joka paremmin kuin entinen (?) kuvaa nykyihmisen käsitystä onnellisuuden faktoreista. Triviaaleilta tuntuvat pohdinnat varallisuuden ja onnellisuuden, terveyden ja onnellisuuden, perhesuhteiden ja onnellisuuden, lemmikkieläinten määrän ja onnellisuuden etc. suhteesta nostavat väistämättä esiin kysymyksen, miksi onnellisuus on määriteltävä uudelleen. Minun nuoruudessani olisi heti kavahdettu moista touhua ja puhuttu orwellilaisuudesta ja mielen manipulaatiosta. Kenen onnellisuudesta oikein on kyse? Millaista onnellisuutta on syytä tavoitella? Kuka kysyy?

Sanoilla on toki erilaisia konnotaatioita eivätkä merkitykset koskaan ole vailla tulkintoja. Silti alkaa kylmätä, kun kuulee esimerkiksi tasa-arvo-käsitteen pohtimisen olevan turhaa: Suomihan ON ”tasa-arvoinen” maa! Usko pois. Yksi presidenttiehdokkaista väitti taannoin, että ydinvoima on ”kestävää kehitystä”. Määritelmä on kiinnostavan ristiriitainen – uuskielinen, sanoisi Orwellinsa lukenut taas kerran.

Toisaalta jotain positiivistakin määrittelyjen uusiksipanemisessa on. Esimerkiksi ”kasvusta” puhuttaessa on alettu havaita, että pelkkä BKT ei riitä kuvaamaan koko todellisuutta, ja siksi  talouden mittareiden rinnalle on otettava myös jotain muuta. Kasvu pitäisi siis määritellä toisella tavalla.

Kielestä on kyse siinäkin, että kansalainen hämmentyy EU-koukeroiden seassa. Silti kannattaisi oppia lukemaan uutta kieltä, muuten voi pudota kelkasta.

Kyllä suomalainen oppii, jos haluaa. Kannattaa haluta.