Siirry sisältöön
Haku

Kaija Parko

26.5.2013 12.35

Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon

Periaatteessa olen sitä mieltä, että hyvä teksti ei saa sisältää oikeinkirjoitusvirheitä.

Käytännössä jouduin viimekertaisella blogikierroksella huomaamaan, että ammatikseen toisten tekstejä korjaamaan tottuneenakin voi tehdä virheitä, vieläpä pahoja. Kiireessä suoltaa tekstiä ajattelematta pilkkuja, lainausmerkkejä tai kirottuja välilyöntejä. Onneksi Vesa Heikkinen vaati korjaamaan räikeimmät kauheudet, joita joku arvoisa lukija varmaan oli jo ehtinyt kauhistelemaan. No, rapatessa roiskuu.

Ajatuksen kielentäminen on vaativa tehtävä. Usein on niin, että hämäränä mielteenä päässä häilähtänyt asia saa muotonsa vasta siinä prosessissa, jossa se artikuloidaan puheeksi tai kirjoitukseksi. Puhuttua tekstiä saa koko ajan täsmentää ja korjata; usein puhekumppanikin vaatii tarkennuksia kysymällä ja kommentoimalla. Mutta kun kirjoittaa, pitäisi lauseen olla kristallinkirkas, ainakin itselle. Vai pitäisikö?

Omassa tekstintuottamisessani huomaan usein, että joudun pohtimaan sanajärjestystä. Suomen kielen vapaa sanajärjestys onkin hankala juttu: sillä saadaan aikaan niin täydellistä sekasotkua kuin omaperäistä tyyliä. Kongruenssivirheitä tai omistusliitteen puuttumista eivät enää edes ammattilaiset (lue: opettajat) huomaa. Kieli muuttuu ja sen mukana kielenhuollon suositukset, kuten kaikki tiedämme. Niuhottaa ei pidä, mutta täysin vailla säännöstöäkään ei tulla toimeen.

Silmiini sattui Ilta-Sanomien esiin kaivama ministeri Gustafssonin blogikirjoitus. Lehti oli liittänyt juttuun ingressin, jossa korostettiin blogitekstin julkaisemista ”sellaisenaan”.  Viesti oli selvä: teksti vilisi virheitä, esimerkkinä sana seitsämän. Minua hävetti. Olisi pitänyt jonkun avustajan oikolukea teksti, vaikka blogien teksteiltä ei ankaraa normatiivisuutta vaaditakaan. Kirjoittajan asemaan ministerinä ei huono normienhallinta sovi, oli kyse sitten blogista tai tviitistä.

Ehkäpä poliitikkojen avuksi pian palkataan erityisasiantuntijoita, joiden tehtävänä on paitsi korjata julkisuuteen tulevat tekstit, myös tarkkailla tyylivalintoja ja viestin selkeyttä. Suomen hallitus ei ole porukka eivätkä kaikki päätökset ole fantastisia; täti tiukka sopii ehkä päiväkotiin, ei Suomen valtiovarainministeriöön!


Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa

26.5.2013 19.31
Per Fekt
Korjailu on vahingoksi
Jos tekstin kieliasua korjaillaan jonkun käskystä (tai käskevästi esitetystä pyynnöstä), tulos on yleensä vahingollinen. Silloin nimittäin korjataan pintaa, ei kokonaisuutta.

Jos teksti on huolimattomasti ja kiireessä sutaistu, on ehdottomasti parempi, että tämä näkyy lukuisina kirjoitusvirheinä ja kielivirheinäkin. Esimerkiksi jos holtiton tajunnanvirta on päällisin puolin katsoessa kieliasultaan moitteeton, lukijalta kestää kauemmin huomata holtittomuus ja käyttää aikansa johonkin fiksumpaan kuin tekstin jatkon lukemiseen.

Valitettavasti kielentarkistamista ei voi kieltää lailla. Onneksi kuitenkin ne, joiden teksteissä vilisee kirjoitus- ja kielivirheitä, eivät USEIMMITEN ymmärrä tai viitsi käyttää edes tekstinkäsittelyohjelman oikolukua.
27.5.2013 10.29
Erkki (eka)
Blogit ja Facebook
Ei ollut ministeri Gustafssonin teksti blogikirjoitus vaan Facebook-päivitys: "Istun valtioneuvoston auton takapenkillä viimeistä kertaa. Teen työtä. Monasti matka on alkanut jo ennen kuutta, niinkuin monilla muillakin työntekijöillä." (Gustafsson 24.5.2013.)

Blogikirjoitukset ja Facebook-päivitykset ovat eri tekstilajeja. Varmaan pidettäisiin verovarojen tuhlauksena, jos poliitikkojen avuksi palkattaisiin ”erityisasiantuntijoita”, joiden tehtävänä olisi ”korjata julkisuuteen tulevat tekstit” – myös kavereille sutaistut Facebook-tervehdykset.

Teksturien kielentarkistimet olisivat kyllä puuttuneet Gustafssonin tekstin virheisiin, mutta niitä ei välttämättä ole käytettävissä mobiililaitteissa, joita näpelöidään auton takapenkillä.
27.5.2013 11.07
Kielimies
Ulkoistetaan kielikin
Kieli toki muuttuu, mutta ennen kaikkea ihmiset itse muuttavat tietoisesti kielenkäyttötapojaan muotivirtausten, itsensä tuotteistamisen ja milloin minkäkin vuoksi. Aivan kuten ajotavat ( esim. toisen perässä roikkuminen) ovat viime kädessä tiedostettuja valintoja.

Erityisasiantuntijoiden tarve varmasti kasvaa tulevaisuudessa, mikä tietänee lisää töitä kieli- ja viestintäalan pienyrittäjille. Käännösalan kehityskeskusteluissa on jo kehotettu varautumaan kielentarkistus ja -tuottamispalvelujen kysynnän lisääntymiseen, koska tulevaisuudessa monelle voi tuottaa tuskaa asiallisten ja kielellisesti laadukkaiden työhakemustenkin laatiminen.
30.5.2013 3.50
Idefix
"Kongruenssivirheitä tai omistusliitteen puuttumista eivät enää edes ammattilaiset (lue: opettajat) huomaa."

Eivätkö? Ei kuulosta lupaavalta. Onneksi aika moni maallikko vielä kuitenkin huomaa, kaikesta huolimatta.
30.5.2013 17.31
Erkki (eka)
Monenlaista kongruenssia
Kaikki eivät ehkä tiedä, että kieliopissa kongruenssi tarkoittaa samaan rakenteeseen kuuluvien sanojen ja lausekkeiden toisiinsa mukautumista ja kieliopillista yhdenmukaisuutta.

Kielenhuollossa ja oikeakielisyydessä puhutaan kongruenssivirheistä lähinnä possessiivisuffiksien käytön yhteydessä (possessiivikongruenssi) sekä verbien käytön yhteydessä, jolloin on kyse persoona- ja lukukongruenssista sekä passiivikongruenssista (ns. kaksoispassiivi).

(Ks. http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1294; http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1268; http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1293)