Eero Voutilainen
Vanhus on ruma sana
Luin vähän aikaa sitten erään kansanedustajan kirjoituksen vanhusten aseman parantamisesta. Sanaa vanhus siinä ei tosin käytetty kertaakaan kuin parin vakiintuneen yhdyssanan osana (vanhustenhoito, vanhustenpalvelut). Puhuttiin ikäihmisistä ja varttuneemmista kansalaisista.
Syy kiertoilmausten käyttöön on epäilemättä huomaavaisuus. Vaikka vanhus on Kielitoimiston sanakirjan mukaan ihan neutraali vanhaa ihmistä merkitsevä sana, yhä useammat pitävät sitä jotenkin loukkaavana ja vähättelevänä. On myös keskusteltu siitä, kuinka vanhaa voi tai saa ylipäätään kutsua vanhukseksi. Moni 65- ja 70-vuotias ainakin vielä pahastuu moisesta nimityksestä.
Jo ikärajasta väitteleminen osoittaa, ettei vanhus suinkaan merkitse vain vanhaa ihmistä. Kiertoilmauksia tutkinut Markku Varis on todennut, että vanhuudesta on tullut kulttuurissamme tabu, koska se tietää meille kokemuksemme mukaan paljon muutakin: terveyden ja suorituskyvyn heikkenemistä, syrjäytymistä yhteiskunnasta ja lopulta kuolemaa.
Vanhuuden mukana on leimaantunut vanhaa ihmistä kuvaava sana. Koska vanhoista ihmisistä täytyy kuitenkin yhä puhua, tilalle on tarjoutunut kiertoilmauksia. Edellä mainittujen lisäksi näitä ovat ainakin seniorikansalainen, kolmasikäläinen, leikillinen harmaa pantteri sekä englannista lainattu opalsi (< older people with active life style). Usein puhutaan myös vanhemmista ja iäkkäämmistä, ei vanhoista ja iäkkäistä.
Kiertoilmausten ongelmana on tietysti se, että ne eivät pysty häivyttämään niiden taustalla olevaa tabua eivätkä niitä ajatuksia, tunteita ja asenteita, joita meillä on niiden kuvaamaa ilmiötä kohtaan. Päinvastoin, on ajateltu, että kiertoilmaukset oikeastaan jopa vahvistavat tabua lujittamalla sen asemaa. Kun jokin kiertoilmaus joskus ehkä syrjäyttää vanhan sanan, sille aletaan keksiä kiertoilmauksia.
Palaa otsikoihin | 9 puheenvuoroa
Nyt tuossa tuntemassani vanhassa ihmisessä ei ole merkkiäkään seniorista. Hän on vanhus. Surullisinta on, että hän itse tietää ja tuntee sen hyvin konkreettisesti. Hän ei jaksa enää edes tavata itseään paljon vanhempia seniorikavereitaankaan. – Hm. Halusin kai vain sanoa, että useilla sanoilla on monta puolta, käyttöä ja tulkintaa. Myös sanalla kiertoilmaus. Kiertoilmaus voikin olla hyvin suora.
Todellisuudessa näin ei tietenkään ole. Kaikki sanavalinnat ovat nimenomaan valintoja, jotka painottavat kohteessaan joitakin puolia ja peittävät toisia. Itse tarkoitan kiertoilmauksella sitä, että tärkeä motiivi sen käytössä on toimia vaihtoehtona toiselle, vakiintuneemmalle ilmaukselle. Se liittyy näin ensisijaisesti sanan käyttöön (ei sanaan "itsessään", mitä se nyt sitten olisikaan), ja samaakin sanaa voi siten oikeastaan käyttää sekä kiertoilmauksena että muuten.
Mutta ehkei tuo koko termi "kiertoilmaus" ole nykykäsitysten valossa ylipäätään kovin onnistunut. Pitäisi siis keksiä parempi. Onko ideoita? :)
Eläkeläisen korvikkeeksi käy jopa sävyltään huvittava 'syytinkiläinen', mutta suositulta vaikuttaa tosiaan 'seniori', joka toisista taas voi tuntua hienostelulta. Kuinkas kävikään itselleni! Linja-autolla matkustaessani pyysin rahastajalta edestakaista 'seniorilippua' matkakohteeseeni ja tarjosin maksuksi satasen seteliä, jonka automaatti oli kouraani tyrkännyt. Tukevasti keski-ikäinen rahastaja kysyi selvästi aistittavaa ivaa äänessään: "Eikö 'seniorilla' ole pienempää?" Lipussa luki selventävästi: eläkeläislippu.
Varsinainen seniori-sanaan liittyvä ongelma on mielestäni se, että se viittaa mielestäni melko vahvasti miespuoliseen henkilöön (vrt. juniori). Empisin siis puhua mummostani seniorina.
Vanhus-sana taas on minun mielestäni aivan neutraali, jopa kunnioittava. Epäkunnioittavat ilmaisut ovat sitten aivan erikseen, ja niitäkin kyllä suomessa riittää ihan omiksi tarpeiksi.
Nykyisin tilanne on aika lailla toinen, ja tähän on kyllä nuorekkuuden palvonnan ohella vaikuttanut se, että aiemmin suurin osa väestöstä alkoi käydä raihnaiseksi ja tehottomaksi viimeistään 50. ikävuoden jälkeen, jos elikään niin vanhaksi. Raskas ruumiillinen työ oli kuluttavaa, samoin ankeat olot ja heikko terveydenhuolto. Nykyisin tilanne on toisenlainen, mutta ”vanhus” ehti jo muodostua tietynsävyiseksi silloin, kun puhutaan kansasta eikä yhteiskunnan ylimmistä luokista.
Tähän ei ole mitään helppoa kielellistä ratkaisua. Eihän kieli yleensä voi muuttaa todellisuutta. Toisaalta on usein vaikea välttää ottamasta kantaa asenteisiin kielenkäytöllä. Nykysuomessa ei ole mitään yleisesti sopivaa sanaa esimerkiksi tarkoittamaan neekeriä tai mulattia, koska nämä aikoinaan – ja yhä monien suussa – neutraalit sanat on leimattu sopimattomiksi ja koska toisaalta kaikki tarjotut vaihtoehdot ovat epäselviä, naurettavia, kierteleviä. potentiaalisesti loukkaavia tai poskettomia. Samoin on enimmäkseen käynyt korkeahkoon tai korkeaan ikään viittaaville sanoille.
Tässä tapauksessa kuitenkin uudehko tulokas ”seniori” vaikuttaa suhteellisen asialliselta sanalta. On selvää, että myös sitä, kuten mitä tahansa sanaa, voidaan käyttää halventavasti tai väheksyvästi. Sellainen käyttö on kuitenkin harvinaista ja sitä esiintynee enimmäkseen vain siellä, missä puhe on muutenkin sivistymätöntä. Ja olennaisinta ehkä on, että mikään poliittisesta ja muusta korrektisuudesta huolehtiva äänekäs taho ei ole julistanut seniori-sanaa sopimattomaksi, eikä toivottavasti julistakaan.