Home, tuli – ja raha

Iltapäivälehdet tekevät taas tiliä inhimillisellä kärsimyksellä.

Päivän lööpit antavat taas aihetta kriittiselle kielikeskustelulle.

Ilta-Sanomat:
250 000 € savuna ilmaan!
PALOKUNTA POLTTI RAIJA ORASEN TALON

Iltalehti:
Raija Oranen
HOMETALO VEI 250 000 €
> Koti oli pakko polttaa

Tapauksessa on kiinnostavaa, että molemmat iltapäivälehdet ovat nostaneet huomion kohteeksi saman asian: Raija Orasen kodin tuhoutumisen. Näkökulma on kuitenkin hyvin erilainen.

Yhteistä lööpeille on se, että molemmat tuovat esiin hävinneen omaisuuden rahallisen arvon. Mainosjulisteelle välttämättömän sensaation lähteenä on yksittäisen ihmisen kohtaama valtava taloudellinen katastrofi. Lisäksi kodin menettäminen on luultavasti useimpia asunnon omistavia joskus vaivaava pelko, joten voi olettaa, että moni samastuu nopeasti tapahtuneeseen ja on kiinnostunut tietämään siitä lisää - sekä ostamaan lehden.

Lööppien tapa kuvata kodin tuhoutumisen syytä on kuitenkin hyvin erilainen. Ilta-Sanomat ilmoittaa rahasumman lisäksi vain isoin kirjaimin, että palokunta poltti talon. Syntyy helposti vaikutelma, että palokunta on joko ilkeyttään tai (luultavasti todennäköisemmin) taitamattomuuttaan vastuussa katastrofista.

Tulkinta sopii hyvin yhteen monien muiden uutisten kanssa, jotka ovat viime aikoina päivitelleet sitä, miten julkiset tahot ovat pettäneet kansan luottamuksen: Kansanedustajia voi ostaa. Päättäjät ja asiantuntijat hoitavat huonosti sikainfluenssaepidemiaa. Tämä kaikki myy oikein hyvin lehtiä, joten miksi ei hyödyntäisi samaa asetelmaa muuallakin? (Lööpin sanavalinnoilla on mahdollisesti myös pyritty onkimaan jonkinlaista huumoria siitä, että palokunta onkin nyt sammuttamisen sijaan sytyttänyt tulipalon.)

Iltalehden lööpistä saa kuitenkin toisenlaisen kuvan tapahtuneesta. Omaisuuden menetyksestä onkin nyt vastuussa home, ei palokunta. Terveydelle haitallista asumusta ei ole voinut enää kunnostaa, vaan se on täytynyt hävittää kokonaan. Tämä jälkimmäinen vaihtoehto vaikuttaa tähän mennessä silmäilemieni uutisten perusteella (ja muutenkin) todennäköisemmältä.

Tapaus tarjoaa taas uuden näkökulman kielellisten valintojen pohtimiseen: mitä kerrotaan ja miten – ja mitä ei. Kumpikaan lehdistä ei valehtele, kaikki on totta. Silti niiden lööpeistä saa kovin erilaisen vaikutelman tapahtumien kulusta ja syistä.

Selvää joka tapauksessa on, että paljon liikkuu rahaa yhden kosteusvaurion vuoksi: pois yhdeltä kirjailijalta sekä sisään kahdelle mediakonsernille.

Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa

10.11.2009 14.43

KSH

Tuskin kuitenkaan

...ihan samoista rahoista on kyse.

10.11.2009 20.39

Eero V

Ei toki. :)

Enkä ole sivumennen sanoen sitä mieltä, että iltapäivälehdet eivät saisi ansaita voittoa jutuistaan. On vain ongelmallista, kun voiton tavoittelu johtaa kaikenlaiseen valikoidun ja muunnellun totuuden levittämiseen: pienet kinat esitetään raivoavina taisteluina, haastateltavien puheista kaivellaan noloja monitulkintaisuuksia, ja kaikenlaisista uhkista ja onnettomuuksista tiristetään kaikki irti. Pulmaa ei minusta kuittaa sekäään, jos itse jutussa tieto on esitetty lööppiä asiallisemmia. Moni lööpin lukijoista ei lue koskaan sen mainostamaa uutista, ja jutut pyromaanipalomiehistä sun muista saattavat jäädä pitkiksikin ajoiksi päähän elämään ja muokkaamaan mielipiteitä.

12.11.2009 7.57

KSH

Olet aivan oikeassa

..., mutta asialle ei kai ole mitään tehtävissäkään. Nämä gallup- ja nettidemokratiat ovat muuten siinä mielessä aivan samanlaisia sen ihan alkuperäisen demokratian kanssa, että se pahin demagogi saa juotettua katkon kilpailijalleen, oli oikeus ja kohtuus asiassa miten tahansa.