Koukku, sivallus ja hymy kameralle

Vesa mietti taannoin poliitikkojen vaalirahajupakassa peräänkuuluttamia pelisääntöjä ja kysyi, onko politiikka sittenkin peliä. Asia juontui taas mieleeni, kun luin keskiviikon Ilta-Sanomien uutisen edellispäiväisestä täysistunnosta.

Jutun otsikko on Yhden miehen show. Siinä kerrotaan, että Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki peittosi oppositiojohtaja Jutta Urpilaisen eduskunnassa.

Lehden mukaan Arhinmäki suoriutui erinomaisesti budjetin lähetekeskustelussa. Hänen ryhmäpuheenvuoronsa ”vilisi vertauskuvia ja koukkuja”, kun taas Urpilaisen puheesta ”jäi hieman paperinen maku”. Hän ”käytti tehokeinona toistoa sekä värikästä kieltä” ja ”puhui runsaasti kirjoitetun tekstin ulkopuolelta”.

Uutisessa kerrotaan, kuinka Arhinmäki läksytti pääministeri Vanhasta kääntymällä katsomaan tätä puhujankorokkeeltaan ja sivalsi työministeri Sinnemäkeä tokaisemalla, että tämä oli valmis myymään kehitysapuasiassa oman mummonsa.

Juttuun haastateltujen kokoomuspoliitikkojen mukaan Arhinmäki ”vei voiton kotiin” (Petteri Orpo) ja ”voitti 6-0” (Timo Heinonen), kun heiltä kysyttiin, kumpi oppositiojohtaja teki suuremman vaikutuksen. (Sirpa Asko-Seljavaaran mukaan Jutta Urpilainen tosin ”näytti kivalta ja puhui asiallisesti”.)

Juttu antaa kiinnostavan kuvan politiikasta. Budjettikeskustelun puheet kuvataan suorituksina, kamppailuina ja performansseina, joiden on tärkeää olla värikkäitä ja yleisöä viihdyttäviä. Istunnon varsinaista sisältöä, valtion budjettia, ei käsitellä oikeastaan lainkaan. Sen sijaan jutun keskiössä on kahden oppositiojohtajan välille luotu kilpailuasetelma siitä, kumpi näyttää ja kuulostaa ”kivemmalta". Valinnan vaikutuksesta molempien puheiden talousarvioon kohdistunut kritiikki rajautuu melkein kokonaan uutisen ulkopuolelle.

Käy mielessä, että tämäkö oli jutun tarkoituskin.