Syökö televisio lapsesi kielen?

Hanna Lappalainen kirjoittaa uusimmassa blogitekstissään (http://www.kotus.fi/?5446_m=5485&s=3249), että televisio voi olla lapselle tehokas vieraan kielen opettaja. Olen miettinyt monesti samaa ystävieni kanssa. Katsoimme alakouluikäisinä paljon englanninkielisiä televisio-ohjelmia, ja on luultavasti paljolti niiden – ja samankielisten tietokonepelien – ansiota, että kouluenglanti oli meille pitkään helppoa.

Television vaikutus nuorempiin lapsiin saattaa kuitenkin olla kielteinen. Monet tutkijat ovat nimittäin väittäneet, että televisio haittaisi vielä äidinkieltään opettelevien pikkulasten kielen kehittymistä. Vastikään väitteen on esittänyt Washingtonin yliopiston lastentautiopin professori Dimitri Christakis, jonka vetämässä tutkimuksessa nauhoitettiin 329 lasta kuukausittain sattumanvaraisina päivinä kahden vuoden ajan. Tutkittavien lasten iät vaihtelivat kahden kuukauden ja neljän vuoden välillä.

Kun televisio oli päällä, tutkimuksen lapset kuulivat aikuisilta keskimäärin 770 sanaa vähemmän kuin tavallisesti. Myös lapsen ääntely sekä lapsen ja vanhemman kielellinen vuorovaikutus vähenivät samalla tuntuvasti. Osa tuloksista selittynee sillä, että vanhemmat olivat jättäneet lapsen yksin television ääreen. Toisaalta tutkijat arvelevat, että vanhemmat ovat television vaikutuksesta usein poissaolevia silloinkin, kun he ovat yhdessä lapsensa kanssa.

Tulos on huolestuttava, koska on havaittu aiemmin, että lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus on pienen lapsen aivojen kehityksen kannalta olennainen tekijä. Se vaikuttaa syvällisesti paitsi lapsen viestintätaitoihin myös hänen ajatteluunsa ja tunne-elämäänsä. Vauva- ja taaperoiän merkitystä lapsen henkisessä kehityksessä voi havainnollistaa sillä, että ihmisen aivot kolminkertaistuvat ensimmäisten elinvuosien aikana.

Christakiksen vetämää työryhmää on arvosteltu siitä, että tutkimuksessa ei eroteltu, katsoivatko lapset ja aikuiset televisiota aktiivisesti vai oliko vastaanotin auki muun toiminnan taustalla. Tutkimus ei myöskään huomioinut ohjelmien erilaisuutta. Vieraskielisen toimintarämistelyn luulisi esimerkiksi vaikuttavan lapseen eri tavoin kuin uusia sanoja opettavan lastenohjelman.

Edes parhaat lastenohjelmat eivät kuitenkaan korvaa lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta. Television yhteys lapseen on väistämättä yksipuolinen, koska ohjelmat eivät voi reagoida katsojan toimintaan. Christakis suositteleekin, että alle kaksivuotiaiden lapsien ei annettaisi juuri katsoa televisiota. Hänen mukaansa televisiota ei tulisi myöskään pitää jatkuvasti päällä muun toiminnan taustalla, koska se varastaa tällöin usein niin lapsen kuin vanhemmankin huomion.