Sanoista pulaa, tulijoista ei?

Politiikan kilpakentillä kisataan vaihteeksi siitä, millä argumenteilla ja minkä verran mikäkin porukka vastustaa, kiristää ja kritisoi maahanmuuttoa. Vastakkainasetteluja pitää välttää, asiallisesti pitää keskustella ja rakentavaa kritiikkiä on voitava esittää.

Paha on kuitenkin puhua puolesta tai vastaan, kun kaikki aihepiiriä liippaavat sanatkin ovat tavalla tai toisella vääriä ja harhaanjohtavia.

Maahanmuuttaja ei voi olla iän kaiken maahanmuuttaja – kai hän ennen pitkää muuttuu edes maahan muuttaneeksi? Suomessa syntynyttä taas ei saa leimata vanhempiensa perusteella toisen polven maahanmuuttajaksi eikä mieluusti maahanmuuttajataustaiseksikaan, koska hänen identiteettinsä rakennuspuina on sentään muutakin kuin se, että edellinen sukupolvi tuli muuttaneeksi tähän maahan.

Uussuomalainen kuulostaa monen korvaan aivan hoopolta sanalta, suomenmaalainen vaikuttaa poliittisen lehden toimituskunnan jäseneltä, siirtolainen on kuin jäänne ajalta, jolloin Amerikkaan lähdettiin, ja siirtotyöläisistähän ei voi olla kyse, kun ei läheskään kaikilla ole työtä – työläisaatteesta puhumattakaan. Ulkomaalaisia eivät voi olla ainakaan ne, jotka ovat saaneet Suomen kansalaisuuden, mutta suomalaisiksikaan heitä ei hevin kelpuuteta.

Jospa kieleen liittyvät sanat ja luokitukset tulisivat apuun? Väestön tilastoinnin yhteydessä Suomessa asuva väki jaetaan suomenkielisiin, ruotsinkielisiin, saamenkielisiin ja vieraskielisiin. Vieraskielisiksi niputetaan ne, jotka puhuvat äidinkielenään kieltä, joka kolmen ensin mainitun ryhmän korvissa on vierasta. Siitä suunnasta kaikenlaisia luokituksia onkin helppoa ja huoletonta tehdä, mutta perin epäloogista on silti ajatella, että joku puhuu äidinkielenään vierasta kieltä.

Tilastokeskuksen maaliskuussa julkistamaan väestörakennetilastoon (31.12.2009) kannattaa kuitenkin ilman muuta tutustua! Kuten otsikoinnistakin näkyy, ”vieraskielisen” väestön määrä ylitti viime vuonna 200 000 henkilön rajan. Se tarkoittaa, että noin neljä sadasta puhui äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea. Onko se nyt sitten paljon vai vähän? Vertailu edes naapurimaihin ei käy noin vain, sillä esimerkiksi muissa Pohjoismaissa ei väestörekisterin pitäjällä ole valtuuksia kysellä kielistä yhtään mitään. Suomessa eri kielten puhujista on sitä vastoin pidetty lukua aina autonomian ajoista asti.

Sananvalinnat eivät tokikaan ole ainoa äidinkielten tilastointiin liittyvä hankaluus. Nykyiset tilastointitavat eivät esimerkiksi tunnista tai tunnusta yksilötason monikielisyyttä, ja väestön kielipääomasta jää siten vääjäämättä melkoinen osa pimentoon.

Maahanmuutto on joka tapauksessa kartuttanut Suomen kielivarantoa melkoisesti; täällä puhutaan jo yli sataa kieltä. Puhujamääriltään suurimmat viisitoista [-- täydennä itse sopivalta tuntuva sana --] mukanaan tuomaa kieltä löytyvät täältä, ja pitkittäiskehitystäkin pääsee kätevästi katsomaan.

Katsellaan me vaan näitä numeroita ja pylväitä, kun sopivia sanoja ei oikein tahdo löytyä. Numeroitahan ei voi ymmärtää toisin, väärin eikä värittyneesti....