Vuoden kynät

Kilpailua ei ollut julistettu, mitään aiempaa perinnettä ei ole. Tieteiden ja taiteiden tukijat, Koneen säätiön mesenaatit osallistuvat tällä vedollaan, uudentyyppisellä palkinnolla, akateemisessa maailmassa meneillään olevaan keskusteluun.

Tässä keskustelussa on monenlaisia huolestuttavia aineksia. Otan niistä esiin kaksi. Viimeistään uuden yliopistolain tultua voimaan on kansainvälisyydestä tehty kaiken yliopistoelämän johtotähti, nykysuomeksi toimintaperiaate. Jopa siinä määrin että tieteellisiä ansioita arvioitaessa kansainvälinen, siis englanninkielinen teksti tuntuu tieteenalasta riippumatta painavan jopa enemmän kuin suomeksi kirjoitettu monografia.

Yksioikoisimmat seuraukset tästä kansainvälistymishurahtamisesta ovat jo nähtävissä: suuria määriä keskinkertaista, huonosti englanniksi käännettyä tai sellaiseksi itse tuherrettua monografiaa makaa markkinoinnin puutteesta akateemisten varastojen ja arkistojen hyllyillä. Englanninkielinen yliopisto-opetus ja kotimaisilla kielillä kirjoittamisen aliarvostus näkyvät kömpelönä ja kunnianhimottomana suomen kielenä.

On kuitenkin tahoja, jotka vastustavat tätä yksipuolistumista; yhtenä esimerkkinä mainittakoon Pauliina Raento, Suomen tiedekustantajien liiton hallituksen puheenjohtaja, joka hiljattain totesi, että perustaitojen haltuunotto omalla äidinkielellä tukee kansainvälistymistä. Samoin Aalto-yliopistossa on omaksuttu rinnakkaiskielisyyden ajatus ja ilmaistu uskoa omakielisyyden merkitykseen ajattelun kehittymiselle.

Toinen viime päivinä julkisuudessa esiin noussut uutinen on humanistisen tutkimuksen alasajo.  On tässä sitten kysymys uutisankasta tai aiheellisesta pelosta, tieteen samastaminen luonnon- ja teknisiin tieteisiin sekä välittömän hyödyn edellyttäminen tutkimukselta muokkaavat osaltaan maaperää siihen suuntaan, että ihmistieteet joutavatkin väistyä ”oikean tutkimuksen” tieltä.

Koneen säätiö päätti uida vastavirtaan ja perustaa palkinnon, joka tekisi näkyvämmäksi suomenkielistä humanistista, yhteiskunta- ja ympäristötieteellistä tutkimusta – kutakin vuorollaan. Tarkoituksena on nostaa esiin suomeksi kirjoitettuja artikkeleita ja palkita niitä nimenomaan kielellisistä ansioista. Tänä vuonna arvioidut julkaisut edustivat humanismin ydintä: historiaa, filosofiaa, kansanperinteen, taiteiden ja median tutkimusta.

Minun tehtäväkseni jäi valita 150 tarjokkaista esisyynin läpäisseiden joukosta ”paras” tai parhaat artikkelit. Humanistisilla aloilla raja artikkelin ja esseen välillä ei mielestäni ole jyrkkä; parhaimmillaan artikkelikaan ei ole vain toteavaa tulosten raportoimista tai jankkaavaa kollegoiden referointia, vaan siinä kuuluu myös kirjoittajan intohimo, oma näkemys ja paneutuminen ilmausten valintaan, tietoisuus kielellisistä vaihtoehdoista. 

Päädyin ehdottamaan yhden varttuneen tutkijan ja kolmen perintöprinsessan palkitsemista. Humanistitutkija voi viedä lukijansa ihmistymisen muinaisiin alkuvaiheisiin, arkiajattelumme juurille antiikkiin, zimbabwelaisen kulttirunoilijan kohtaloon tai elämisen väistämättömään ambivalenssiin. Ja suomen kieli toimii!