Auli Hakulinen
Pakkoenglantia kouluissa
Mutta en kerro siitä nyt enempää. Sen sijaan nostan tässä pöydälle kissan, cat, joka on pakkoenglanti.
Suomen kielen kielipoliittisessa toimintaohjelmassa (2009), johon olen silloin tällöin viitannut, on esitelty myös kouluissamme tarjottavien kielten valikoimaa. Antti Kannerin siihen kokoamat tilastot eivät tue käsitystä, jonka mukaan lapset kärvistelisivät kovinkaan perusteellisesti ruotsin kourissa.
Ensimmäisenä kielenä äidinkielen jälkeen, niin sanottuna A1-kielenä lukee peruskoululaisista ruotsia vain runsas prosentti, kun taas kolmannelta luokalta alkaen englantia opiskelee peräti 90 prosenttia ikäluokasta! (Tiedän kyllä, että puhun hieman ohi pakkoruotsikeskustelun ytimen.)
Englannin asema oppiaineena ja erityisesti A1-kielenä on joka tavalla täysin ylivoimainen. Kaikkien kaupunkien kaikissa kouluissa englanti on tarjolla A1-kielenä. Vaihtelua on siinä, missä määrin oppilas voi ylipäätään välttyä englannin pitkältä oppimäärältä. Jyrkin linja on Espoossa, jossa jokaisen, joka lukee A1-kielenä muuta kuin englantia, on valittava A2-kieleksi englanti. Viime vuoden alussa kaiken kaikkiaan vain neljä prosenttia suomenkielisistä peruskoululaisista onnistui valitsemaan muun kuin englannin pitkäksi A1-kielekseen. Kerran tehtyä valintaa on vaikea saada purettua.
Muiden kielten valinnan vapautta rajoittaa myös rakenne, jossa kouluun tarjotaan A-kieleksi muuta kuin englantia vain, mikäli tietty ryhmäkoko tulee täyteen. Pienissä kouluissa ja varsinkin isojen kaupunkien ulkopuolella tämä saattaa käytännössä estää muiden kuin englannin opiskelun, sillä todellinen kielivalikoima paljastuu vasta, kun koulu on jo valittu.
Esimerkiksi Kuopion kokoisessa kaupungissa tämä voi pahimmillaan tarkoittaa sitä, että jos peräti 300 lasta haluaisi opiskella saksaa tai ranskaa, opetusta ei järjestetä, koska oppilaita ei ole tarpeeksi missään yksittäisessä koulussa. Helsingin Sanomien taannoisessa kyselyssä joku viisaista vastanneista väitti, että ihmiset ”osaavat itse harkita, mikä kieli heille ja heidän lapsilleen sopii”.
Noinkohan. Asenteet, muodit, haaveilut lapsen tulevasta kansainvälisestä urasta sanelevat sen, mikä milloinkin ”sopii”.
Kouluissa nuuhkitaan ilmaa ja toimitaan valtavirran mukaisesti. Opetushallitus, kunnallispoliitikot sen enempää kuin maan hallituskaan eivät rohkene tähän anarkistiseen tilanteeseen puuttua.
Palaa otsikoihin | 11 puheenvuoroa
Mutta lainsäädännöllä kaikille pakotettava ruotsi todellakin ahdistaa. Sen asema on ratkaistava elinkeinoelämän ja kansan enemmistön näkemyksen mukaisesti. Te "sivistyneistön edustajat" voitte aivan rauhassa keskenänne puolustaa ruotsin asemaa. Kukaan ei estä.
Me kuitenkin teemme tuloksen, maksamme verot ja kustannamme niillä teidänkin työpaikkanne..
Joten eiköhän se riitä meidän osuudeksemme tässä kampanjassa.
Ruotsi valinnaiseksi ja tilaa maailmankielille.
Suomella ei ole varaa antaa Ruotsille yhtään hyvitystä globaalissa kilpailussa.
Varmasti tuhat kertaa parempi ratkaisu, kuin antaa se etu pahimmalle kauppakilpailijallemme Ruotsille. Oletko esittänyt muualle maailmaan huippuhienon ideasi tyrmätä englannin kieli käyttökielenä? Mitä ne sanoivat?
Keskustelu ruotsin asemassta käsittelee ruotsin asemaa ainoana pakollisena kielenä suomalaisille.
Niin harva vaatii ruotsin poistoa kouluista, että sitä on ihan turha noteerata kenenkään.
Vai pelkääkö joku että ruotsia ei valittaisikaan valinnaisena? Mihin tämä pelko perustuu?
Ja miten paljon köyhempää on monen sellaisen elämä nyt, joka EI saanut valita haluamaansa saksaa aikanaan?
Tiesittekö, että Ruotsissa riittää englannin jälkeen kielten opiskelijoita: peruskoulussa saksan valitsee 22 %, espanjan peräti 28 % ja ranskan 16 %. Meihin verrattuna ainoa syy on se, että naapurimaassa ei ole pakkosuoema. Onko ruotsalaisten asenteissa vikaa?
”Pakkoruotsin” ja ”pakkoenglannin” rinnastaminen ontuu jo siinä, että Suomesta saisi luultavasti kauan etsiä ennen kuin löytäisi koululaisen, joka ei lainkaan halua opiskella englantia. Niitäkin, jotka haluaisivat opiskella enemmän jotain muuta kieltä ja vähemmän englantia, on aika pieni vähemmistö – emmekä oikeastaan tiedä missä määrin kyse on vanhempien ja missä määrin oppilaiden itsensä halusta.
Ja sitten kun jonkun löytäisi, hän olisi luultavasti ihminen, jolle minkä tahansa kielen paitsi äidinkielen opiskelu tuottaa suuria vaikeuksia – tai hän ainakin itse uskoo niin, mikä huomattavassa määrin on itsensätoteuttava ennuste.
On siis melko pienen vähemmistön ongelma, että useinkaan ei voi valita ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi muuta kuin englannin. Ongelman osasyy on, että kiinnostus muihin kieliin hajautuu eri kielille. Toinen perussyy on yksinkertaisesti taloudellinen.
Vaihtoehtoisten kielten järjestäminen on iso järjestelykysymys ja ennen muuta kustannuskysymys. Mistä rahat? Koululaitoksen voimavaroja on kutistettu ja leikattu niin, että suurin piirtein kaikki ylimääräinen, ei-lakisääteinen on jätetty pois. Lopetetaanko maksuton kouluruokailu vai nostetaanko kunnallisveroa äyrillä?
En muista koskaan kuulleeni kenenkään valittavan siitä, että koulussa ”piti” oppia englantia. Ruotsista valittajia ei ole tarvinnut etsiä. ”Pakkoruotsin” ja ”pakkoenglannin” rinnastaminen on vähän kuin rinnastaisi ”pakkoverot” ja ”pakkoauringonnousun”.
Omana kouluaikanani oppikoulussa – siitä on siis jo aikaa – oli kyllä niitä, jotka valittivat, että eivät saa opiskella englantia. Järjestettiin nimittäin kaksi rinnakkaisluokkaa, joista toinen luki englantia, toinen saksaa, eikä saksaan ollut tunkua, mutta luokista piti tehdä samankokoiset.
Ne, jotka vaativat pitkän kielen ”valinnanvaraa”, eivät ehkä tule ajatelleeksi, mihin vaatimusten toteuttaminen voisi johtaa. Tottahan tehokkuutta tavoitteleva koululaitos pyrkisi tekemään eri kielten opetusryhmistä ainakin suunnilleen samankokoiset, vaikka vähän väkisin, tai hyvinkin väkisin. Ja jos ei pyrkisi, tasa-arvon ajajilla olisi selittämistä siinä, miksi esimerkiksi kuuden oppilaan ranskanopetukseen käytetään saman verran rahaa kuin kolmenkymmenen oppilaan englanninopetukseen.
Jos taloudelliset seikat estävät laajemman kielitarjonnnan kun kyse on englannista ja pakollisuudesta, niin miten sitten niitä resursseja tuntuu kummasti löytyvän heti muille kielille kun kyse on ruotsista ja pakollisuudesta?
Ranska on sen verran hieno ja tärkeä kieli että sitä tulisi opettaa maksoi mitä maksoi vaikka oppilaita olisi vain yksi.
Kyse on vain halukkaiden oppilaiden löytymisestä.
Useimmat valitsevat tietenkin maailman käyttökelpoisimman kielen englannin, sillä suomalaisten oma kieli on niin pieni, että meidän kannattaa satsata parhaaseen vaihtoehtoon.
Kyllä saksalle, ranskalle, venäjälle ja jopa espanjalle riittäisi englannin ohella opiskelijoita, jos tulppana ei olisi tuo pyhä ruotsi pakollisena kaikille.
Pakkoenglannista puhuminen osoittaa melkoista todellisuudentajun tai vastuun puutetta.
Ruotsissa peruskoululaisista valitsee englannin jälkeen espanjan 28 %, saksan 22 % ja ranskan 16 %. Meillä voidaan päästä vastaavaan tilanteeseen helposti, mutta ei pakkoruotsin aikakaudella.
Pakkoenglanti on se todellinen pato joka on esteenä ranskan, saksan, venäjän opiskelulle ei ruotsi, joka on vain pieni tulppa tuossa padossa.
Pakkoenglannin olemassaolon kieltäminen se se vasta on todellisuudentajun puutetta ja vastuun pakoilua.