Olavi Uusivirta
Päiväni etymologina
On ihmisiä, jotka kuluttavat koko elämänsä etymologisten tutkimusten parissa häärien. Yritän viimeiseen asti välttää etymologisiin pohdintoihin heittäytymistä.
Etymologia on kuin seksi: mitä vähemmän sitä harrastaa, sitä enemmän se on mielessä. Mutta kuten seksiä harrastaneet hyvin tietävät, se onkin parempi pitää vain mielessä. Postorgastinen järkytys ja tästä johtuva tyhjyyden tunne ovat aikamme suurin vitsaus. Vitsaus? Täältä tullaan etymologia.
Sanoja on niin monia, mutta jostain se on etymologian harrastajankin aloitettava. Lintubongarinkin on kirjattava vihkoseensa ensimmäinen lintu: varis.
Minä aloitan. Ensimmäinen sanani on kohtuu. Se on helppo – kohtu johon lisätään u. Kohtu taas on vähän niin kuin koti. Sinne me haluamme, sinne emme pääse. Jotkut sanovat kotu, kun eivät tiedä kumpaa tarkoittavat. Toisaalta koh viittaa thain kielen saarta tarkoittavaan sanaan, ja tuu on tankeroenglanniksi kaksi. Se etymologiasta.
Siirrytään eteenpäin, semantiikkaan ja pragmatiikkaan. Katsotaan Googlesta, että mimmoisessa käytössä kohtuu oikein on. Yksi käyttötarkoitus näyttäisi olevan ironian osoittaminen: ”Kalajoella juhlittu kohtuu rauhallisesti”. Toisaalta suhteellisuuden osoittaminen: ”Mark Zuckerberg, Facebookin perustaja on kohtuu mulkku jätkä”. Mulkumpiakin siis löytyy. No mutta kohtuu kaikessa, tässäkin pohdinnassa.
Ongelma on siinä, että nyt mieleeni on ehtinyt tulla jo vaikka kuinka monta sanaa. Aikani ei yksinkertaisesti riitä kaikkien sanojen etymologiseen saati semanttiseen tarkasteluun! Että pitikin ottaa etymologia puheeksi! Pitäkää etymologianne!
Palauttakaamme mieliimme kuitenkin vielä Volter Kilven Rafael Koskimiehelle lausumat sanat, kun Raffe kysyi Voldelta että mitäs tämä tämmöinen (sanoilla) pelleily oikein on: "Kieli on elävää ainetta, joka ei koskaan ole valmis, vaan aina kohtuu uutta." Tässä yhteydessä kyse lienee kuitenkin sanan kohtu puhekielis-runollisesta partitiivista. Kilpi tarkoittaa, että kieli on siis aina uutta kohtua. Takki, kiitos.
Palaa otsikoihin | 4 puheenvuoroa
Onko siis vain kohtuelämä kohtuuelämää?
Mutta miksi kohtuushinta on parempi kuin kohtuuhinta?*? Entä onko kohtuullista muistuttaa yhdyssanasäännöstä tässä yhteydessä?
*Lähde: Nykysuomen sanakirja, lyhentämätön kansanpainos
Mutta A. R:n havainto kohtuuhinta-sanasta on varsin mielenkiintoinen.
”Nykysuomen sanakirja”, joka kuvailee lähinnä 1930-luvun agraarisuomea mutta on laajuudessaan ylittämätön, todellakin sisältää tiukan normatiivisen kannanoton aiheesta. Sen toimittajat olivat ilmeisesti päättäneet, että ”kohtuuhinta” on väärin muodostettu, ja tyrkyttivät tilalle heidän mielestään loogisempaa sanaa ”kohtuushinta”, joka tuskin levisi kovinkaan laajalle. Google löytää yhden käyttöesiintymän, joka saattaa olla satunnainen kirjoitusvirhe tai vastaava, ja yhden esiintymän Virittäjä-lehden hakemistossa.
”Suomen kielen perussanakirja” (1990-luvulta) sen sijaan sisältää sanat ”kohtuuhinta” ja ”kohtuukäyttäjä” ilman mitään moitetta, ja sanaa ”kohtuushinta” se ei mainitse lainkaan.
Miksiköhän Nykysuomen sanakirjan tekijät kävivät taistoon kohtuuhintaa vastaan? Osittain ehkä siksi, että he eivät mieltäneet, että ”kohtuu-” on sanan ”kohtuus” yhdyssanamuoto, muodostukseltaan hiukan erikoinen, mutta yhdyssanamuodoissa on monia erikoisuuksia, jopa kummallisuuksia (joitakin esimerkkejä: http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/suomi/kompos.html ). He eivät sentään keksineet vaatia, että hevosmies pitää muuttaa hevonenmieheksi ja syyskuu syksykuuksi.
(Sanan ”kohtuus” etymologia vaikuttaa hämärältä. Onko se sukua sanalle ”kohta” ja ehkä jopa sanalle ”kohtu”? Nykysuomen etymologinen sanakirja kertoo näistä aika ympäripyöreästi.)