Siirry sisältöön
Haku

rss Kieliasiaa mediassa -arkisto

9.10.2018 10.55

Selkokielisten ohjelmien tarve lisääntyy Suomessa

Kieliasiaa mediassa: Yle 5.10.2018.

”[Ylen Selkouutisten toimittaja Pälvi] Tammi ajattelee usein kirjoittavansa nyt selkouutisia, mutta olevansa ennen pitkää itse niiden vastaanottaja. Hän toivookin, että esimerkiksi poliitikot saisivat selkoherätyksen, sillä asia koskee kaikenlaisia ihmisiä eikä vain vanhoja ja maahanmuuttajia.

– Haluan perustaa selkopuolueen, hän sanoo leikillään, mutta vaikuttaa olevan ainakin hitusen tosissaan. Vähintäänkin Pälvi Tammi toivoo, että Yleisradio ja kaikki tiedotusvälineet tekisivät enemmän selkokielisiä ohjelmia. Selkokielelle hän haluaa arvostetun vähemmistökielen statuksen.”

Yle 5.10.2018



Palaa otsikoihin