Siirry sisältöön
Haku

Kuukauden sanat 2023

8.8.2023 13.30

Kuukauden sana heinäkuussa 2023 on kaksoisviestintä

Kaksoisviestinnällä on monta merkitystä.

Uusi hallitus aloitti toimintansa kesäkuun loppupuolella. Poliittinen keskustelu on käynyt siitä lähtien kuumana. Joitakin ministereitä on syytetty muun muassa kaksoisviestinnästä. Kaksoisviestintä-sanaa on käytetty mediassa monissa eri merkityksissä.

Kaksoisviestinnällä voidaan yleisesti viitata viestintätapaan, jossa on monitulkintaisuutta. Se saattaa ilmetä vaikkapa niin, että ilmeet tai kehonkieli ovat ristiriidassa sanotun kanssa. Keskustelukumppania voi hämmentää esimerkiksi puhumalla vakavista ongelmista hymy huulilla.

Politiikassa kaksoisviestinnästä puhutaan myös silloin, jos poliitikko tavoittelee tarkoituksella ilmaisua, joka voidaan tulkita kahdella eri tavalla. Kaksoisviestinnän avulla omille kannattajille on mahdollista suunnata piiloviesti, jota ulkopuoliset eivät osaa tulkita oikein.

Keskustelua käydään muistakin symboleista kuin pelkistä sanoista. Niinpä mediassa suurennuslasin alle on päätynyt myös pesukarhukuvioitu solmio, joka on yksille vain harmiton ja sympaattinen vaatekappale, toisille poliittinen viesti.

Kaksoisviesti voidaan tulkita kahdella eri tavalla. Kuva: Wikimedia Commons.

Palaa otsikoihin