Siirry sisältöön
Haku

Kuukauden sanat 2022

31.1.2022 10.26

Kuukauden sana tammikuussa 2022 on aluevaalit

Sote-valta siirtyy kunnilta hyvinvointialueille.

Valtakunnassa on haudutettu ja hämmennetty ”sote-soppaa” pitkälti toistakymmentä vuotta, ja lopulta kansakin pääsi kastamaan siihen lusikkansa. Tähän asti sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisestä ovat vastanneet kunnat, mutta vuoden 2023 alusta vastuu siirtyy hyvinvointialueille. Näiden palvelujen toteuttamisesta äänestettiin tammikuussa maamme historian ensimmäisissä aluevaaleissa. Vaalien ulkopuolelle jäivät Helsinki ja Ahvenanmaa, joita sote-uudistus ei koske.

Aluevaalien vaalipiireinä ovat 21 hyvinvointialuetta, joista suurin osa vastaa nykyisiä maakuntia. Kotus ei ole suosittanut nimitystä hyvinvointialue muun muassa siksi, että hyvinvointi on monimerkityksinen sana, jota käytetään laajalti kaupallisissa yhteyksissä. Se ei myöskään kuvaa neutraalisti hallinnollisen yksikön tehtäviä. Lainlaatijat päätyivät kuitenkin tuohon pitkähköön hyvinvointialue-termiin, ja vaaleista tuli lyhyemmin aluevaalit.

Sopii toivoa, että aluevaltuustot pystyvät käyttämään alueille osoitettuja niukkoja varoja luovasti ja tasapuolisesti, jotta jokainen saisi tarvitsemansa hyvinvointipalvelut ajoissa eikä keneltäkään kirpoaisi lusikka kädestä ennen aikojaan.

Kansaa patistellaan äänestyspaikoille. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.


Palaa otsikoihin