Siirry sisältöön
Haku

Kuukauden sanat 2022

28.10.2022 10.40

Kuukauden sana lokakuussa 2022 on suurnopeusrata

Kun juna kulkee vaan – vai kulkeeko?

Yksi lokakuun puheenaiheista on ollut Etelä-Suomeen kaavailtava junaratahanke. Hankkeesta käytetään nimitystä Suomi-rata, ja kyse on suurnopeusradasta. Jos hanke toteutuu, tulevaisuudessa Tampereelta pääsisi Helsinkiin noin tunnissa Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta. Junat liikennöisivät radalla jopa 250 kilometrin tuntivauhtia.

Hankkeessa keskeinen on Lentoradaksi nimetty rataosa, joka on tarkoitus rakentaa Keravan ja Pasilan välille ja jota pitkin kaukoliikenne kulkisi lentoasemalle. Jos Suomi-rata jää toteuttamatta, voidaan nykyiselle pääradalle tehdä lisäraiteita ja oikaisuja.

Ratahanke on herättänyt paljon huomiota ja myös kritiikkiä. Lokakuun lopulla päätettiinkin ottaa aikalisä, eli radan linjauksista on aikomus päättää myöhemmin. Kielenhuoltajaa mietityttävät myös eri ratojen kirjoitusasut. Rautateiden nimet sijoittuvat kuvailevien ilmausten ja nimien välimaastoon, ja niinpä alkukirjaimen koon valitseminen voi olla hankalaa.

Kielitoimiston sanakirjassa on ennestään hakusanana suurnopeusjuna ’erittäin nopea sähköjuna, luoti-, nuolijuna’. Tällaisia ovat esimerkiksi Suomessakin käytössä olevat Pendolinot. Nähtäväksi jää, millainen juna suomalaisella suurnopeusradalla tulevaisuudessa kulkee, jos on kulkeakseen.

Junaraiteet Linnunlaululta Pasilan suuntaan Helsingissä. Kuva: Tuula Sipilä. 2021. Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0.
Kovaa kyytiä Helsinkiin ja sieltä pois? Kuva: Tuula Sipilä. 2021. Helsingin kaupunginmuseo.

Palaa otsikoihin