Kuukauden sanat 2021
Kuukauden sana elokuussa 2021 on evakuointilento
Suomikin on järjestänyt evakuointilentoja Afganistanista.
Taliban-liike nousi valtaan nopeasti, kun Yhdysvaltain
joukot alkoivat vetäytyä Afganistanista. Kansainvälinen yhteisö oli pyrkinyt
edistämään rauhaa ja tukenut demokratian kehittämistä Afganistanissa
kaksikymmentä vuotta, mutta sissiliike otti elokuussa haltuunsa alueen toisensa
jälkeen.
Muiden länsimaiden tavoin Suomi on järjestänyt evakuointilentoja kansalaistensa ja suurlähetystölle työskennelleiden afganistanilaisten ja näiden perheiden pääsemiseksi sekasortoisesta maasta. Kuukauden loppua kohden monet maat taipuivat evakuoimaan myös niitä afganistanilaisia perheineen, jotka ovat työskennelleet alihankintasopimuksella esimerkiksi länsimaisten diplomaattien henkivartijoina. Ulkoministeri Pekka Haavisto tiedotti 24. elokuuta Suomen hallituksen päättäneen toimia samoin.
Lue lisää
![Puolustusvoimien suojausjoukkoa ja paikallisia Kabulin lentokentällä elokuussa 2021. Kuva: Puolustusvoimat.](files/9527/535/puolustusvoimat_afganistan.jpg)