Siirry sisältöön
Haku

Kuukauden sanat 2020

31.1.2020 11.00

Kuukauden sana tammikuussa 2020 on koronavirus

Viruksen uusi muoto leviää ympäri maailmaa.

Vaikka talvea ei ole kaikkialla Suomessa talveksi tunnistanut, kausi-influenssavirukset pyörivät nytkin vuodenkiertoa seuraten. Erityishuomion on kuitenkin vienyt Kiinan Wuhanista levinnyt virustauti, koska sen pelätään yleistyvän pandemiaksi.

Uusi taudinaiheuttaja kuuluu koronaviruksiin, samaan ryhmään kuin esimerkiksi moni tavallinen flunssavirus tai sars- ja mers-epidemian aiheuttaneet virukset vuosituhannen ensikymmenillä. Koronavirus onkin lisätty Kielitoimiston sanakirjaan jo toistakymmentä vuotta sitten.

Koronavirukset ovat saaneet nimensä komeasta ulkomuodostaan (latinan corona merkitsee kruunua). Viruksen pinnalla olevat proteiinipiikit tuovat mieleen kruunun tai Auringon koronan eli uloimman kaasukehän.

Nyt löytyneeseen koronavirukseen tutkijat viittaavat lyhenteellä 2019-nCoV (2019 Novel Coronavirus eli "uusi koronavirus"). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedotteissa siitä käytetään lisäksi ilmauksia Wuhanin koronavirus ja Wuhan-koronavirus. Viruksen alkuperä on vielä tuntematon – niinpä tuota uutta taudinaiheuttajaa on kutsuttu myös mysteerivirukseksi.

Koronavirus 2019-nCoV. Wikimedia Commons.



Palaa otsikoihin