Siirry sisältöön
Haku

Kuukauden sanat 2020

2.11.2020 10.28

Kuukauden sana lokakuussa 2020 on digiturva

Sähköisten järjestelmien turvallisuudesta on pidettävä huolta.

Koronamörkö on syönyt kuluvana vuonna lukuisia tapahtumia, mutta etänä toteutettavia teemaviikkoja se ei pysty nielaisemaan. Yksi teemaviikoista oli Digiturvaviikko, jonka Digi- ja väestötietovirasto kumppaneineen järjesti vuoden 2020 lokakuun lopussa. Digiturva eli digitaalinen turvallisuus tarkoittaa turvatoimia, jotka takaavat, että sähköisiin järjestelmiin tallennettuja tietoa käytetään asiallisesti ja sopimusten mukaisesti.

Digiturvaviikko haastaa organisaatiot ja niiden työntekijät edistämään turvallisuutta esimerkiksi tarjoamalla näille teemaan liittyvää koulutusta verkossa. Viikko on siis kohdennettu etupäässä työelämässä toimiville. Diginatiiveille tietotekniikka on tuttua lapsesta saakka, mutta digiturva ei ole nuorillekaan itsestäänselvyys, lapsista puhumattakaan. Turvattomiksi eivät tietenkään saisi jäädä myöskään työttömät aikuiset eikä eläkeläisten kasvava joukko.

Digiturvaviikko on osoittautunut erityisen ajankohtaiseksi: juuri sitä edeltäneellä viikolla maata järisytti uutispommi törkeästä tietomurrosta, joka kohdistui psykoterapiakeskus Vastaamoon ja sen asiakkaisiin. Digiturvaa vaille olivat jääneet kymmenettuhannet ihmiset, joiden luottamukselliset tiedot vuotivat vääriin käsiin.

Digiturvaviikon verkkosivut. Kuvakaappaus.
Digiturvaviikon verkkosivut. Kuvakaappaus.


Palaa otsikoihin